Le dernier

Olen nyt ollut Suomessa kolme viikkoa. Paluu on ollut todella vaikea.

I've been in Finland for three weeks now. Coming back home has been really hard.

Mistä aloittaisin? Nopean ja kätevän kaasuhellan sijaan tässä maassa käytetään kömpelöitä sähköliesiä. Talvi tulee syyskuussa. Minisuolakurkut ovat liian isoja. Maksupäätteet ovat liian nopeita. Sisälle ei saa tulla kengät jalassa. Maaseutu alkaa viidensadan metrin päässä kaupungin keskustasta. Kaikki elävät ärsyttävän terveellisesti: tupakansavun sijaan täällä tukehtuu tylsyyteen. Ja missä hemmetissä luuraavat kaikki komeat ruskeasilmäiset, kiharatukkaiset miehet?

What do I start with? Instead of quick and practical gas stoves, this country is full of slow electric ones. The winter starts in September. Gherkins are too big. Paying by card is too fast. You can't enter an apartment with your shoes on. The countryside starts within 500 meters from the city center. Everyone is living so healthy it pisses me off: instead of cigarette smoke you suffocate of boredom. And where the hell have they hidden all the handsome guys with brown eyes and curly hair?

Epätoivoisena yritän tarrautua Ranskaan, kääriytyä siihen: kuuntelen ranskalaisia kesähittejä Groovesharkista, ostan Stockmannilta kolme päivää vanhan Le Monden, pidän ikkunoita raollaan luodakseni vaikutelman huonosta eristyksestä. Välttelen ruisleipää ja laitan viiden asteen lämpötilasta huolimatta ballerinat jalkaan. Teeskentelen, että autotien reunassa kulkee pyöräkaista.

In my despair I try to hold on to France, to wrap myself into it: I listen to french summer hits on Grooveshark, I buy a three-day-old Le Monde from the department store, I keep my windows slightly open to create the illusion of bad insulation. I avoid rye bread and I wear ballet flats even though it's freezing outside. I pretend there's a bicycle lane by the side of the road.

Varasin jopa lennot takaisin Pariisiin, mutta peruin ne heti. Alkoi ahdistaa. Onhan minun pakko asettua aloilleni ja yrittää vain sopeutua. Paluu Ranskaan nyt heti tuskin auttaisi minua siinä. Sitäpaitsi olenhan minä kokenut paluushokin ennenkin ja tiedän, että se menee ajan kanssa ohi. Se on samanlainen prosessi, kuin uuteen kulttuuriin sopeutuminen: ensin muutoksia hylkii ja yrittää tehdä osiat niin kuin on oppinut ne tekemään edellisessä maassa. Sitten alkaa nauttia elämästä uudessa paikassa, tutustuu ihmisiin (ensimmäistä kertaa tai uudelleen), mukautuu olosuhteisiin, unohtaa jopa, miten asiat teki ennen.

I even booked flights to go back to Paris but I cancelled them right away. I got anxious. After all, I do have to settle down here and just try and adapt. Returning to France right away would probably not be helpful. Anyway, I've experienced the reverse culture shock before and I know it'll pass in time. It's actually the same process as adapting to a new culture: first you reject the changes and try to go on doing your thing the way you used to "back home". Then you start enjoying your life in the new place, you get to know people (either new people or your old friends), you adapt to the way things are and you even forget how you used to live somewhere else. 

Paluut ovat aina vaikeita, mutta seikkailunhalu on peruspiirteitäni. Siksi uskonkin, ettei tämä ole viimeinen kerta, kun palaan maailmalta Suomeen. Selailin sattumalta vanhaa päiväkirjaani kuuden vuoden takaa, jolloin olin palaamassa bussilla kotiin Englannissa vietetyn vuoden jälkeen. Vaikka olin silloin paljon nuorempi, voin yhä samaistua kirjoituksen tunnelmaan. Jätän teidät pohtimaan sitä:

"Takapenkillä joku teinityttö kimittää luuriinsa, että 'kuuntele, vittu, sä et ymmärrä, kuuntele nyt, kuuntele!' Se oli ilmeisesti karannut kotoa ruotsinlaivalle kännäämään (ja nyt koko bussi tietää, tyypillinen suomalainen tyttö). Haluaisin kertoa sille tytölle: jos haluaa karata, on karattava kauemmas kuin ruotsinlaivalle. Mutta eihän se kuulisi, niin kovasti se kimittää."

