Faire du vélo à Lille

Pari viikkoa sitten törmäsin Ylen juttuun pyöräilyviikosta. Siinä kerrottiin, että Suomessa on huonot pyörätiet ja ikäviä asenteita pyöräilijöitä kohtaan. Juttu innoitti minua jakamaan kanssanne omat kokemukseni pyöräilystä täällä Lillessä.

A couple of weeks ago I read an article about the cycling week on the website of the national broadcasting company of Finland. It said that the state of the cycle paths is poor in Finland and that the attitudes towards cyclists are negative. It inspired me to share with you my personal experience of cycling in Lille.

Ostin oman pyöräni heti kun talvi ja lumituiskut alkoivat hellittää. Löysin sen leboncoin-sivustolta, jossa ihmiset myyvät käytettyjä tavaroitaan, eräänlaiselta kirpputorilta siis. Pyörässä ei ole takajarrua eikä käsijarrukaan toimi kovin hyvin, joten hintaa oli vain 20 euroa. Kaunis se on kuitenkin ja olen jo aivan rakastunut! Täytyy kai raahata se Pariisiin kesäksi.

I bought my bicycle as soon as we'd gotten rid of the winter and the snow. I found it at the site leboncoin, where people sell all kinds of used stuff, a kind of a flee market that is. The bike doesn't have a brake in the back and the one in the front isn't great either, so it only cost me 20 euros. It is pretty though and I've totally fallen in love with it! I guess I'll have to take it to Paris with me for the summer.

Lille on erinomainen pyöräilykaupunki. Se on niin "pieni", että pyörällä on nopeasti toisella puolen kaupunkia ja maastoltaan niin litteä, että pääosin saa vain rullailla eteenpäin kuin Hollannissa konsanaan. Pyöräkaistoja tuntuu riittävän minne meneekin ja jopa suurin osa yksisuuntaisista kaduista on merkitty pyörien osalta kaksisuuntaisiksi. Lempijuttuni taitavat kuitenkin olla yllä olevan kuvan söpöt pyöräliikennevalot.

Lille is a great city for cycling. It is so "small" that cycling gets you to the other side of the city in no time and it is so flat that most of the time you're just rolling on as if you were in Holland. It seems like most of the main roads have a cycle lane and even most of those tiny one-way streets are marked two-way for cyclists. Still, I think my favorite thing are the miniature traffic lights for cyclists pictured above.

Rinnakkaiseloni autoilijoiden kanssa on sujunut hyvin. Lilleläiset autoilijat ottavat sekä jalankulkijat että pyöräilijät hyvin huomioon, joten olo on liikenteessä turvallinen ja rentoutunut - toisin kuin esimerkiksi ystävilläni Lontoossa, jossa kävin juuri piipahtamassa. Siellä pyöräilijät saavat pelätä etenkin aggressiivisia mustia takseja sekä rakennusmaille materiaaleja tuovia rekkoja. Viime vuonna Lontoon liikenteessä kuoli 14 pyöräilijää. 

I've been getting along with the cars pretty well. The drivers in Lille seem to watch out for pedestrians and cyclists, so I feel pretty safe and relaxed on the cycle lane - an experience unknown to my friends in London, where I visited last week. In London cyclists are particularly afraid of the aggressive black taxis and of big lorries bringing materials to the building sites of the city. Last year fourteen cyclists died in London traffic. 

Tampereella sen sijaan sai pelätä vihaisia jalankulkijoita. Kaupungilla liikkui juttuja mummoista, jotka yrittävät sateenvarjollaan seivästää ohiajavia pyöräilijöitä. Lillessä en ole joutunut törmäyskurssille jalankulkijoidenkaan kanssa, sillä pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden jakamia kevyenliikenteenväyliä ei täällä ole. Suurin nautinto on kuitenkin pyöräillä kaupungin tyhjiä katuja arkiöisin, kun liikenne on hiipunut ja ihmiset liikkuvat lähinnä tietyillä yöelämään keskittyneillä alueilla. Vain minä, pyörä ja kaupunki. Mikä vapauden tunne!

