Le dernier

Olen nyt ollut Suomessa kolme viikkoa. Paluu on ollut todella vaikea.

I've been in Finland for three weeks now. Coming back home has been really hard.

Mistä aloittaisin? Nopean ja kätevän kaasuhellan sijaan tässä maassa käytetään kömpelöitä sähköliesiä. Talvi tulee syyskuussa. Minisuolakurkut ovat liian isoja. Maksupäätteet ovat liian nopeita. Sisälle ei saa tulla kengät jalassa. Maaseutu alkaa viidensadan metrin päässä kaupungin keskustasta. Kaikki elävät ärsyttävän terveellisesti: tupakansavun sijaan täällä tukehtuu tylsyyteen. Ja missä hemmetissä luuraavat kaikki komeat ruskeasilmäiset, kiharatukkaiset miehet?

What do I start with? Instead of quick and practical gas stoves, this country is full of slow electric ones. The winter starts in September. Gherkins are too big. Paying by card is too fast. You can't enter an apartment with your shoes on. The countryside starts within 500 meters from the city center. Everyone is living so healthy it pisses me off: instead of cigarette smoke you suffocate of boredom. And where the hell have they hidden all the handsome guys with brown eyes and curly hair?

Epätoivoisena yritän tarrautua Ranskaan, kääriytyä siihen: kuuntelen ranskalaisia kesähittejä Groovesharkista, ostan Stockmannilta kolme päivää vanhan Le Monden, pidän ikkunoita raollaan luodakseni vaikutelman huonosta eristyksestä. Välttelen ruisleipää ja laitan viiden asteen lämpötilasta huolimatta ballerinat jalkaan. Teeskentelen, että autotien reunassa kulkee pyöräkaista.

In my despair I try to hold on to France, to wrap myself into it: I listen to french summer hits on Grooveshark, I buy a three-day-old Le Monde from the department store, I keep my windows slightly open to create the illusion of bad insulation. I avoid rye bread and I wear ballet flats even though it's freezing outside. I pretend there's a bicycle lane by the side of the road.

Varasin jopa lennot takaisin Pariisiin, mutta peruin ne heti. Alkoi ahdistaa. Onhan minun pakko asettua aloilleni ja yrittää vain sopeutua. Paluu Ranskaan nyt heti tuskin auttaisi minua siinä. Sitäpaitsi olenhan minä kokenut paluushokin ennenkin ja tiedän, että se menee ajan kanssa ohi. Se on samanlainen prosessi, kuin uuteen kulttuuriin sopeutuminen: ensin muutoksia hylkii ja yrittää tehdä osiat niin kuin on oppinut ne tekemään edellisessä maassa. Sitten alkaa nauttia elämästä uudessa paikassa, tutustuu ihmisiin (ensimmäistä kertaa tai uudelleen), mukautuu olosuhteisiin, unohtaa jopa, miten asiat teki ennen.

I even booked flights to go back to Paris but I cancelled them right away. I got anxious. After all, I do have to settle down here and just try and adapt. Returning to France right away would probably not be helpful. Anyway, I've experienced the reverse culture shock before and I know it'll pass in time. It's actually the same process as adapting to a new culture: first you reject the changes and try to go on doing your thing the way you used to "back home". Then you start enjoying your life in the new place, you get to know people (either new people or your old friends), you adapt to the way things are and you even forget how you used to live somewhere else. 

Paluut ovat aina vaikeita, mutta seikkailunhalu on peruspiirteitäni. Siksi uskonkin, ettei tämä ole viimeinen kerta, kun palaan maailmalta Suomeen. Selailin sattumalta vanhaa päiväkirjaani kuuden vuoden takaa, jolloin olin palaamassa bussilla kotiin Englannissa vietetyn vuoden jälkeen. Vaikka olin silloin paljon nuorempi, voin yhä samaistua kirjoituksen tunnelmaan. Jätän teidät pohtimaan sitä:

"Takapenkillä joku teinityttö kimittää luuriinsa, että 'kuuntele, vittu, sä et ymmärrä, kuuntele nyt, kuuntele!' Se oli ilmeisesti karannut kotoa ruotsinlaivalle kännäämään (ja nyt koko bussi tietää, tyypillinen suomalainen tyttö). Haluaisin kertoa sille tytölle: jos haluaa karata, on karattava kauemmas kuin ruotsinlaivalle. Mutta eihän se kuulisi, niin kovasti se kimittää."

Coming back is always hard but taste for adventure is one of my main qualities. That's why I believe that this is not the last time I return to Finland after living abroad. I happened to look through an old diary from six years ago, and I came across a chapter that I'd written in a bus on my way home after a year spent in England. Even though I was much younger back then, I can still relate to what I wrote. I'll leave you with that picture:

"In the backseat a teenage girl is screaming on the phone: 'listen to me, for fuck's sake you don't understand, now listen, listen!' Apparently she had ran away to get drunk on a cruise to Sweden (and now everyone in the bus knows about it, a typical Finnish girl). I would like to say to the girl: if you want to run away, you have to run further than that boat. But she wouldn't hear me, would she, she's screaming too loud."