Coming back is always hard but taste for adventure is one of my main qualities. That's why I believe that this is not the last time I return to Finland after living abroad. I happened to look through an old diary from six years ago, and I came across a chapter that I'd written in a bus on my way home after a year spent in England. Even though I was much younger back then, I can still relate to what I wrote. I'll leave you with that picture:

"In the backseat a teenage girl is screaming on the phone: 'listen to me, for fuck's sake you don't understand, now listen, listen!' Apparently she had ran away to get drunk on a cruise to Sweden (and now everyone in the bus knows about it, a typical Finnish girl). I would like to say to the girl: if you want to run away, you have to run further than that boat. But she wouldn't hear me, would she, she's screaming too loud."

Le travail

Jotkut ovat ehkä pohtineet, millaisia ovat työpäivät lähetystöllä. Aika tavallista toimistotyötähän se on: istutaan tietokoneella, käydään kopiokoneella, haetaan tietoa, kirjoitetaan. Välillä syödään lounaseväitä joko keittiössä jos sataa tai sisäpihan puutarhassa, jos on kaunista.

Some of you might have wondered what a work day is like at the embassy. It's quite a regular office job actually: you sit in front of the computer, you run to the printer, you search information and you write stuff. At some point you eat lunch in the kitchen if it's rainy or in the garden if it's sunny.

No, eivät kaikki työpäivät kulu omassa työhuoneessa. Tietoa haetaan netin lisäksi erilaisista briiffeistä ja seminaareista, joita Ranskan viranomaiset ja järjestöt järjestävät ministeriöissä, kansalliskokouksessa ja muissa vähemmän tunnetuissa paikoissa. Viime viikolla pääsin ensimmäistä kertaa briiffiin Ranskan ulkoministeriön paraatipuolelle. Se oli aika hienoa.

Well, not all of my working days are spent in my own office. To get information, we rely on other sources than just the internet: we go to briefings and seminars organized by the French authorities and organisations in the ministries, at the parliament and in other less known locations around Paris. Last week I got to attend a briefing at better side of the French Ministry of Foreign Affairs. It was quite fancy.

Kuriositeettina kokoushuoneen vieressä oli George VI:n vuoden 1938 virallista vierailua varten rakennettu kylpyhuone, joka on säilytetty alkuperäisessä kunnossaan. Jälleen kerran kirosin kamerani surkeaa kykyä ottaa tarkkoja kuvia hämärissä huoneissa (tai monissa muissakaan tiloissa). Saakohan presidentti Niinistö yhtä kuninkaallisen vastaanoton ensi viikolla?

As a curiosity, there was a bathroom built for the 1938 official visit of George VI right next to the room where the meeting was held. Once again I cursed my camera for its inability to take sharp pictures in dark rooms (or in any other places). I wonder if the Finnish president Niinistö gets such a royal reception next week?

À l'Ambassade

Suurlähetystöllä työskentely kannattaa. 

Working at the Embassy is worth it.

Etenkin jos kaipaa salmiakkia.

Especially if you crave for some Finnish salmiakki.

Faire du vélo à Lille

Pari viikkoa sitten törmäsin Ylen juttuun pyöräilyviikosta. Siinä kerrottiin, että Suomessa on huonot pyörätiet ja ikäviä asenteita pyöräilijöitä kohtaan. Juttu innoitti minua jakamaan kanssanne omat kokemukseni pyöräilystä täällä Lillessä.

A couple of weeks ago I read an article about the cycling week on the website of the national broadcasting company of Finland. It said that the state of the cycle paths is poor in Finland and that the attitudes towards cyclists are negative. It inspired me to share with you my personal experience of cycling in Lille.

Ostin oman pyöräni heti kun talvi ja lumituiskut alkoivat hellittää. Löysin sen leboncoin-sivustolta, jossa ihmiset myyvät käytettyjä tavaroitaan, eräänlaiselta kirpputorilta siis. Pyörässä ei ole takajarrua eikä käsijarrukaan toimi kovin hyvin, joten hintaa oli vain 20 euroa. Kaunis se on kuitenkin ja olen jo aivan rakastunut! Täytyy kai raahata se Pariisiin kesäksi.

I bought my bicycle as soon as we'd gotten rid of the winter and the snow. I found it at the site leboncoin, where people sell all kinds of used stuff, a kind of a flee market that is. The bike doesn't have a brake in the back and the one in the front isn't great either, so it only cost me 20 euros. It is pretty though and I've totally fallen in love with it! I guess I'll have to take it to Paris with me for the summer.

Lille on erinomainen pyöräilykaupunki. Se on niin "pieni", että pyörällä on nopeasti toisella puolen kaupunkia ja maastoltaan niin litteä, että pääosin saa vain rullailla eteenpäin kuin Hollannissa konsanaan. Pyöräkaistoja tuntuu riittävän minne meneekin ja jopa suurin osa yksisuuntaisista kaduista on merkitty pyörien osalta kaksisuuntaisiksi. Lempijuttuni taitavat kuitenkin olla yllä olevan kuvan söpöt pyöräliikennevalot.