In Tampere cyclists have to worry about angry pedestrians. The word on the streets was that there were grannies who tried to impale passing cyclists with their umbrellas. In Lille I haven't gotten in trouble with pedestrians either because there are no shared routes for pedestrians and cyclists. However, the greatest pleasure is riding my bicycle on the empty streets at week nights when there's no more traffic and the pedestrians mostly stay in areas known for their night life. Just me, my bike and the city. Oh, the feeling of freedom!

Direction Paris

Kävin eilen Pariisissa. Siellä odotti tuleva huoneeni, pieni ja pölyinen. Ja niin viehättävä.

I went to Paris yesterday. There it was waiting for me, my future room, small and dusty. And so charming.

Jos joku ei siis vielä ole kuullut, vietän kesän Pariisissa harjoittelussa. Toisin sanoen, Ranskan ja ranskalaisten tarkkailu jatkuu Lillen jälkeenkin. Deûlen sijaan istun Seinen rannalla, rue de Trévise vaihtuu Quai d'Orsay'hin. Tavallaan ei tee mieli vielä ajatellakaan lähtöä Lillestä, nyt kun tänne on vihdoinkin kotiutunut. Lille on täydellisen kokoinen kaupunki täynnä ihania ihmisiä ja hyvää olutta. Toisaalta kesäinen Pariisi ja mielenkiintoinen harjoittelupaikka saavat vatsanpohjan kihelmöimään. Eikö elämä olekin toisinaan jännittävää?

So if someone didn't hear about this yet, I will be doing an internship in Paris this summer. In other words, I will continue my observations on France and the French after Lille. I'll be sitting by the Seine instead of the Deûle, and rue de Trévise will be replaced by Quai d'Orsay. In a way I don't even want to think about leaving Lille now that I finally feel at home here. It's a city of perfect size, full of lovely people and good beer. On the other hand, I'm really excited about the internship and summer in Paris. Isn't life just thrilling sometimes?

Pourquoi les Françaises sont-elles fines?

Kun lähdin Ranskaan, äitini antoi minulle tehtävän: selvittää, miksi ranskattaret eivät liho. Nyt minulla on kunnia julkistaa useiden kuukausien tutkimustyön tulokset. Olkaa hyvät, te kaikki laihdutusintoiset leidit! Ihan aluksi huomautan kuitenkin eräästä asiasta. Vartalosi on kaunis juuri sellaisena kuin se on, joten tätä blogipostausta ei kannata ottaa liian vakavasti!

When I left for France, my mum gave me a mission: to find out why French women don't get fat. Now, after studying the subject for months, I have the honor to publish my results. Here you go, all of you ladies worrying about your body fat. But might I just first remind you of something. Your body is beautiful the way it is, so don't take this post too seriously!

1. Ranskattaret tupakoivat. Siinä missä Suomessa tupakoiminen on enimmäkseen amispoikien puuhaa, Ranskassa tuntuu siltä, että suurin osa opiskelijakollegoistani, sekä miehistä että naisista, polttaa. Röökiä kun vetää, niin ei ruoka enää maistu miltään, eikä muutenkaan ole kuulemma nälkä. Myös seurueen ruokahalut katoavat tupakankatkuisessa huoneessa.

French women smoke. Where as in Finland smoking is a hobby for 15-year old boys who learn how to fix cars, in France it seems like most of my student colleagues, male and female, smoke. When you smoke a cigarette, food won't be as tasty and in any case you don't feel hungry. Also, you will spoil the appetite for the rest of the company.