Dans l'ombre de la tour Eiffel

Monet Pariisiin matkustavat turistit arvioivat majapaikkansa sijainnin onnistuneisuutta sen perusteella, kuinka kaukana se on Eiffel-tornista. Jos olisin turisti, sanoisin, että tämänhetkinen asuntoni on erittäin hyvällä paikalla. Rautatorni nimittäin törröttää heti kulman takana.

Many tourists coming to Paris estimate the success of their search for accommodation according to the distance from the hotel to the Eiffel tower. If I was a tourist, I would say that my current flat is very well situated. The iron tower is right around the corner.

Mutta jos asuu Pariisissa, ei kaupungin kuuluisimman nähtävyyden läheisyys enää tunnukaan yhtä ihanalta asialta. Ulko-ovesta ei meinaa päästä kadulle, kun turistit tungeksivat edessä, pieni lasi mehua maksaa alakerran terassilla viisi euroa ja koko ajan saa väistellä pienois-eiffeleitä renkaassa kilisytteleviä helppoheikkejä.

But if you live in Paris, living next to the most famous monument of the city suddenly doesn't seem like such a delight. It's hard to exit your building to the street blocked with masses of tourists. A small glass of juice at the café downstairs costs you five euros and you have to keep trying to avoid the young guys swinging miniature eiffels on their metal rings.

No, on asunnon sijainnissa hyvätkin puolensa. Töihin Quai d'Orsaylle pyöräilee reilussa kymmenessä minuutissa ja joki on aina lähellä. Parinsadan metrin päässä on sunnuntaisin erittäin miellyttävät markkinat (joista varmasti vielä lisää myöhemmin). Ja jottei nyt kukaan saisi väärää käsitystä, niin myönnettäköön: on se Eiffel ihan kiva nähdä joka aamu joenrantaa pitkin viilettäessään.

Well, there are good sides to the location of my apartment. It takes me ten minutes to cycle to work at Quai d'Orsay and the river is always near. On Sundays there's a lovely market just down the street (I'll surely talk more about it later). And so that no one would get the wrong idea, let's admit it: it is quite nice to see the Eiffel tower every morning while riding my bike by the river.

Le 1er mai

Vapunaattona angstasin kotona sotien jälkimaininkeja käsittelevän esseen kanssa. Suomalaiset kaverit laittoivat facebookiin kuvia, joissa juotiin skumppaa valkoisissa lakeissa. Harmitti: nyt voisin olla sitseillä, nyt Koskenrannassa taistelemassa tukkeutuneen kännykkäverkon kanssa, nyt Hämeensillalla laulamassa Teekkarihymniä. Melkeen itketti, kun kuuntelin Frederikin Volgaa.

On the 30th of May I was feeling anxious, fighting with an essay on the aftermath of wars. My Finnish friends were posting pictures of people drinking champagne and wearing the white academic caps. I was depressed: now I could have been at sitsit, now by the river struggling to get my calls through the network blocked by too much activity, now on the Hämeensilta bridge singing the Teekkarihymni... I put on Frederik's "Volga" on youtube and almost burst into tears.

Sciences Po:n kaksi muuta suomalaista vaihtaria olivat yhtä masentuneita, joten järjestimme vappupiknikin Parc Vaubaniin. Aurinko paistoi, oli melkein kesä. Oli mukavaa viettää vaihteeksi aikaa suomalaisten kanssa, ne ovat jotenkin niin konstailemattomia ja aitoja. Puistosta kiirehdin kuohuviinipäissäni vielä treffeille ja sen jälkeen oli vuorossa Wazemmesin korttelijuhla, la fête de la soupe. Keittoa ei enää ollut jäljellä siinä vaiheessa, mutta onneksi oli paljon mukavia ihmisiä! Ihan hyvä Vappuhan siitä sitten tulikin.

The other two Finnish exchange students of Sciences Po were just as down as me, so we organized a 1st of May picnic like we do back home. Sun was shining in Parc Vauban, it felt almost like summer. It was nice to spend some time with Finnish people for a change, they are so easy going and real. From the park I headed to a date, tipsy from the sparkling wine. After that, it was Wazemmes and a block party called la fête de la soupe.  They didn't have any soup left at that point but fortunately they had a lot of nice people! So in the end, it was a good Vappu!

Toinen juttu, jota diggailen tällä hetkellä: vaaleanpunaisena kukkivat puut! Mitä nämä on???

Another thing I'm loving at the moment: the trees covered in pink flowers! What are these???

Malade en France

Lämpimät säät saapuivat vihdoin pitkän takatalven jälkeen. Samalla saapui myös kuume, joka ei ottanut lähteäkseen.

The warm weather has finally arrived after the long colder period. At the same time arrived a fever that didn't want to leave.