Lille is a great city for cycling. It is so "small" that cycling gets you to the other side of the city in no time and it is so flat that most of the time you're just rolling on as if you were in Holland. It seems like most of the main roads have a cycle lane and even most of those tiny one-way streets are marked two-way for cyclists. Still, I think my favorite thing are the miniature traffic lights for cyclists pictured above.

Rinnakkaiseloni autoilijoiden kanssa on sujunut hyvin. Lilleläiset autoilijat ottavat sekä jalankulkijat että pyöräilijät hyvin huomioon, joten olo on liikenteessä turvallinen ja rentoutunut - toisin kuin esimerkiksi ystävilläni Lontoossa, jossa kävin juuri piipahtamassa. Siellä pyöräilijät saavat pelätä etenkin aggressiivisia mustia takseja sekä rakennusmaille materiaaleja tuovia rekkoja. Viime vuonna Lontoon liikenteessä kuoli 14 pyöräilijää. 

I've been getting along with the cars pretty well. The drivers in Lille seem to watch out for pedestrians and cyclists, so I feel pretty safe and relaxed on the cycle lane - an experience unknown to my friends in London, where I visited last week. In London cyclists are particularly afraid of the aggressive black taxis and of big lorries bringing materials to the building sites of the city. Last year fourteen cyclists died in London traffic. 

Tampereella sen sijaan sai pelätä vihaisia jalankulkijoita. Kaupungilla liikkui juttuja mummoista, jotka yrittävät sateenvarjollaan seivästää ohiajavia pyöräilijöitä. Lillessä en ole joutunut törmäyskurssille jalankulkijoidenkaan kanssa, sillä pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden jakamia kevyenliikenteenväyliä ei täällä ole. Suurin nautinto on kuitenkin pyöräillä kaupungin tyhjiä katuja arkiöisin, kun liikenne on hiipunut ja ihmiset liikkuvat lähinnä tietyillä yöelämään keskittyneillä alueilla. Vain minä, pyörä ja kaupunki. Mikä vapauden tunne!

In Tampere cyclists have to worry about angry pedestrians. The word on the streets was that there were grannies who tried to impale passing cyclists with their umbrellas. In Lille I haven't gotten in trouble with pedestrians either because there are no shared routes for pedestrians and cyclists. However, the greatest pleasure is riding my bicycle on the empty streets at week nights when there's no more traffic and the pedestrians mostly stay in areas known for their night life. Just me, my bike and the city. Oh, the feeling of freedom!

Le 1er mai

Vapunaattona angstasin kotona sotien jälkimaininkeja käsittelevän esseen kanssa. Suomalaiset kaverit laittoivat facebookiin kuvia, joissa juotiin skumppaa valkoisissa lakeissa. Harmitti: nyt voisin olla sitseillä, nyt Koskenrannassa taistelemassa tukkeutuneen kännykkäverkon kanssa, nyt Hämeensillalla laulamassa Teekkarihymniä. Melkeen itketti, kun kuuntelin Frederikin Volgaa.

On the 30th of May I was feeling anxious, fighting with an essay on the aftermath of wars. My Finnish friends were posting pictures of people drinking champagne and wearing the white academic caps. I was depressed: now I could have been at sitsit, now by the river struggling to get my calls through the network blocked by too much activity, now on the Hämeensilta bridge singing the Teekkarihymni... I put on Frederik's "Volga" on youtube and almost burst into tears.

Sciences Po:n kaksi muuta suomalaista vaihtaria olivat yhtä masentuneita, joten järjestimme vappupiknikin Parc Vaubaniin. Aurinko paistoi, oli melkein kesä. Oli mukavaa viettää vaihteeksi aikaa suomalaisten kanssa, ne ovat jotenkin niin konstailemattomia ja aitoja. Puistosta kiirehdin kuohuviinipäissäni vielä treffeille ja sen jälkeen oli vuorossa Wazemmesin korttelijuhla, la fête de la soupe. Keittoa ei enää ollut jäljellä siinä vaiheessa, mutta onneksi oli paljon mukavia ihmisiä! Ihan hyvä Vappuhan siitä sitten tulikin.

The other two Finnish exchange students of Sciences Po were just as down as me, so we organized a 1st of May picnic like we do back home. Sun was shining in Parc Vauban, it felt almost like summer. It was nice to spend some time with Finnish people for a change, they are so easy going and real. From the park I headed to a date, tipsy from the sparkling wine. After that, it was Wazemmes and a block party called la fête de la soupe.  They didn't have any soup left at that point but fortunately they had a lot of nice people! So in the end, it was a good Vappu!