2. Kerrostaloissa ei ole hissejä. Eivätpä nämä Lillen talot kovin korkeita ole, mutta kyllä siitä varmaan jotain hyötyä on, kun nousee pari kerrosta päivittäin. Yliopistolla on hissi, mutta se on niin hidas, ettei kukaan jaksa odottaa sitä. Joten etenkin tupakoivien naisten tulee ravattua portaita melko tavalla.

The buildings don't have elevators. Well, the houses in Lille aren't exactly skyscrapers but I do think getting up to the second floor daily does something to you. At the university there's an elevator but it's so slow no one has the patience to wait for it. So especially the women who smoke will be running up and down those stairs quite a lot.

3. Ihmiset käyvät ulkona. Sen sijaan, että koko talvi vietettäisiin sohvalla viltin alla kynttilöitä poltellen ja suklaata syöden, Ranskassa ollaan liikkeellä iltaisin läpi vuoden. Voi olla, että jos illalliselle (tai ainakin metrolle) täytyy kävellä, ne juustoiset ruokalajit sulavat paremmin.

People go out a lot. Instead of spending all winter on the couch under a blanket burning candles and eating chocolate, the French go out at night all year long. This might sound a little funny but I believe that if you have to walk to get to your dinner (or at least until the metro), those cheesy menus are easier to digest. 

4. Ranskattaret pukeutuvat kauniisti. He eivät välttämättä lopulta olekaan niin laihoja kuin kuvitellaan, mutta he ostavat kauniita, hyvinistuvia vaatteita, jotka tuovat esiin heidän vartalonsa parhaat puolet. Kuten kämppikseni totesi: "Elles savent mettre leur corps en valeur." Kokonaan toinen asia sitten on, miten kukin tämän lystin rahoittaa. Ehkä varat Comptoir des Cotonniersin mekkoihin otetaan ruokabudjetista.

French women dress nicely. In the end, they might not be as thin as you think, but they buy beautiful, well fitted clothes which bring out the best sides of their bodies. As my flatmate said: "Elles savent mettre leur corps en valeur." A whole different question is how to finance this sort of beauty. Maybe the money for Comptoir des Cotonniers dresses comes from their food budget. 

5. Macaronsit ovat kuitenkin aika pieniä. Ei niistä voi lihoa. Ja vaikka Carrefourin karkkihyllyt notkuvat makeisia, en ole juuri koskaan nähnyt kenenkään syövän karkkia. Ehkä se on lasten juttu. Tai sitten kenenkään ei tee mieli niitä, koska pusseista puuttuu salmiakki.

Macarons are quite small after all. You can't get fat eating those. And even though the candy department in Carrefour is abundant, I've hardly ever seen anyone actually eat candy. Maybe it's a children's thing. Or maybe no one feels like eating them because none of the candy bags includes any salmiakki

Le 1er mai

Vapunaattona angstasin kotona sotien jälkimaininkeja käsittelevän esseen kanssa. Suomalaiset kaverit laittoivat facebookiin kuvia, joissa juotiin skumppaa valkoisissa lakeissa. Harmitti: nyt voisin olla sitseillä, nyt Koskenrannassa taistelemassa tukkeutuneen kännykkäverkon kanssa, nyt Hämeensillalla laulamassa Teekkarihymniä. Melkeen itketti, kun kuuntelin Frederikin Volgaa.

On the 30th of May I was feeling anxious, fighting with an essay on the aftermath of wars. My Finnish friends were posting pictures of people drinking champagne and wearing the white academic caps. I was depressed: now I could have been at sitsit, now by the river struggling to get my calls through the network blocked by too much activity, now on the Hämeensilta bridge singing the Teekkarihymni... I put on Frederik's "Volga" on youtube and almost burst into tears.