Kun tauti ei lähtenyt luomuparsaa popsimalla päätin mennä lääkäriin. Koska en kuulu ranskalaisen sosiaaliturvan piiriin, on lääkärissä käyminen usein osoittautunut hankalaksi. Onneksi paikallinen YTHS tarjoaa lääkäriaikoja opiskelijoille ilmaiseksi ja niinpä soitin sinne. Ja soitin uudestaan. Ja uudestaan. Mutta siellä ei vastattu. Kuumeisessa päässäni päättelin sitten, että joko niillä on liikaa soittajia tai sitten puhelimessa on joku vika. Eihän ne lomallakaan voineet olla, kun ei oltu vastaajaa laitettu eikä nettisivuillakaan mainittu lomasta mitään. Viimeisillä voimillani raahauduin siis metrolle ja matkustin Porte de Douaille. Siellä se oli, luukut kiinni. Terveyskeskus lomalla.

When organic asparagus didn't help, I decided it was time to go see the doctor. Since I'm not entitled to the French social security, it has sometimes been a challenge to do this. Fortunately the local student health service welcomes me free of charge and so I called them. And I called again. And again. But there was no answer. In my feverish head I figured it must be a problem with the phone. I mean they couldn't be closed for the holidays, otherwise they would have left a message at the answering machine, and there was nothing on their web page either. So I gathered the last of my strength and I took the metro to Porte de Douai. There it was, closed. The health center was on holidays.

Olin hurjistunut siitä, että terveyskeskus voi noin vain jättää potilaansa heitteille. Siis ei viestiä, ei mitään! No, kävelin sitten suutuspäissäni apteekkiin ja ostin sieltä yskänlääkettä. Ystävällinen nainen myi minulle viiden euron pullon hymyssä suin. Kun pääsin kotiin aloin tavata pullon kylkeä... ja minulle paljastui, että nainen oli myynyt minulle homeopaattista yskänlääkettä! Ihan tuosta vain varoittamatta että tällä ei sitten ole mitään tieteellisesti todistettua vaikutusta. Kertakaikkisen raivoissani päätin luovuttaa ranskalaisten terveydenhoitoalan ammattilaisten suhteen ja vajosin sohvalle mutisten "ei Suomessa ikinä tällaista..."

I was furious about the fact that a health center would just abandon its patients like this. No message, no nothing! Well, angry, I walked into a pharmacy to get some medication for my cough. A friendly woman sold me a bottle for 5 euros. When I got home I get to reading what it said on the side of the bottle and found out it was homeopathic! The woman had just sold me a bottle of something that has no proven efficacy, without even warning me! Mad with rage I decided to give up on the french health care providers and collapsed onto the couch thinking "this would never happen in Finland..." 

Mutta kanssakäymiseni järjestelmän kanssa eivät olleet vielä oli. Kun kuumetta oli jatkunut jo lähes viikon, päätin, että oli aika yrittää uudestaan. Soitin naapurille ja kysyin, mistä saisin hoitoa. "No tunnetko jonkun lääkärin Lillestä?" Täällä on hyvin tiukka omalääkärijärjestelmä, ja ihmiset käyvät hoidossa jonkun tietyn lääkärin luona, eivät jossakin tietyssä terveyskeskuksessa kuten Suomessa. En tietenkään tuntenut ketään lääkäriä, joten katsoin netistä lähimmän lääkärin ja soitin sinne. Tapaaminen järjestyikin samalle aamupäivälle ja sain heti antibiootit korvatulehduksen taltuttamiseksi. Lysti maksoi 23 euroa. Ei se nyt niin vaikeaa ollut kunhan vain suostuin pelaamaan järjestelmän säännöillä.

But my encounters with the system were not over. When I'd had fever for almost a week, I decided to try again. I called my neighbor and asked him where I should go to get treatment. "Well do you know a doctor in Lille?" he asked me. Here in France they have a very doctor-centered system where you go and see a particular doctor instead of going to a particular health center like in Finland. Of course I didn't know a doctor so I found the nearest on the internet and called the number indicated. I got an appointment for the morning and they gave me antibiotics to fight the ear infection. This service cost me 23 euros. See, it wasn't that difficult as soon as I agreed to play along the rules of the system.

Paris-Roubaix raté

Kamala epäonnistumisen tunne, kun Lillen metropolialueen läpi kulkeva pyöräilykisa Paris-Roubaix jäi katsomatta.

A failure of my life, I missed the Paris-Roubaix cycling competition that goes through the metropolitan area of Lille.

Paris-Roubaix on yksi ammattilaispyöräilyn klassikoista, ja se on erityisesti tunnettu haastavista mukulakiviosuuksistaan. Nimensä mukaan se alkaa Pariisista ja loppuu noin 250 kilometrin päähän Roubaixiin, jonne pääsee Lillen keskustasta metrolla. Tarkoituksena oli mennä kuitenkin jonkin mukulakiviosuuden viereen bongaamaan pyöräilijät. Mutta ei. Ensinnäkin, tiedättehän te sunnuntaiaamut. Ja sitten piti käydä markkinoilla ja istua puistossa nauttimassa yllättäen lauhtuneesta säästä ja auringonpaisteesta. Kotiin palattua oli ensin järjesteltävä järkyttävän kokoinen kukkakimppu erinäisiin vaaseihin ympäri kämppää ja sitten syötävä myöhäinen lounas. No, sitten olikin jo liian myöhäistä lähteä etsimään Carrefour de l'Arbrea.