Toinen juttu, jota diggailen tällä hetkellä: vaaleanpunaisena kukkivat puut! Mitä nämä on???

Another thing I'm loving at the moment: the trees covered in pink flowers! What are these???

Malade en France

Lämpimät säät saapuivat vihdoin pitkän takatalven jälkeen. Samalla saapui myös kuume, joka ei ottanut lähteäkseen.

The warm weather has finally arrived after the long colder period. At the same time arrived a fever that didn't want to leave.

Kun tauti ei lähtenyt luomuparsaa popsimalla päätin mennä lääkäriin. Koska en kuulu ranskalaisen sosiaaliturvan piiriin, on lääkärissä käyminen usein osoittautunut hankalaksi. Onneksi paikallinen YTHS tarjoaa lääkäriaikoja opiskelijoille ilmaiseksi ja niinpä soitin sinne. Ja soitin uudestaan. Ja uudestaan. Mutta siellä ei vastattu. Kuumeisessa päässäni päättelin sitten, että joko niillä on liikaa soittajia tai sitten puhelimessa on joku vika. Eihän ne lomallakaan voineet olla, kun ei oltu vastaajaa laitettu eikä nettisivuillakaan mainittu lomasta mitään. Viimeisillä voimillani raahauduin siis metrolle ja matkustin Porte de Douaille. Siellä se oli, luukut kiinni. Terveyskeskus lomalla.

When organic asparagus didn't help, I decided it was time to go see the doctor. Since I'm not entitled to the French social security, it has sometimes been a challenge to do this. Fortunately the local student health service welcomes me free of charge and so I called them. And I called again. And again. But there was no answer. In my feverish head I figured it must be a problem with the phone. I mean they couldn't be closed for the holidays, otherwise they would have left a message at the answering machine, and there was nothing on their web page either. So I gathered the last of my strength and I took the metro to Porte de Douai. There it was, closed. The health center was on holidays.

Olin hurjistunut siitä, että terveyskeskus voi noin vain jättää potilaansa heitteille. Siis ei viestiä, ei mitään! No, kävelin sitten suutuspäissäni apteekkiin ja ostin sieltä yskänlääkettä. Ystävällinen nainen myi minulle viiden euron pullon hymyssä suin. Kun pääsin kotiin aloin tavata pullon kylkeä... ja minulle paljastui, että nainen oli myynyt minulle homeopaattista yskänlääkettä! Ihan tuosta vain varoittamatta että tällä ei sitten ole mitään tieteellisesti todistettua vaikutusta. Kertakaikkisen raivoissani päätin luovuttaa ranskalaisten terveydenhoitoalan ammattilaisten suhteen ja vajosin sohvalle mutisten "ei Suomessa ikinä tällaista..."

I was furious about the fact that a health center would just abandon its patients like this. No message, no nothing! Well, angry, I walked into a pharmacy to get some medication for my cough. A friendly woman sold me a bottle for 5 euros. When I got home I get to reading what it said on the side of the bottle and found out it was homeopathic! The woman had just sold me a bottle of something that has no proven efficacy, without even warning me! Mad with rage I decided to give up on the french health care providers and collapsed onto the couch thinking "this would never happen in Finland..." 

Mutta kanssakäymiseni järjestelmän kanssa eivät olleet vielä oli. Kun kuumetta oli jatkunut jo lähes viikon, päätin, että oli aika yrittää uudestaan. Soitin naapurille ja kysyin, mistä saisin hoitoa. "No tunnetko jonkun lääkärin Lillestä?" Täällä on hyvin tiukka omalääkärijärjestelmä, ja ihmiset käyvät hoidossa jonkun tietyn lääkärin luona, eivät jossakin tietyssä terveyskeskuksessa kuten Suomessa. En tietenkään tuntenut ketään lääkäriä, joten katsoin netistä lähimmän lääkärin ja soitin sinne. Tapaaminen järjestyikin samalle aamupäivälle ja sain heti antibiootit korvatulehduksen taltuttamiseksi. Lysti maksoi 23 euroa. Ei se nyt niin vaikeaa ollut kunhan vain suostuin pelaamaan järjestelmän säännöillä.

But my encounters with the system were not over. When I'd had fever for almost a week, I decided to try again. I called my neighbor and asked him where I should go to get treatment. "Well do you know a doctor in Lille?" he asked me. Here in France they have a very doctor-centered system where you go and see a particular doctor instead of going to a particular health center like in Finland. Of course I didn't know a doctor so I found the nearest on the internet and called the number indicated. I got an appointment for the morning and they gave me antibiotics to fight the ear infection. This service cost me 23 euros. See, it wasn't that difficult as soon as I agreed to play along the rules of the system.

