Qu'est-ce qui a changé?

Elokuu. Kohta olen ollut Ranskassa vuoden. Eilen oli ehkä kesän viimeinen kuuma päivä Seinen rannalla.

August. Soon it'll be one year since I arrived to France. Yesterday was maybe the last hot day of the summer by the Seine.

Vaikka vuosi on mennyt nopeasti, on se myös hyvin pitkä aika. En oikeastaan enää muista, millaista oli asua Tampereella. Tai kuka minä olin viime elokuussa, kun söin vielä aamuisin juustovoileipiä. Mitä 12 kuukautta Ranskassa on tehnyt minulle? Entä miten Suomi on muuttunut sinä aikana? Vieläkö pultsarit omistavat polkupyörän ja opiskelijat design-astiasarjoja?

Even though the year has gone past quickly, it is also a very long time. I'm having a hard time remembering what it was like to live in Tampere. Or who I was last august, when I still had toast with cheese for breakfast. How have I changed during these 12 months in France? And how has Finland changed during that time? Do winos still own bicycles and students eat off designer plates?

Vastauksia näihin kysymyksiin alan varmasti saada parin viikon kuluttua, kun laskeudun Helsinki-Vantaalle. Muutamia pinnallisia muutoksia itsessäni olen kuitenkin jo huomannut.

I'm sure I'll start finding answers to these questions in a couple of weeks as I land to the Helsinki-Vantaa airport. But I've already noticed some superficial changes in myself.

1. Kirjoitan puhelinnumerot kahden sarjoissa. 06 38 51 32 44. Kuinka paljon selkeämpää, kuin suomalainen tapa, jossa välilyöntejä on vähän siellä sun täällä!
I write phone numbers with spaces every two characters. 06 38 51 32 44. That is so much clearer than the Finnish way with spaces in random places (040 5632 442).

2. Välilyönti ennen huutomerkkiä näyttää hyvältä. En kuitenkaan vielä tunnusta itse käyttäväni sitä !
A space before an exclamation mark looks good. But I still don't admit to actually using it myself !

3. Tuntuu epäluontevalta ilman suukkoja. Kun sanon heipat jollekin suomalaiselle tutulle Pariisissa, tulee hölmö olo, kun ei ole luontevaa suukotella, mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu.
I feel uneasy without the bise. When I say bye to a Finnish friend in Paris, I feel dumb: it's not natural to do the bise, but it still feels like something's missing.

4. Yksin juodusta oluesta tulee syyllinen olo. Parista viinilasillisesta lounastauolla taas ei.
I feel guilty if I drink a beer by myself. But not if I drink a couple of glasses of wine during lunch break.

5. Minulla on paljon vähemmän kirjoitettavaa blogiin. Ihmetyksen ja selvänäköisyyden aika Ranskassa on ohi. En osaa enää hämmästyä tai harmistua siitä, miten ranskalaiset ovat sellaisia tai tälläisiä. Vaikka minulla on varmasti vielä paljon opittavaa tästä maasta ja kulttuurista, en enää ole samalla tavalla herkkä uusille asioille, kuin ensimmäisten täällä viettämieni kuukausien aikana.
I have much less to write about in this blog. The time of wonder and clairvoyance in France is over. I am no longer astonished by what the French are like. Even though I still have much to learn about this country and its culture, I am no longer as sensitive to new things as during the first few months I spent here.

6. Tupakansavu ei enää häiritse. Tuprutelkaa pois vaan, mikään ei tunnu missään tässä vaiheessa!
Cigarette smoke doesn't disturb me anymore. Smoke away, nothing can get to me at this point!

Suomalaisuuteni on kuitenkin edelleen hyvässä hapessa. Sen todistaa se, että kekkuloin ihan pokkana uikkareissa jokirannassa keskellä kaupunkia. Tai no, valitsimme kyllä sen hiljaisemman rannan, mutta silti.

My Finnishness is still in a good shape though. I've just proved it by hanging out in a bikini by the river in the city center. Well, we did choose the quiet side of the Seine, but still.

Week-end à la campagne

Kun on helle, kaikki lähtevät pois Pariisista. Kaikki, paitsi turistit ja työharjoitteluaan suorittavat nuoret suomalaiset naiset....

When it's hot, everyone leaves Paris. Everyone except tourists and some young women doing their internship...