Paris-Roubaix is one of the classics of professional cycling and it's known for it's challenging cobble stone roads. Logically, it starts from Paris and ends in Roubaix, a town I could have reached by metro from central Lille. The idea was actually to go and follow the race next to one of the cobble stone sections. But no. First of all, you know what Sunday mornings are like. And then I had to go to the market and sit in the park enjoying the surprisingly warm and sunny day. When I got back home, I had to arrange the huge bunch of flowers I'd gotten at the market and then it was time to have a late lunch. Well, at that point it was way too late to start looking for Carrefour de l'Arbre.

Syylliset kukat. The guilty flowers.

Pitää kai yrittää ensi vuonna uudestaan. Tai ehkä voisin hyvittää tämän katsomalla kesän Tour de Francea, se kuulemma kulkee aina Pariisin läpi...

Well, I'll probably just have to wait for next year. Or maybe I could try and make up for it by checking out the Tour de France this summer, I heard it goes through Paris...

La solitude

Mitä tapahtuu, kun loma alkaa?

What happens when the holidays roll around?

No, ensinnäkin minulla on aikaa etsiä kaapista vohvelirauta ja opetella paistamaan gaufreja. Toinen asia on se, että Lille tyhjenee: kaikki palaavat perheensä luo, lähtevät laskettelemaan lukiokavereiden kanssa tai moikkaamaan ulkomailla asuvia ystäviään. Minulla ei ole täällä perhettä, ei lukiokavereita eikä tällä hetkellä rahaa lähteä ulkomaille. Suunnitelmat Bretagnen-matkastakin menivät myttyyn logistiikkaongelmien vuoksi. Jään siis yksin tyhjään kaupunkiin.

Well first of all, I have the time to find the waffle maker from the cupboard and prepare some delicious gaufres.  Another thing that happens is that Lille becomes a ghost town: everyone returns back to their family, goes on a skiing trip with their high school friends or hops on the plane to see their friends abroad. I don't have family in France, no high school friends either, and at the moment no money to travel abroad. I also had to cancel my trip to Bretagne because of logistics problems. So I stayed alone in the deserted city.

Yksinäisyys korostuu, kun on enemmän vapaata aikaa. Normaalin opiskelurutiinin yhteydessä tapaa koko ajan opiskelukavereita vähintäänkin luennoilla, eikä sitä muutenkaan ehdi murehtimaan, jos jollekin illalle ei ole ohjelmaa, voihan aina olla tunnollinen opiskelija ja lukea perinpohjaisesti artikkelit seuraavan päivän luentoa varten. Mutta tosiasia on, että vieraassa maassa on aina vähän yksinäinen ja ulkopuolinen. Olen tullut paikkaan, jossa kukaan ei oikeastaan tarvitse minua. Kaikilla on jo kaveriporukkansa ja omat lähimmät ystävänsä. Lisäksi erilaisuuteni toimii minua vastaan: en osaa pelata sosiaalisia pelejä oikein, ja kykenemättömyyteni ilmaista itseäni vieraalla kielellä latistaa persoonallisuuteni ja aiheuttaa epävarmuutta.

When you have more free time, your loneliness becomes more evident. In the regular daily student life you meet your student friends all the time, at least in class, and you don't have the time to worry about spending an evening alone, in any case there will be a heap of articles to read before going to bed. But the fact remains that when you're a foreigner, you will always be a little lonely and an outsider. I've come to a place where no one really needs me. Everyone already has their usual group of mates and their own closest friends. On top of that, I often find that being different works against me: I don't know how to play the social games right and my inability to express myself in a foreign language makes my personality seem shallow and makes me feel insecure.

Karkkipussi hajosi portaissa. / I broke my bag of candies.

Helppo ratkaisu näihin ongelmiin olisi ollut integroituminen Erasmus-porukkaan, jossa kaikki ovat yhtä yksinäisiä ja vieraita ja tarvitsevat toisiaan. Niinhän suurin osa vaihtareista tekeekin, minkä vuoksi "Erasmus-bileet" ja "Erasmus-elämä" ovat käsitteitä. Olin seurannut tätä ilmiötä jo Tampereella kansainvälisenä tuutorina toimiessani ja juuri siksi halusin välttää muiden ulkomaalaisten seuraa: pahimmillaan Erasmus-opiskelija viettää vuoden uudessa maassa tutustumatta yhteenkään paikalliseen, oppimatta kieltä ja löytämättä kulttuurista kuin vain kaikkein pinnallisimmat piirteet. Totta kai hän tutustuu muihin kulttuureihin muiden vaihtareiden kautta. Mutta itse olin jo viettänyt pari vuotta ulkomailla muiden ulkomaalaisten ympäröimänä ja minusta tuntui, että halusin vähän syvällisemmän kokemuksen siitä, millaista on oikeasti uppoutua johonkin uuteen ja vieraaseen.