Sciences Po:n kaksi muuta suomalaista vaihtaria olivat yhtä masentuneita, joten järjestimme vappupiknikin Parc Vaubaniin. Aurinko paistoi, oli melkein kesä. Oli mukavaa viettää vaihteeksi aikaa suomalaisten kanssa, ne ovat jotenkin niin konstailemattomia ja aitoja. Puistosta kiirehdin kuohuviinipäissäni vielä treffeille ja sen jälkeen oli vuorossa Wazemmesin korttelijuhla, la fête de la soupe. Keittoa ei enää ollut jäljellä siinä vaiheessa, mutta onneksi oli paljon mukavia ihmisiä! Ihan hyvä Vappuhan siitä sitten tulikin.

The other two Finnish exchange students of Sciences Po were just as down as me, so we organized a 1st of May picnic like we do back home. Sun was shining in Parc Vauban, it felt almost like summer. It was nice to spend some time with Finnish people for a change, they are so easy going and real. From the park I headed to a date, tipsy from the sparkling wine. After that, it was Wazemmes and a block party called la fête de la soupe.  They didn't have any soup left at that point but fortunately they had a lot of nice people! So in the end, it was a good Vappu!

Toinen juttu, jota diggailen tällä hetkellä: vaaleanpunaisena kukkivat puut! Mitä nämä on???

Another thing I'm loving at the moment: the trees covered in pink flowers! What are these???

Des films

Sairaana sohvalla maatessani ehdin katsoa paljon leffoja. Tässä muutama vinkki niille, joita kiinnostavat ranskalaiset elokuvat.

When I was ill and lying on the couch I had the time to watch a lot of films. Here are a few tips for those who are interested in french movies.

La haine (1995)

La haine on nimensä mukaisesti elokuva, jossa on paljon vihaa. Se seuraa kolmen lähiönuoren elämää vajaan vuorokauden ajan. Lähiömellakoiden jälkimainingeissa poliisin ja lähiön asukkaiden välit ovat jännittyneet ja kolmikon kaveri sairaalassa. Elokuvalla on paljon sanottavaa yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, mutta se kuvaa taitavasti myös kolmikon sisäisiä jännitteitä.

La haine is faithful to it's name: it's a movie that talks about hate. It follows the lives of three young men from the poor suburbs of Paris for one day. In the aftermath of the urban riots things are tense between the police and the people of the suburb and a friend of the three guys is hospitalized. The movie has a lot to say about inequality in the french society but it also has a fine way of describing the tensions between the group of friends.


Les intouchables (2011)

Tämä on sellainen hyvänmielenleffa, jossa on komediaa ja draamaa. Rikas halvaantunut mies saa avustajakseen lähiönuoren (ehkä jollain La hainen kavereista kävi tuuri?), jonka mutkaton lähestymistapa on jotakin ennennäkemätöntä. Kahden maailman törmätessä molempien elämä muuttuu. Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaama elokuva oli ehdolla kahdeksan César-palkinnon saajaksi ja Omar Sy ansaitsi roolistaan parhaan näyttelijän César-palkinnon.

This is a feel good movie that mixes comedy and drama. A rich paralyzed man gets a new personal assistant who happens to be a young man from the suburbs (the poor kind like the guys in La haine). The young man's unpretentious approach is something that no one has seen before. When two worlds meet, the lives of both of the men change. The movie directed by Olivier Nakache and Eric Toledano was nominated for eight César awards and Omar Sy got the Best Actor César for his role.

Le dîner de cons (1998)

Pierre Brochant osallistuu viikoittain ystäviensä kanssa illallisille, joille jokainen tuo mukanaan "idiootin", jonka kustannuksella pidetään hauskaa. Tällä kertaa miehen kutsuma lempeäluonteinen idiootti kuitenkin sotkee hänen elämänsä ja antaa hänelle opetuksen. Komedia vaikutti aluksi aika julmalta, mutta onneksi asetelma kääntyy ja katsoja pääsee nauramaan.

Pierre Brochant attends weekly dinners of with his friends where each is supposed to bring along an "idiot" so that they can make fun of him. Only this time the friendly "idiot" he invites messes up his life and teaches him a lesson. The comedy seems a little cruel in the beginning but tables turn quickly and you get to laugh freely.