Tai no, lähdinhän minäkin viime viikonlopulla. Kaverin suvun vanha maatila tarjosi raikasta ilmaa ja hiljaisuutta 40 minuutin junamatkan päässä pääkaupungin vilinästä. Viikonloppu täynnä lukemista, hyvää ruokaa ja hidasrytmistä keskustelua mukavien ihmisten kanssa tuli todellakin tarpeeseen.

Or well, me too, I did actually leave last weekend. The old farmhouse of a friend's family offered fresh air and silence just a 40-minute train ride away from the noise of the capital. A weekend full of reading, good food and slow conversation with lovely people was exactly what I needed.

Bikinitkin pääsivät veteen ensimmäistä kertaa tänä kesänä.

I got my bikini wet for the first time this summer.

Otin kuvia alen loppurysäyksestä ostetuista espadrilloista....

I took pictures of the espadrilles I'd bought from the last summer sales...

... ja puoliksi syödystä vesimelonista pöydällä...

.... and of a half-eaten water melon on the table...

Kun sunnuntai-iltana menin suihkuun pikkuruisessa kylpyhuoneessani Pariisissa, huomasin, että minulla oli rusketusraidat - asia, jota olisi ollut mahdotonta saavuttaa tässä kaupungissa. Mutta nälkä kasvaa syödessä. Tajusin juuri, että minullahan on viisi lomapäivää käytettäväni elokuun aikana...

When Sunday evening I went to take a shower in my tiny Parisian bathroom, I realized that I had tan lines - something that would have been impossible to accomplish in this city. Actually, I just realized that I have the right to take five days off during august...

Ladurée

Jostain syystä en ole Pariisissa asuessani tehnyt lainkaan "Pariisi-juttuja". Seine, Eiffel-torni, Invalides, Louvre ja niin pois päin muodostavat ikään kuin vain kulissit näytelmälle, jonka nimi on "Elämää Pariisissa". Näytelmän juoni sen sijaan käsittää kipakoita sananvaihtoja kyyläävän naapurinrouvan kanssa, työvaatteiden silittämistä ja antibiooteista saadun allergisen reaktion.

For some reason I haven't really done many "Paris things" since I've moved here. The Seine, the Eiffel Tower, les Invalides, the Louvre et cetera are just the setting of a play called "Life in Paris". The plot of the play on the other hand includes fierce exchange of views with a stalking neighbor, ironing clothes for work and an allergic reaction to antibiotics.

Onneksi joskus tulee vieraita, ja hetkeksi näytelmä saa uutta potkua. Silloin taustalla alkaa kuulua haitarimusiikkia ja juoneen punoutuu iltakävely Champs-Elyséellä ja makean pastellinsävyisiä unelmia Laduréen konditoriassa.

Fortunately, at some point guests arrive and the play gets a little more exciting. For a moment there's an accordion playing in the background and the plot takes you walking down the Champs-Elysée at night and living pastel colored dreams in the Ladurée patisserie.

Macaronsejahan sieltä ostettiin. Appelsiininkukkaa, ruusua, sitruunaa ja pistaasia. Rapeita päältä ja tahmeita sisältä.

We got macarons of course. Orange blossom, rose, lemon and pistachio. Crisp on the outside, sticky on the inside.

Mutta ei makeaa mahantäydeltä. Nähtävyyksiä kierrellen vietetyt päivät ovat raskaita ja odotan jo innolla maanantai-aamua, jolloin saan taas pyöräillä tutun reitin töihin, naputella koneelle salasanan ja pistää teeveden kiehumaan.

But too much is too much. Days spent sight seeing can be hard and I'm already looking forward to Monday morning when I will cycle the every day route to work, type my password on the computer and put the kettle on.

À l'Ambassade

Suurlähetystöllä työskentely kannattaa. 

Working at the Embassy is worth it.

Etenkin jos kaipaa salmiakkia.

Especially if you crave for some Finnish salmiakki.

La poubelle

Pariisin hyviä puolia.

The bright side of Paris.

Kadulla törmää kukkakauppiaan roskiksiin.

You bump into the florist's trash cans in the street.

Dans l'ombre de la tour Eiffel

Monet Pariisiin matkustavat turistit arvioivat majapaikkansa sijainnin onnistuneisuutta sen perusteella, kuinka kaukana se on Eiffel-tornista. Jos olisin turisti, sanoisin, että tämänhetkinen asuntoni on erittäin hyvällä paikalla. Rautatorni nimittäin törröttää heti kulman takana.