The easy solution to these problems would have been to integrate to the Erasmus group where everyone is alone and foreign and need each other. This is what most of the exchange students do, that's why "Erasmus parties" and "Erasmus life style" are well know. I had seen this phenomenon already  in Tampere where I was many times a tutor for international students. This is why when I arrived to Lille I wanted to avoid the company of the other foreigners: in the worst case, an Erasmus student spends a year in a new country without getting to know any locals, without learning any of the language and without discovering much more than the most superficial characteristics of the culture. Of course he or she gets to know other cultures by socializing with the other international students. But I had already spent a couple of years abroad surrounded by other foreigners and I felt like I wanted something more profound this time.

Joten lopultakin voin syyttää vain itseäni ja jääräpäisyyttäni siitä, että joudun toisinaan kestämään yksinäisyyttä. On myös totta, että olen luonteeltanikin seurankipeämpi kuin monet muut - siksi muistelen aina kaiholla aikaa, jolloin asuin Camphill-yhteisössä Englannissa: koskaan ei tarvinnut viettää hetkeäkään yksin. Toisaalta olen ylpeä siitä, että olen pitänyt pääni ja onnistunut tutustumaan ranskalaisiin ja oppinut kieltä vaikka välillä onkin vaikeita hetkiä. Mutta lukuunottamatta paria ystävää minusta tuntuu, että jossain vaiheessa tutustumista nousee aina muuri vastaan, eikä siihen ihmiseen pysty tutustumaan syvällisemmin. Onko tämä jokin ranskalainen piirre? Ovatko ranskalaiset, kaikesta seurallisuudestaan huolimatta, sulkeutuneita? Ranskassa on kokemukseni mukaan erittäin tärkeää se, millaisen kuvan antaa itsestään muille ihmisille. Ehkä ihmiset eivät uskalla näyttää itseään sellaisena kuin ovat, koska kukaan meistä ei oikeasti ole sellainen kuin se kuva, jota täällä pitää varjella. Tämä on turhauttavaa, koska kun on yksin vieraassa maassa, arvostaa jokaista ystävällistä sanaa ja elettä eri tavalla kuin ennen, samoin jokaista ystävää, jonka saa. Toisaalta myös epäystävällisyys ja pettymykset sattuvat enemmän. Ja yksinäisyys tuntuu katkerammalta.

So in the end I only have my stubborn self to blame for having to put up with loneliness. It is also true that I'm someone who needs people around her - that's why I loved living in the Camphill-community in England: I never had to spend a moment alone. On the other hand I'm proud of myself for being so determined and getting to know French people and learning the language even when it's hard. But apart from a couple of good friends, I have the impression that at some point of getting to know a French person, I hit a wall and it gets impossible to get to know the person more profoundly. Is this a French thing? Are the French, even though very sociable, somehow closed? According to my experience, in France, it is considered very important to maintain a certain image of yourself in front of others. Maybe this is why the French are scared to really open up: underneath, no one is like the image they are supposed to protect. This is frustrating because when you're alone in a foreign country, you appreciate every friendly word and gesture a lot, as well as every friend you manage to make. On the other hand unfriendliness and disappointments feel all the more bitter. And the loneliness deeper.

Jotta nämä synkät pohdinnat eivät jättäisi lukijoita liian masentuneiksi, niin mainitsen, että on olemassa yksi hyvä asia, jonka voi lomalla tehdä yksin....

And to not to leave my readers too depressed after this gloomy pondering, I will end with a positive thought: there is one great thing that you can do when spending the holidays alone....

DJANGO....!

Après-midi à Paris

Käväisin alkuviikosta pikaisesti Pariisissa hoitamassa asioita. Edellisestä vierailusta tuohon rakkauden kaupunkiin oli vierähtänyt jo useampi vuosi, joten olin innoissani niistä muutamasta iltapäivän tunnista, jotka ehdin viettää turistina. Mutta ei se Pariisi oikeastaan ollut niin ihana....

In the beginning of the week I made a short trip to Paris to take care of some business. It had been a few years since my last visit to the city of love and I was excited about the few hours I would get to spend being a tourist. But for some reason, Paris wasn't that lovely...

No, hyvä on, kuvissa on kyllä jotakin kolkkoa romantiikkaa, mutta tosiasiassa kylmänharmaa helmikuinen iltapäivä Pariisissa oli vain masentava.

Well ok, there is a hint of obscure romance in the pictures, but in reality a cold and gray afternoon in Paris is a depressing experience.

Menin Saint-Sulpicen kirkkoon, joka oli samanlainen kuin kaikki muutkin katoliset kirkot. Ja sielläkin oli kylmä. Suuntasin siistin oloiseen brasserieen lämmittelemään... Ja siellä odotti tämä:

I went to the church of Saint-Sulpice which was just like all the other catholic churches. And it was so cold in there too. I headed to a nice-looking brasserie to get myself warmed up, and this is what I found:

C'est quoi ça??? Siis mitä ihmettä??? What is this supposed to be???