Amour (2012)

Vaikka Amour ei olekaan kaikissa suhteissa ranskalainen elokuva, listaan nyt senkin tänne. Palkintoja kahminut elokuva kertoo vanhan pariskunnan rakkaudesta, joka kestää vaimon halvaantumisen ja vajoamisen lähes tiedottomaan tilaan. Elokuva on melko raskas ja hidas, mutta erittäin puhutteleva.

Even though Amour isn't entirely french, I'm going to add it to the list. The award-winning movie tells a story of the love of an old couple, a love that lasts through the stroke suffered by the wife and her sinking into a nearly unconscious state. The movie is quite slow and heavy but it conveys big ideas.

Malade en France

Lämpimät säät saapuivat vihdoin pitkän takatalven jälkeen. Samalla saapui myös kuume, joka ei ottanut lähteäkseen.

The warm weather has finally arrived after the long colder period. At the same time arrived a fever that didn't want to leave.

Kun tauti ei lähtenyt luomuparsaa popsimalla päätin mennä lääkäriin. Koska en kuulu ranskalaisen sosiaaliturvan piiriin, on lääkärissä käyminen usein osoittautunut hankalaksi. Onneksi paikallinen YTHS tarjoaa lääkäriaikoja opiskelijoille ilmaiseksi ja niinpä soitin sinne. Ja soitin uudestaan. Ja uudestaan. Mutta siellä ei vastattu. Kuumeisessa päässäni päättelin sitten, että joko niillä on liikaa soittajia tai sitten puhelimessa on joku vika. Eihän ne lomallakaan voineet olla, kun ei oltu vastaajaa laitettu eikä nettisivuillakaan mainittu lomasta mitään. Viimeisillä voimillani raahauduin siis metrolle ja matkustin Porte de Douaille. Siellä se oli, luukut kiinni. Terveyskeskus lomalla.

When organic asparagus didn't help, I decided it was time to go see the doctor. Since I'm not entitled to the French social security, it has sometimes been a challenge to do this. Fortunately the local student health service welcomes me free of charge and so I called them. And I called again. And again. But there was no answer. In my feverish head I figured it must be a problem with the phone. I mean they couldn't be closed for the holidays, otherwise they would have left a message at the answering machine, and there was nothing on their web page either. So I gathered the last of my strength and I took the metro to Porte de Douai. There it was, closed. The health center was on holidays.

Olin hurjistunut siitä, että terveyskeskus voi noin vain jättää potilaansa heitteille. Siis ei viestiä, ei mitään! No, kävelin sitten suutuspäissäni apteekkiin ja ostin sieltä yskänlääkettä. Ystävällinen nainen myi minulle viiden euron pullon hymyssä suin. Kun pääsin kotiin aloin tavata pullon kylkeä... ja minulle paljastui, että nainen oli myynyt minulle homeopaattista yskänlääkettä! Ihan tuosta vain varoittamatta että tällä ei sitten ole mitään tieteellisesti todistettua vaikutusta. Kertakaikkisen raivoissani päätin luovuttaa ranskalaisten terveydenhoitoalan ammattilaisten suhteen ja vajosin sohvalle mutisten "ei Suomessa ikinä tällaista..."

I was furious about the fact that a health center would just abandon its patients like this. No message, no nothing! Well, angry, I walked into a pharmacy to get some medication for my cough. A friendly woman sold me a bottle for 5 euros. When I got home I get to reading what it said on the side of the bottle and found out it was homeopathic! The woman had just sold me a bottle of something that has no proven efficacy, without even warning me! Mad with rage I decided to give up on the french health care providers and collapsed onto the couch thinking "this would never happen in Finland..." 