Et ton enfance, c'était comment?

Eräs nuori ranskalaismies esitti minulle jokin aika sitten kysymyksen, johon en oikein osannut vastata. Millaista oli kasvaa Suomessa? Millainen lapsuus minulla oli? Yritän nyt hahmotella jonkinlaista vastausta. On hyvä kuitenkin huomioida, että kyseessä on vain tiettyyn aikaan ja paikkaan sijoittuva subjektiivinen kokemus.

A while ago, a young Frenchman asked me a question I couldn't really answer. What was it like to grow up in Finland? What was my childhood like? I'll try to come up with an answer here. But it's good to note that this is a subjective experience tied to a certain time and place.

Mummo, minä ja pikkusisko 90-luvun alussa. Grandma, me and my little sister in the early 90's.

Ympärillä oli aina metsää. Talvella rakennettiin lumiukkoja ja -linnoja, hiihdettiin ja kuunneltiin lauantaiaamun lastenohjelmia radiosta. Kesällä uitiin järvessä kunnes oltiin sinisiä, syötiin metsämansikoita ja lomailtiin mummolassa.

There was always forest around us. In the winter we built snowmen and snow castles, did cross country skiing and listened to the Saturday morning children's show on the radio. In the summer we swam in the lake until we turned blue, ate wild strawberries and spent holidays at my grandparents' farm. 

Tällaiset huopakengät ovat jääneet mieleen. Tosin niissä oli keltainen nauha valkoisen sijaan.

I remember felted shoes like this. But they had a yellow ribbon instead of white.

Suuren osan lapsuudestani vietin päiväkodissa. Siellä oli kivaa. Ranskassahan lapset menevät 3-vuotiaina "kouluun", en sitten tiedä miten erilaista siellä on kuin päiväkodissa. Päiväkodista muistan parhaiten sitä ympäröivän vihreän puuaidan, joka erotti meidät metsästä. Kerran löysin punaisia marjoja sen vierestä ja syötin niitä siskollenikin. Pian hysteeriset aikuiset olivatkin jo kiidättämässä meitä terveyskeskukseen ja meille syötettiin lääkehiilellä maustettua jäätelöä myrkytyksen estämiseksi.

A great part of my childhood was spent in kindergarten, which was great fun. In Finland kids don't go to school until they're 7, so until then it was just fun and games. One of my most vivid memories of the "päiväkoti" (literally traslates to "day home") is the green wooden fence which separated us from the forest. Once I found some red berries next to it and shared them with my sister. The next thing I knew, the hysterical adults took us to the nurse and fed us ice cream laced with carbon powder thinking we would die of some sort of poisoning.

Mun aapinen. My ABC book.

Sitten täytin seitsemän ja menin kouluun. Koulun takana oli pulkkamäki ja järvi, ei mikään kovin turvallinen ympäristö siis. Kerran hyppäsimme kaverin ja siskon kanssa samaan kelkkaan ja laskimme puuta päin, sisko teloi molemmat jalkansa ja käveli pitkään kepeillä. Ensimmäisenä vuonna opittiin lukemaan ja laskemaan, englannin opiskelu alkoi kun olimme yhdeksän ja ruotsi muutamaa vuotta myöhemmin. Muita mahdollisia kieliä olivat saksa ja ranska. Kokeilin saksaa, mutta lopulta päätin keskittyä ranskaan, joka oli paljon kiehtovampi vaihtoehto runolliselle teini-ikäiselle.

After my 7th birthday I went to school. Behind the school there was a lake and a sledding hill, not the safest environment for kids. Once me, a friend and my sister jumped into the same sled and crashed into a tree. My sister hurt both her ankles and had to walk with crutches for months. On first grade we learnt to read and do some basic maths. English started when we were nine and Swedish a few years later. We could also learn German and French. I started with German but in the end I chose to concentrate on French, which was a much more fascinating option for a poetic adolescent. 

Koulussa järjestettiin discoja, joissa soi usein raskaanpuoleinen musiikki. Näin jälkikäteen tuntuu kummalliselta, että kaksitoistavuotiaat tanssivat hitaita HIM:in "Join me in death"-kappaleen tahtiin: "This life/ ain't worth living.../ Would you die tonight for love? / Join me in death..." Ei ihme, että suomalaisista kasvaa melankolisia!

At school they organized "discos", parties where we ate candy and danced to songs that were often rock or metal. Now when I think about it, it's kind of weird that 12 year old kids dance to HIM's "Join me in death": "This life/ ain't worth living.../ Would you die tonight for love? / Join me in death..." Well, no wonder Finnish people grow up so melancholic!