Kellon lyödessä neljä pakenin metrolla laitakaupungille ja otin kyydin takaisin Lilleen, sivistyksen pariin. En takuulla palaa Pariisiin ennen kuin on niin lämmintä, että voi käydä puskapissalla!

When it was finally 4 o'clock I escaped by metro towards the outskirts of the city and took a lift back to Lille and to civilization. I won't go back to Paris before it gets warm enough to pee in the park!

Les Finlandais n'aiment pas le fromage

Halusin tuoda Ranskasta tuliaisiksi jotakin Nord-Pas-de-Calaisin alueen erikoisuutta. Päädyin maroilles-juustoon, jonka pakkasin hajutiiviissä muovirasiassa ruumaan menevään laukkuun. Juusto kesti hyvin kuljetuksen, ja Pertunmaalla saatiinkin pian nauttia tarte au maroillesin (erään Nordin alueen piirakan) läpitunkevasta tuoksusta.

I wanted to bring a specialty of the Nord-Pas-de-Calais region as a souvenir to my family. I ended up buying some maroilles cheese, which I put in to a smell proof box and into my checked baggage. The cheese survived the trip well and soon the village of Pertunmaa got to enjoy the magnificently strong smell of tarte au maroilles.

Tarte au maroilles on yksinkertaisesti ihanaa: lämmintä, pehmeää ja tukevan juustoista. Mutta mitä ruokapöydän ympärille kokoontuneet suomalaiset pitivät siitä? Sisareni sai jo pelkästä hajusta raivokohtauksen ja tiuskaisi, ettei hänen ole pakko syödä jotain, joka maistuu pahalta. Veljeni otti urhoollinen ilme kasvoillaan pienen nokareen piirakkaa ja söi sen sitten teatraalisin elkein tukahdutettejun oksennusrefleksien säestämänä. Isäni yritti livahtaa pöydästä vähin elkein. Ainoastaan äitini, joka ilmeisesti halusi näyttää hyvää esimerkkiä muille, söi mukisematta palasen - vaikkei kyllä ottanutkaan lisää. Mitä tästä opimme? -Älä tuo suomalaisille tuliaisiksi juustoa.

Tarte au maroilles is just lovely: it's warm and soft with a sturdy cheese flavour. But what did the Finnish people around the table have to say about it? My sister got upset just from the smell of it and announced that she didn't have to eat something that tasted bad. My brother put a brave expression on his face, took a small crumb of the pie and ate it gesturing theatrically, making small vomiting noises. My dad tried to sneak away from the table. Only my mother, who apparently wanted to set a good example for the others, ate a whole piece - but she didn't have seconds. I guess the lesson here is: cheese is not a good gift for Finnish people.

Le blog post méchant

Näin joulun lähestyessä olen päättänyt huomioida Ranskan kansan hartaan toiveen ja kirjoittaa erittäin ilkeästi Ranskasta ja ranskalaisista. Olkaa hyvä!

As Christmas approaches, I have decided to make the greatest wish of the people of France come true and write a very nasty post about France and the French. Here you go!

Patongin pahoinpitely. / Violence against the baguette.

1. Ranska on teknologian kehitysmaa. Vanhemmillani, jotka asuvat Itä-Suomessa keskellä umpimetsää lumimyrskyjen ja karhujen armoilla, on parempi internet-yhteys kuin yliopistollani täällä Ranskassa. Nyt joulukuussa ranskalaisten opiskelijoiden piti ilmoittautua kursseille netissä. Kaikki meni pieleen ja rekisteröityminen aloitettiin uudelleen. Ja kaikki meni tietenkin uudelleen pieleen.

France is an under-developed country when it comes to technology. My parents who live in the east of Finland in the middle of dark, deep forest, surrounded by snow storms, wolves and bears, have better access to internet than my university here in France. Now in December the French students were meant to enroll into courses on the internet. Everything went wrong and they had to start all over again. Well, nothing worked the second time either.

2. Luulitko voivasi maksaa ruokaostoksesi pankkikortilla? Hahaa, turha toivo, jos summa jää alle kuuden euron. Käteistä tarvitaan aina ja kaikkialla. Etenkin kolikoita. Ehkä pankkiautomaatilla juokseminen on syy siihen, että ranskalaiset pysyvät hoikkina.

Did you think you could pay for your groceries with your Visa Electron? Haha, well you thought wrong if the total payment is under six euros. You need cash everywhere and always. Especially coins. Maybe running to the ATM is the reason why the French are so fit.

3. Palvelu on huonoa. Suomessa aina valitetaan, että meillä ei ole palvelukulttuuria. No, menepä kenkäostoksille Ranskassa ja odota lähes tyhjässä liikkeessä kymmenen minuuttia, ennen kuin onnistut saamaan myyjättären huomion.

The service is bad. In Finland they always say that we don't have a culture of service. Well, obviously those people never went shoe shopping in France and waited for 10 minutes in a half empty shop to get the attention of the personnel.