Mutta kanssakäymiseni järjestelmän kanssa eivät olleet vielä oli. Kun kuumetta oli jatkunut jo lähes viikon, päätin, että oli aika yrittää uudestaan. Soitin naapurille ja kysyin, mistä saisin hoitoa. "No tunnetko jonkun lääkärin Lillestä?" Täällä on hyvin tiukka omalääkärijärjestelmä, ja ihmiset käyvät hoidossa jonkun tietyn lääkärin luona, eivät jossakin tietyssä terveyskeskuksessa kuten Suomessa. En tietenkään tuntenut ketään lääkäriä, joten katsoin netistä lähimmän lääkärin ja soitin sinne. Tapaaminen järjestyikin samalle aamupäivälle ja sain heti antibiootit korvatulehduksen taltuttamiseksi. Lysti maksoi 23 euroa. Ei se nyt niin vaikeaa ollut kunhan vain suostuin pelaamaan järjestelmän säännöillä.

But my encounters with the system were not over. When I'd had fever for almost a week, I decided to try again. I called my neighbor and asked him where I should go to get treatment. "Well do you know a doctor in Lille?" he asked me. Here in France they have a very doctor-centered system where you go and see a particular doctor instead of going to a particular health center like in Finland. Of course I didn't know a doctor so I found the nearest on the internet and called the number indicated. I got an appointment for the morning and they gave me antibiotics to fight the ear infection. This service cost me 23 euros. See, it wasn't that difficult as soon as I agreed to play along the rules of the system.

Et ton enfance, c'était comment?

Eräs nuori ranskalaismies esitti minulle jokin aika sitten kysymyksen, johon en oikein osannut vastata. Millaista oli kasvaa Suomessa? Millainen lapsuus minulla oli? Yritän nyt hahmotella jonkinlaista vastausta. On hyvä kuitenkin huomioida, että kyseessä on vain tiettyyn aikaan ja paikkaan sijoittuva subjektiivinen kokemus.

A while ago, a young Frenchman asked me a question I couldn't really answer. What was it like to grow up in Finland? What was my childhood like? I'll try to come up with an answer here. But it's good to note that this is a subjective experience tied to a certain time and place.

Mummo, minä ja pikkusisko 90-luvun alussa. Grandma, me and my little sister in the early 90's.

Ympärillä oli aina metsää. Talvella rakennettiin lumiukkoja ja -linnoja, hiihdettiin ja kuunneltiin lauantaiaamun lastenohjelmia radiosta. Kesällä uitiin järvessä kunnes oltiin sinisiä, syötiin metsämansikoita ja lomailtiin mummolassa.

There was always forest around us. In the winter we built snowmen and snow castles, did cross country skiing and listened to the Saturday morning children's show on the radio. In the summer we swam in the lake until we turned blue, ate wild strawberries and spent holidays at my grandparents' farm. 

Tällaiset huopakengät ovat jääneet mieleen. Tosin niissä oli keltainen nauha valkoisen sijaan.

I remember felted shoes like this. But they had a yellow ribbon instead of white.

Suuren osan lapsuudestani vietin päiväkodissa. Siellä oli kivaa. Ranskassahan lapset menevät 3-vuotiaina "kouluun", en sitten tiedä miten erilaista siellä on kuin päiväkodissa. Päiväkodista muistan parhaiten sitä ympäröivän vihreän puuaidan, joka erotti meidät metsästä. Kerran löysin punaisia marjoja sen vierestä ja syötin niitä siskollenikin. Pian hysteeriset aikuiset olivatkin jo kiidättämässä meitä terveyskeskukseen ja meille syötettiin lääkehiilellä maustettua jäätelöä myrkytyksen estämiseksi.

A great part of my childhood was spent in kindergarten, which was great fun. In Finland kids don't go to school until they're 7, so until then it was just fun and games. One of my most vivid memories of the "päiväkoti" (literally traslates to "day home") is the green wooden fence which separated us from the forest. Once I found some red berries next to it and shared them with my sister. The next thing I knew, the hysterical adults took us to the nurse and fed us ice cream laced with carbon powder thinking we would die of some sort of poisoning.