Many tourists coming to Paris estimate the success of their search for accommodation according to the distance from the hotel to the Eiffel tower. If I was a tourist, I would say that my current flat is very well situated. The iron tower is right around the corner.

Mutta jos asuu Pariisissa, ei kaupungin kuuluisimman nähtävyyden läheisyys enää tunnukaan yhtä ihanalta asialta. Ulko-ovesta ei meinaa päästä kadulle, kun turistit tungeksivat edessä, pieni lasi mehua maksaa alakerran terassilla viisi euroa ja koko ajan saa väistellä pienois-eiffeleitä renkaassa kilisytteleviä helppoheikkejä.

But if you live in Paris, living next to the most famous monument of the city suddenly doesn't seem like such a delight. It's hard to exit your building to the street blocked with masses of tourists. A small glass of juice at the café downstairs costs you five euros and you have to keep trying to avoid the young guys swinging miniature eiffels on their metal rings.

No, on asunnon sijainnissa hyvätkin puolensa. Töihin Quai d'Orsaylle pyöräilee reilussa kymmenessä minuutissa ja joki on aina lähellä. Parinsadan metrin päässä on sunnuntaisin erittäin miellyttävät markkinat (joista varmasti vielä lisää myöhemmin). Ja jottei nyt kukaan saisi väärää käsitystä, niin myönnettäköön: on se Eiffel ihan kiva nähdä joka aamu joenrantaa pitkin viilettäessään.

Well, there are good sides to the location of my apartment. It takes me ten minutes to cycle to work at Quai d'Orsay and the river is always near. On Sundays there's a lovely market just down the street (I'll surely talk more about it later). And so that no one would get the wrong idea, let's admit it: it is quite nice to see the Eiffel tower every morning while riding my bike by the river.

Derniers jours à Lille

Kun lähtö lähestyy, arkiset asiat muuttuvat yhtäkkiä hohdokkaiksi. Tässä muutama kuva, jotka räpsin viimeisinä päivinäni Lillessä. Ne ovat huonolaatuisia ja ne kuvaavat ehkä tylsiä asioita. Silti minun oli pakko ottaa ne. Jaan ne teidän kanssanne, koska ne kertovat jotain siitä, miksi rakastin elämää Lillessä.

When the time of the departure draws near everyday things start to seem special. Here are some photos I took during my last days in Lille. They are of a bad quality and they might portray things that are boring. Still, I felt the need to take them. I'm sharing them here because they tell something about why I loved life in Lille.

Sisäpiha yöllä,  The court yard at night.

LOSC.

Place de la République.

Kotibileet Vieux Lillessä. House party in Vieux Lille.

Olohuoneen sekamelska. The mess in the living room.

Kuuma kylpy. Hot bath.

Illallinen naapureiden kanssa. Dinner with the neigbors.

Se, mitä Pohjois-Ranskan ihmisistä sanotaan on totta: heillä on suuri sydän. Kaupungissa on tunnelma, joka tarttuu sinne muualta tulleisiinkin. Vaikka Lille ja monet sen lähialueet ovat köyhiä, eivät ihmiset pelkää jakaa sitä mitä heillä on. Rikostilastot voivat kertoa omaa tarinaansa, mutta minä en koskaan kohdannut muuta kuin ystävällisyyttä kaupungin kaduilla. Palaisin tänne mielelläni jonakin päivänä. Sitä odotellessa täytyy vain kiittää ch'ti-kansaa ja kaikkia niitä ihmisiä, jotka minulla oli onni kohdata Lillen Wazemmesissa asumieni yhdeksän kuukauden aikana. 

It is true what they say about the people of Northern France: they have a big heart. The atmosphere of the city catches even those who have come from far. Even though Lille and much of the surrounding region are poor, people don't hesitate to share what they have. Crime statistics may tell a different story but I myself never came across anything but kindness on the city streets. It would be a pleasure to come back some day. Until then, I can only thank the ch'ti people and everyone I had the privilege to meet during the nine months I lived in Wazemmes, Lille.

Seuraava tehtävä: löytää maroilles-juustoa Pariisista!

Next mission: find some maroilles cheese in Paris!

Faire du vélo à Lille

Pari viikkoa sitten törmäsin Ylen juttuun pyöräilyviikosta. Siinä kerrottiin, että Suomessa on huonot pyörätiet ja ikäviä asenteita pyöräilijöitä kohtaan. Juttu innoitti minua jakamaan kanssanne omat kokemukseni pyöräilystä täällä Lillessä.