4. Eikö niitä koirankakkoja voi siivota kadulta? Seuraavan kerran, kun näen mummon kakattamassa chihuahuaansa meidän kadulla, niin huudan sille, että "ramasse la merde vieille salope!"

Can't they clean up the dog poop from the streets? The next time I see a granny letting her dog shit on my street I'll shout: "ramasse la merde vieille salope!"

Kuristan patonkia. / Strangling the baguette.

5. Ranskalaiset ovat ilkeitä. Kun joku lähtee pois illanvietosta, alkaa armoton parjaus. Ihmisten vikoja ei koskaan katsota läpi sormien, vaan niillä herkutellaan. Myös ranskalainen huumori perustuu ilkeilyyn. Siinä, missä Suomessa vitsaillaan ilkeästi omasta itsestä, täällä vitsaillaan ilkeästi toisista. Joskus se ei naurata.

The French are mean. When a person leaves a room, the mockery begins. Your faults are never ignored, but rather they are a source of entertainment. The French humor is mean as well. Whereas in Finland we make mean jokes about ourselves, here they make mean jokes about others. I don't always find it very funny or appropriate.

6. Ranskalaiset ovat pinnallisia. Suurin osa keskustelusta on pelkkää vitsailua. Tai sitten puhutaan seksistä. Ei vakavasti, vaan vitsaillen. Sellaiset aiheet kuten politiikka, kulttuuri, yhteiskunta, filosofia, tai se mitä ihmiselle oikeasti kuuluu, ovat kiellettyjä.

The French are very superficial. Most of the conversation is just jokes. Or maybe they talk about sex. But even then they are just joking. Subjects like politics, culture, society, philosophy, or what's really going on in a person's life are forbidden.

7. Ranskalaiset suntautuvat pukeutumiseen liian vakavasti. Vaikka kaiken muun voi lyödä leikiksi, asukokonaisuuksien valinnassa ja kampaajalla käydessä on oltava kieli keskellä suuta ja noudatettava tiukan linjan konservatiivisia sääntöjä. Metrossa ei juurikaan näe lenkkareita. Vaatteiden väriskaala ulottuu mustan ja harmaan kautta tummansiniseen. Erään ystäväni tukka kasvoi siten, että se alkoi muistuttaa hieman keesiä. Muut nauroivat hänelle. Hän alkoi käyttää pipoa. Jopa kämppikseni, hyvin rempseä tyyppi, on konservatiivinen tässä mielessä. Kerran ulosmennessämme hän kommentoi asuani: "Tennarit ja mekko? C'est intéressant!"

Looks are everything for the French. Even if everything else is a joke, choosing what to wear or how to do your hair is subject to serious consideration and strictly conservative rules. You don't really see trainers in the metro. The colors of the clothes range from black to gray to dark blue. One of my friends had hair that grew to look like a mohawk. The others made fun of it. She started to wear a hat. Even my flatmate, who is a bit of a rebel herself, is very conservative when it comes to looks. Once we were going out and she commented on my outfit: "Sneakers with a dress? C'est intéressant!"

8. Talot ovat liian kylmiä, ruoka on epäterveellistä, byrokratia on käsittämätöntä... Hei ranskalaiset, ennen huuto- ja kysymysmerkkiä ei tule välilyöntiä! Oletteko koskaan kuulleet asiasta nimeltä jono? Perjantaisen Gala-juhlan kaaoksen kokeneena en usko, että olette...

The houses are cold, the food is unhealthy, the bureaucracy is incredible... Hey French people, you should stop using space before exclamation mark, it's just ridiculous! And have you ever heard of a thing called a queue? Having witnessed the Gala chaos last Friday I don't think so...

Patonkia nipistetään. / Pinching the baguette.

No niin, olinkohan tarpeeksi ilkeä? Hei ranskikset, älkää itkekö, koska kyllähän mä teistä silti välitän! Hyvää adventinaikaa kaikille!

So was I mean enough? Hey, don't cry, je vous aime malgré tout! Happy advent to everyone!

Ça sent le gaz...

Ranskassa kaikki toimii kaasulla. Se on tietenkin aivan käsittämättömän vaarallista. Jos unohdat lieden päälle, koko talo voi räjähtää. Ja vaikka kaikki asukkaat olisivatkin huolellisia, "une fuite de gaz" on edelleen mahdollinen - kaasu vain jostakin syystä alkaa vuotaa. Pari päivää sitten kävelin yliopistolta kotiin, kun paloautot sulkivat reittini. "Madame, vous pouvez plus passer, c'est une fuite de gaz!" sanoi palomies ja viittoi perääntymään. Koko Solferino, yksi Lillen pääväyliä, oli poikki kaasuvuodon takia.

In France, everything works with gas. That is of course, in the eyes of a Finnish person, extremely dangerous. If you accidentally leave the gas on, the whole building will explode. And even we were all very careful, there can still be a "fuite de gaz", the gas just starts leaking. A couple of days ago I was walking back home from the university, when fire trucks blocked my route. "Madame, vous pouvez plus passer, c'est une fuite de gaz!" said the firefighter and pointed me to a different direction. The whole of Solferino, one of the main roads in Lille, was blocked because of this gas leak.