Minusta tuntuu, että suomalaisnuorten elämä on tietyllä tavalla vähemmän suojeltua kuin monissa muissa maissa. Me matkustamme paljon ja itsenäistymme aikaisin. Itse muutin pois kotoa opintojen takia kuusitoistavuotiaana, enkä sen jälkeen juuri palannut pidemmäksi aikaa. Seitsemäntoistavuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa kuukaudeksi Eurooppaa kiertämään saman ikäisen ystäväni kanssa. Nukuttiin rannalla Ranskan Rivieralla ja muuta jännittävää.

I feel like the adolescents in Finland are in a way less protected than in many other countries. They travel a lot and they start becoming independent early. I myself left home when I was 16 to go and study in a nearby city, and I've never really returned since. When I was seventeen I did my first one month tour of Europe with a friend of the same age. We slept on the beach in the French Riviera and so on.

Lapsuuteni päättyi lopullisesti pian virallisen täysi-ikäistymisen jälkeen, kun sain painaa tämän lakin päähän. Kun siirtyy lukiosta yliopistoon - tai kuten itseni ja monen muun suomalaisen kohdalla, ulkomailla tai töissä vietetyn välivuoden kautta yliopistoon - ihminen on aikuinen. Vanhempien ei tämän jälkeen enää odoteta osallistuvan merkittävissä määrin ihmisen toimeentuloon, vaan nuori aikuinen tukeutuu ennen kaikkea valtion tarjoamiin tukiin ja omaan työntekoon.

I would say my childhood ended for good soon after turning 18 when I got to put on this hat (the "ylioppilaslakki" which shows you've graduated high school and passed your "baccalauréat" exam). When you go to university - or as myself and many other Finns, when you take a cap year or two to travel or work and then go to university - you're an adult. After that, the parents are no more expected to significantly support you, but you will rather rely on the state's financial aid and your own work for your living.

Pâques

Sisko ja veli tulivat ilokseni Lilleen pääsiäisviikonlopuksi.

My sister and brother brought Eater joy to Lille.

Musée des Beaux-Arts.

Seurasi ankaraa turistikierrosta, herkuttelua ja sisarusten välistä kinastelua. Tässä muutama otos viikonlopulta (copyright J. Hokkanen).

What followed was some hard core sight seeing, good food and useless quarrels amongst the siblings. Here are some shots of weekend (copyright J. Hokkanen).

La Citadelle.

Le Zoo.

Happy Days Diner.

La Piscine, Roubaix.

Isäni kieltäytyi tulemasta vierailulle Lilleen, koska "se nyt on sellainen tylsä teollisuuskaupunki..." No, toivottavasti nyt kaduttaa!

My father refused to come and visit Lille because "it's just a boring industrial town..." Well, I hope he's feeling sorry now!

C'est la fête!

Välillä minua syytetään siitä, että blogissani parjataan Ranskaa, välillä siitä, että täällä halvennetaan Suomea. Vaikka patrioottiset kannanotot voikin jättää omaan arvoonsa, olen tullut siihen tulokseen, että minun pitää selkeämmin myös kehua kumpaakin maata. Tänään siis kehutaan Ranskaa. Lupaan, että kevään aikana kirjoitan vielä haikailevasti Suomesta.

Sometimes people complain that my blog is too critical of France, sometimes they say I'm making fun of Finland. Even though we can choose to ignore such patriotic statements, I have decided to start giving credit to these two countries in a more explicit way. So here's a positive post about France. And I promise that during the spring we will get nostalgic about Finland.

Pidän siitä, että täällä käydään niin paljon kylässä, järjestetään bileitä ja käydään ulkona. Onhan Suomessakin perinteiset perjantai- ja lauantai-illan riennot, mutta Lillessä niitä tuntuu olevan lähes joka illalle. Kutsutaan kymmenen kaveria syömään, mennään leffaan, juodaan olut naapurin kanssa, pistäydytään taidenäyttelyn avajaisissa ja niin edelleen. Eikä kukaan kutsu paikalle poliisia vaikka kotibileet jatkuisivat aamuneljään.

I like the fact that people visit each other so often, organize parties and go out. Of course there's stuff happening Friday and Saturday nights in Finland as well, but in Lille it's pretty much every night. You invite ten of your friends for dinner, you go to the movies, you have a beer with your neighbor or you pop into a gallery opening. And no one calls the police even though the house party goes on 'till 4 am.