A couple of weeks ago I read an article about the cycling week on the website of the national broadcasting company of Finland. It said that the state of the cycle paths is poor in Finland and that the attitudes towards cyclists are negative. It inspired me to share with you my personal experience of cycling in Lille.

Ostin oman pyöräni heti kun talvi ja lumituiskut alkoivat hellittää. Löysin sen leboncoin-sivustolta, jossa ihmiset myyvät käytettyjä tavaroitaan, eräänlaiselta kirpputorilta siis. Pyörässä ei ole takajarrua eikä käsijarrukaan toimi kovin hyvin, joten hintaa oli vain 20 euroa. Kaunis se on kuitenkin ja olen jo aivan rakastunut! Täytyy kai raahata se Pariisiin kesäksi.

I bought my bicycle as soon as we'd gotten rid of the winter and the snow. I found it at the site leboncoin, where people sell all kinds of used stuff, a kind of a flee market that is. The bike doesn't have a brake in the back and the one in the front isn't great either, so it only cost me 20 euros. It is pretty though and I've totally fallen in love with it! I guess I'll have to take it to Paris with me for the summer.

Lille on erinomainen pyöräilykaupunki. Se on niin "pieni", että pyörällä on nopeasti toisella puolen kaupunkia ja maastoltaan niin litteä, että pääosin saa vain rullailla eteenpäin kuin Hollannissa konsanaan. Pyöräkaistoja tuntuu riittävän minne meneekin ja jopa suurin osa yksisuuntaisista kaduista on merkitty pyörien osalta kaksisuuntaisiksi. Lempijuttuni taitavat kuitenkin olla yllä olevan kuvan söpöt pyöräliikennevalot.

Lille is a great city for cycling. It is so "small" that cycling gets you to the other side of the city in no time and it is so flat that most of the time you're just rolling on as if you were in Holland. It seems like most of the main roads have a cycle lane and even most of those tiny one-way streets are marked two-way for cyclists. Still, I think my favorite thing are the miniature traffic lights for cyclists pictured above.

Rinnakkaiseloni autoilijoiden kanssa on sujunut hyvin. Lilleläiset autoilijat ottavat sekä jalankulkijat että pyöräilijät hyvin huomioon, joten olo on liikenteessä turvallinen ja rentoutunut - toisin kuin esimerkiksi ystävilläni Lontoossa, jossa kävin juuri piipahtamassa. Siellä pyöräilijät saavat pelätä etenkin aggressiivisia mustia takseja sekä rakennusmaille materiaaleja tuovia rekkoja. Viime vuonna Lontoon liikenteessä kuoli 14 pyöräilijää. 

I've been getting along with the cars pretty well. The drivers in Lille seem to watch out for pedestrians and cyclists, so I feel pretty safe and relaxed on the cycle lane - an experience unknown to my friends in London, where I visited last week. In London cyclists are particularly afraid of the aggressive black taxis and of big lorries bringing materials to the building sites of the city. Last year fourteen cyclists died in London traffic. 

Tampereella sen sijaan sai pelätä vihaisia jalankulkijoita. Kaupungilla liikkui juttuja mummoista, jotka yrittävät sateenvarjollaan seivästää ohiajavia pyöräilijöitä. Lillessä en ole joutunut törmäyskurssille jalankulkijoidenkaan kanssa, sillä pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden jakamia kevyenliikenteenväyliä ei täällä ole. Suurin nautinto on kuitenkin pyöräillä kaupungin tyhjiä katuja arkiöisin, kun liikenne on hiipunut ja ihmiset liikkuvat lähinnä tietyillä yöelämään keskittyneillä alueilla. Vain minä, pyörä ja kaupunki. Mikä vapauden tunne!

In Tampere cyclists have to worry about angry pedestrians. The word on the streets was that there were grannies who tried to impale passing cyclists with their umbrellas. In Lille I haven't gotten in trouble with pedestrians either because there are no shared routes for pedestrians and cyclists. However, the greatest pleasure is riding my bicycle on the empty streets at week nights when there's no more traffic and the pedestrians mostly stay in areas known for their night life. Just me, my bike and the city. Oh, the feeling of freedom!

Direction Paris

Kävin eilen Pariisissa. Siellä odotti tuleva huoneeni, pieni ja pölyinen. Ja niin viehättävä.