No, tänä iltana ne paloautot sitten pyyhälsivät meidän talomme eteen. Olin juuri laittamassa illallista, kun kuulin keittiön ikkunan alta ujellusta. Hetken aikaa olimme kämppiksen kanssa kauhuissamme, sillä eilen naapuri väitti, että sisäpihalla haisee kaasu. Kurkimme parvekkeelta kadulle muiden asukkaiden tavoin yrittäen ottaa selvää siitä, mitä tapahtui. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin jokin helposti korjattava vika tai väärä hälytys, sillä muutaman minuutin kadulla pyörittyään palomiehet häipyivät.

Well, tonight the fire trucks arrived in front of our house. I was just cooking dinner as I heard the noise. For a moment me and my flatmate got really scared: yesterday a neighbor said he could smell gas on the court side of the building. We stopped what we were doing and tried to find out what was going on from the balcony, like all the other people. In the end, it appears to have been just something easily fixed or a false alarm since after a few minutes the fire fighters got back into their trucks and drove away. 

Mitä opimme ranskalaisista tänään? - He elävät jatkuvassa hengenvaarassa.

What did we learn about French people today? - They live in constant danger.

Le chauffage

Eräänä aamuna herätessäni ikkuna näytti tältä:

The other morning when I woke up, the window looked like this:

Kosteus oli tiivistynyt juovina ikkunan sisäpinnalle, asunnossa oli jäätävän kylmä.

The humidity had condensed as dew drops on the inside of my window, it was freezing cold in the appartement.

Yritin käännellä kaasupolttimen vipuja, mutta mitään ei tapahtunut. Sisällä paloi sininen liekki, kuten ennenkin. Olen oppinut, että se lämmittää veden.

I tried turning the controls on the gas burner but nothing happened. There was a blue flame burning inside, as normal. It heats the water, I've learned.

Lopulta soitin vuokranantajalle pyytääkseni häntä tilaamaan huoltomiehen. Madame B. kuitenkin paljasti, että keittiöön johtavan käytävän seinässä on pieni pyörylä, josta voi säätää lämpötilaa. Löysin säätimen ja käänsin sen 25 asteeseen. Ja johan roihahti tuli kaadupolttimessa! Onnesta autuaana kääriydyin peittoon ja kävin päiväunille lämpimässä huoneessa. Illalla kämppis tuli kotiin ja valitti: "Putain, il fait chaud ici!" ("Täällä on hemmetin kuuma!"). Hulluja nuo ranskalaiset.

In the end I called my landlady to ask her to call the maintenance. However, Madame B. told me that there was a little button in the corridor leading to the kitchen. I found it and turned it to point at 25 degrees. And boy did the little flame in the gas burner grow! I then happily wrapped myself into a blanket and took a nap in my warm and cozy room. At night my flatmate got back home and complained: "Putain, il fait chaud ici!" (It's too damn hot in here!"). Those french people, they are so crazy sometimes.

Suostuin alentamaan lämpötilaa 22 asteeseen (mikä siis tarkoittaa, että täällä on ehkä noin 19 astetta lämmintä, kiitos erittäin tehottoman eristyksen). Pahimmat kosteusongelmat ovat nyt kuitenkin häipyneet ja pyykitkin kuivuvat kahdessa päivässä (aikaisemmin siihen meni 3-4 päivää). Sängystä on helpompi nousta aamuisin. Kaikki siis hyvin näillä kulmilla!

I agreed to lower the temperature to 22 degrees (which means that in reality it's like 19 degrees in here thanks to the very inefficient insulation). Anyway, the worst part of the humidity problem is gone and the laundry only takes two days to dry (it used to take 3-4 days). It's easier to get out of my bed in the mornings. So all is well on this street!

La paperasserie

Moni on varmaan kuullut puhuttavan ranskalaisesta byrokratiasta. Se ei ole mikään naurun asia.

You might have heard about the French bureaucracy. It's not a very amusing thing.

Passikuvia, kopioita, todistuksia... Pankkitilin avaaminen, internet-liittymän hankkiminen ja CAF:n anominen vaativat kovaa työtä. Onneksi olen jo saanut hoidettua yliopistolle ja kursseille rekisteröitymisen. Huolestuttavaa sen sijaan on, ettei minulla ole edelleenkään vuokrasopimusta...

ID photos, copies, certificates... Opening a bank account, getting internet and applying for CAF demands a lot of work. Fortunately I've now successfully enrolled myself on the courses and at the university. What worries me though is that I still haven't signed a lease for this appartement...

Mutta mitä siitä, onhan vielä kesä! Parc Vauban, kylmä juoma ja muutama kaveri vievät kyllä turhan stressin mennessään.

But who cares, after all it's still summer! Parc Vauban, a cold drink and a few friends will help you to relax.