Sosiaalisen elämän ja juhlimisen ei tarvitse myöskään loppua opiskelijaelämän mukana. Suomessa seitsemänkymmentävuotisjuhlat tarkoittavat iltapäiväkahveja perheen parissa, mutta ei täällä: kaverini setä oli kuulemma omissaan bailannut muiden mukana pikkutunneille. Joululoman jälkeen kämppikseni näytti minulle youtube-videota perheensä uuden vuoden bileistä. Videolla hänen tätinsä tanssivat ympäri taloa hihitellen. Joku taisi olla riisumassa paitaansa.

Social life and partying doesn't have to stop when you graduate. In Finland, you celebrate your 70th birthday by inviting your family to have some cake and coffee in the afternoon. But not here: my friend's uncle turned 70 a few weeks ago and apparently he stayed up partying with the others all night. After Christmas my flatmate showed me a youtube video of the New Year's Eve party with her family. On the video her aunts are dancing tipsy around the house. I think one of them was taking her shirt off.

En halua vähätellä Suomea tai suomalaista seuraelämää, mutta on asioita, joita toivoisin voivani ottaa täältä mukaan. Se tietty keveys, jonka ranskalaiset hallitsevat niin hyvin: illallisen voi järjestää ilman lautasliinoja ja hienoja astiasarjoja, tärkeintä on hyvä mieli ja mukavat ihmiset. Eikä ulos lähtiessä tarvitse käyttää tuntikausia peilin edessä ripsenkihartimien ja hiustensuoristimien kanssa, nopea silaus huulipunaa riittää ja sitten mennään. Silloin ei ehkä tule juotua niitä överikännejäkään, jos on lähtenyt matkaan ilman odotuksia suuresta illasta.

I'm not saying that Finland or Finnish social life are not good but there are things that I would like to take with me when I go back. That certain lightness that the French master: you can organize a dinner without napkins or fine cutlery - good mood and nice people are what counts. And when you go out, you don't need to spend hours in front of the mirror with eyelash curlers and hair straighteners, a little bit of lipstick and you're good to go. Maybe you will even avoid drinking too much if you left the house without too many expectations.

Illallista seuraavana päivänä pitää tietenkin siivota ja tiskata. Mutta se on sen päivän murhe.

The day after a dinner party you'll of course have to clean and wash up. But you'll worry about that then.

Sites Web

Elämä on kiireistä, edelleen. Viime viikonlopun matka Itä-Suomeen serkun häihin ei ainakaan helpottanut kiirettä, vaikka tilaisuus olikin ihanan kaunis ja kaiken sen matkustamisen arvoinen (Suomeen päin 12 tuntia matkustamista, Lilleen päin 13 tuntia matkustamista, kiitos bussi- ja junaongelmien). Kaiken lisäksi sain lentokoneessa flunssan, mikä lisäsi oman mausteensa tämän viikon esitelmiin.

Life is busy, still. Last weekend's travel to a cousin's wedding in the east of Finland didn't make things easier even though I must say the ceremony was beautiful and worth all the trouble (12 hours of travel to Finland, 13 hours travel back to Lille, thanks to bus and train problems). On top of everything I caught a cold on the plane which added an interesting twist to this weeks oral presentations.

Mutta nyt on perjantai-iltapäivä, ja minulla alkaa viikon loma! En ole vielä yhtään suunnitellut mitä teen, koska en ollut huomannut, että sellainen on tulossa. Joten kalenterissani on yhtäkkiä tyhjä sivu! Seitsemän päivää, joina voi tehdä ihan mitä huvittaa! Sen kunniaksi laitan tänne pari hauskaa ranskalaista nettisivua, jotka ovat piristäneet minua arjen keskellä.

But now it's a Friday afternoon and I'm looking at a week's holiday! I haven't had the time to make any plans yet because I didn't realize there's a holiday coming up. So all of a sudden, there's an empty page in my calendar! Seven days to do what the heck I feel like doing! To celebrate that, I'm sharing with you a couple of French websites that have brought amusement to my everyday work.


Disquettes de mec: 
http://disquettesdemec.tumblr.com/

Tämä tumblr-sivu tuottaa jokapäiväiset naurut. Niin tyypillistä! hihkun riemuissani lukiessani tätä sinkkuelämää ruotivaa blogia. Lisäksi koen, että vaikka giffit ovat suurimmaksi osaksi amerikkalaisista sarjoista ja elokuvista, toisinaan vitsit paljastavat paljon ranskalaisten miehiin, naisiin sekä näiden välisiin suhteisiin liittyvistä käsityksistä. Jotta tästä sivusta ymmärtäisi jotain, pitää hallita ranskan alkeet, mutta todellakin vain alkeet. Ainoastaan sivuston nimi on hieman vaikeasti avautuva: "Disquettes de mec" tarkoittaa naapurini mukaan sellaisia valheita, joita mies kertoo naiselle vietelläkseen hänet.