I went to Paris yesterday. There it was waiting for me, my future room, small and dusty. And so charming.

Jos joku ei siis vielä ole kuullut, vietän kesän Pariisissa harjoittelussa. Toisin sanoen, Ranskan ja ranskalaisten tarkkailu jatkuu Lillen jälkeenkin. Deûlen sijaan istun Seinen rannalla, rue de Trévise vaihtuu Quai d'Orsay'hin. Tavallaan ei tee mieli vielä ajatellakaan lähtöä Lillestä, nyt kun tänne on vihdoinkin kotiutunut. Lille on täydellisen kokoinen kaupunki täynnä ihania ihmisiä ja hyvää olutta. Toisaalta kesäinen Pariisi ja mielenkiintoinen harjoittelupaikka saavat vatsanpohjan kihelmöimään. Eikö elämä olekin toisinaan jännittävää?

So if someone didn't hear about this yet, I will be doing an internship in Paris this summer. In other words, I will continue my observations on France and the French after Lille. I'll be sitting by the Seine instead of the Deûle, and rue de Trévise will be replaced by Quai d'Orsay. In a way I don't even want to think about leaving Lille now that I finally feel at home here. It's a city of perfect size, full of lovely people and good beer. On the other hand, I'm really excited about the internship and summer in Paris. Isn't life just thrilling sometimes?

Le 1er mai

Vapunaattona angstasin kotona sotien jälkimaininkeja käsittelevän esseen kanssa. Suomalaiset kaverit laittoivat facebookiin kuvia, joissa juotiin skumppaa valkoisissa lakeissa. Harmitti: nyt voisin olla sitseillä, nyt Koskenrannassa taistelemassa tukkeutuneen kännykkäverkon kanssa, nyt Hämeensillalla laulamassa Teekkarihymniä. Melkeen itketti, kun kuuntelin Frederikin Volgaa.

On the 30th of May I was feeling anxious, fighting with an essay on the aftermath of wars. My Finnish friends were posting pictures of people drinking champagne and wearing the white academic caps. I was depressed: now I could have been at sitsit, now by the river struggling to get my calls through the network blocked by too much activity, now on the Hämeensilta bridge singing the Teekkarihymni... I put on Frederik's "Volga" on youtube and almost burst into tears.

Sciences Po:n kaksi muuta suomalaista vaihtaria olivat yhtä masentuneita, joten järjestimme vappupiknikin Parc Vaubaniin. Aurinko paistoi, oli melkein kesä. Oli mukavaa viettää vaihteeksi aikaa suomalaisten kanssa, ne ovat jotenkin niin konstailemattomia ja aitoja. Puistosta kiirehdin kuohuviinipäissäni vielä treffeille ja sen jälkeen oli vuorossa Wazemmesin korttelijuhla, la fête de la soupe. Keittoa ei enää ollut jäljellä siinä vaiheessa, mutta onneksi oli paljon mukavia ihmisiä! Ihan hyvä Vappuhan siitä sitten tulikin.

The other two Finnish exchange students of Sciences Po were just as down as me, so we organized a 1st of May picnic like we do back home. Sun was shining in Parc Vauban, it felt almost like summer. It was nice to spend some time with Finnish people for a change, they are so easy going and real. From the park I headed to a date, tipsy from the sparkling wine. After that, it was Wazemmes and a block party called la fête de la soupe.  They didn't have any soup left at that point but fortunately they had a lot of nice people! So in the end, it was a good Vappu!

Toinen juttu, jota diggailen tällä hetkellä: vaaleanpunaisena kukkivat puut! Mitä nämä on???

Another thing I'm loving at the moment: the trees covered in pink flowers! What are these???

Salon du Chocolat

Takatalvi iski, joten lisää kevätkuvia ei ole tiedossa. Mitenköhän niiden kukkien käy tuolla räntäsateessa? Narsissien sijaan laitan siis tänne muutaman kuvan viime viikon suklaamessuista, sillä suklaa taitaa näillä keleillä olla ainoa lohtu.

Winter's back! So there'll be no more spring pictures. What's going to happen to the flowers now that there's snow again? Instead of daffodils I'll have to post some pictures of last week's Salon du Chocolat since chocolate is probably the only consolation when the weather's like this.

Suklaavaatteet ei ehkä ois hirveen lämpimiä tällä säällä...

Chocolate clothing would probably not be warm enough right now...

Hyvää viikkoa kaikille! Have a good week everyone!