Mun aapinen. My ABC book.

Sitten täytin seitsemän ja menin kouluun. Koulun takana oli pulkkamäki ja järvi, ei mikään kovin turvallinen ympäristö siis. Kerran hyppäsimme kaverin ja siskon kanssa samaan kelkkaan ja laskimme puuta päin, sisko teloi molemmat jalkansa ja käveli pitkään kepeillä. Ensimmäisenä vuonna opittiin lukemaan ja laskemaan, englannin opiskelu alkoi kun olimme yhdeksän ja ruotsi muutamaa vuotta myöhemmin. Muita mahdollisia kieliä olivat saksa ja ranska. Kokeilin saksaa, mutta lopulta päätin keskittyä ranskaan, joka oli paljon kiehtovampi vaihtoehto runolliselle teini-ikäiselle.

After my 7th birthday I went to school. Behind the school there was a lake and a sledding hill, not the safest environment for kids. Once me, a friend and my sister jumped into the same sled and crashed into a tree. My sister hurt both her ankles and had to walk with crutches for months. On first grade we learnt to read and do some basic maths. English started when we were nine and Swedish a few years later. We could also learn German and French. I started with German but in the end I chose to concentrate on French, which was a much more fascinating option for a poetic adolescent. 

Koulussa järjestettiin discoja, joissa soi usein raskaanpuoleinen musiikki. Näin jälkikäteen tuntuu kummalliselta, että kaksitoistavuotiaat tanssivat hitaita HIM:in "Join me in death"-kappaleen tahtiin: "This life/ ain't worth living.../ Would you die tonight for love? / Join me in death..." Ei ihme, että suomalaisista kasvaa melankolisia!

At school they organized "discos", parties where we ate candy and danced to songs that were often rock or metal. Now when I think about it, it's kind of weird that 12 year old kids dance to HIM's "Join me in death": "This life/ ain't worth living.../ Would you die tonight for love? / Join me in death..." Well, no wonder Finnish people grow up so melancholic!

Minusta tuntuu, että suomalaisnuorten elämä on tietyllä tavalla vähemmän suojeltua kuin monissa muissa maissa. Me matkustamme paljon ja itsenäistymme aikaisin. Itse muutin pois kotoa opintojen takia kuusitoistavuotiaana, enkä sen jälkeen juuri palannut pidemmäksi aikaa. Seitsemäntoistavuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa kuukaudeksi Eurooppaa kiertämään saman ikäisen ystäväni kanssa. Nukuttiin rannalla Ranskan Rivieralla ja muuta jännittävää.

I feel like the adolescents in Finland are in a way less protected than in many other countries. They travel a lot and they start becoming independent early. I myself left home when I was 16 to go and study in a nearby city, and I've never really returned since. When I was seventeen I did my first one month tour of Europe with a friend of the same age. We slept on the beach in the French Riviera and so on.

Lapsuuteni päättyi lopullisesti pian virallisen täysi-ikäistymisen jälkeen, kun sain painaa tämän lakin päähän. Kun siirtyy lukiosta yliopistoon - tai kuten itseni ja monen muun suomalaisen kohdalla, ulkomailla tai töissä vietetyn välivuoden kautta yliopistoon - ihminen on aikuinen. Vanhempien ei tämän jälkeen enää odoteta osallistuvan merkittävissä määrin ihmisen toimeentuloon, vaan nuori aikuinen tukeutuu ennen kaikkea valtion tarjoamiin tukiin ja omaan työntekoon.

I would say my childhood ended for good soon after turning 18 when I got to put on this hat (the "ylioppilaslakki" which shows you've graduated high school and passed your "baccalauréat" exam). When you go to university - or as myself and many other Finns, when you take a cap year or two to travel or work and then go to university - you're an adult. After that, the parents are no more expected to significantly support you, but you will rather rely on the state's financial aid and your own work for your living.