This tumblr-site gives me my daily dose of laughter. So typical! I scream while reading this blog that finds its inspiration from single life. Also, I feel like even though the gifs are mostly taken from american series and movies, sometimes the jokes reveal a lot about the way the French see men, women and their relationships. To be able to fully appreciate this site you should master the basics of the French language, but really only the basics. Only the name of the site is a little mysterious: according to my neighbour, "Disquettes de mec" refers to lies that a man tells to a woman to seduce her.


La Liberté de la Fesse
http://libertedelafesse.com/

Sciences Po Lillen opiskelijoiden taideprojekti, joka yhdistää ranskalaisen huumorin ja maailmanmatkailun. Tätä ei tarvitse sen kummemmin selitellä, kuvat puhuvat puolestaan.

This art project started by the students of Sciences Po Lille is a mixture of French humor and travelling the world. It needs no further explanation, the pictures will speak for themselves.

"Oui" au mariage pour tous!

Kun kaksi parasta ystävääni Suomesta tulivat vierailulle Lilleen, he pääsivät heti ranskalaisuuden ytimeen eli mielenosoitukseen: viime lauantaina marssittiin tasa-arvoisen avioliittolain puolesta!

When two of my best friends from Finland came to visit Lille, they got to experience one of the corner stones of frenchness right away, that is, a demonstration: last Saturday we marched for marriage equality!

Hollanden sosialistihallitus on ajanut tasa-arvoista avioliittolakia, joka on parhaillaan parlamentin käsittelyssä. Debatti lain ympärillä on ollut kiihkeää. Pari viikkoa sitten Pariisissa järjestettiin lakia vastustava kansallinen mielenosoitus, joka onnistui mobilisoimaan jopa 300 000 ranskalaista (tosin poliisi ja mielenosoituksen järjestäjä kiistelevät luvusta). Tänään sunnuntaina pääkaupungin kadut valtaa puolestaan lain kannattajien mielenosoitus, jonne olin itsekin menossa ennen kuin flunssa pysäytti pienen suomalaisen. Tässä kuitenkin kuvia Lillessä järjestetystä mielenosoituksesta, joka ymmärtääkseni sai liikekannalle kolmisentuhatta kaupunkilaista.

The left wing government of Hollande has been moving forward with their gay marriage bill, which at the moment is being discussed at the parliament. The debate around the matter has been heated. A couple of weeks ago, a demonstration protesting against equality of rights managed to mobilize around 300 000 citizens in Paris (although the police and the organizers disagree on the number). This Sunday, it's the supporters of the bill who take to the streets of the capital, an event that I wanted to take part in myself until a flu stopped me. However, here are some photos from the demonstration in Lille last weekend. I understand that we were around 3000.

(c) Aino Hatakka

(c) Aino Hatakka

(c) Aino Hatakka

Lain vastustajien iskulauseena on ollut "un papa, une maman", eli "yksi isä, yksi äiti". Yllä olevan kuvan kylttiin on maalattu vasta-argumentti: "parempi äitipari kuin yksi paska isä". Vaikka Hollanden ajama laki koskeekin vain samaa sukupuolta olevien oikeutta mennä naimisiin, koskee se epäsuorasti myös adoptio-oikeutta, sillä kaksi ihmistä voi yhdessä adoptoida lapsen vain, jos he ovat naimisissa. Tämän vuoksi suuri osa keskustelusta onkin liittynyt adoptioon.

Those opposed to the law have taken up the slogan "un papa, une maman", "one dad, one mum". Pictured above, is a counter-argument: "better a pair of mums that one dad that's shit". Even though Hollande's bill is only about the right to marry, it indirectly opens the way to gay adoption, joint adoption being a right reserved to married couples. This is why most of the debate has been about adoption.

Entä miksi minä, suomalainen, halusin osallistua mielenosoitukseen, joka koskee Ranskan lainsäädäntöä? Ensinnäkin siksi, että kyseessä ovat homoseksuaalien ranskalaiskavereitteni oikeudet. Toiseksi siksi, että mitä useampi maa (ja etenkin mitä useampi Euroopan maa) hyväksyy samaa sukupuolta olevien parien avioliitot, sitä suurempi paine Suomellakin on siihen.

And why would I, a Finnish person, want to participate in a demonstration concerning the French legislation? Well first of all, it's about the rights of my homosexual French friends. Second of all, the more countries in the world (and especially in Europe) allow same-sex marriages, the more pressure there will be for Finland to do the same thing.