What happens when the holidays roll around?
No, ensinnäkin minulla on aikaa etsiä kaapista vohvelirauta ja opetella paistamaan gaufreja. Toinen asia on se, että Lille tyhjenee: kaikki palaavat perheensä luo, lähtevät laskettelemaan lukiokavereiden kanssa tai moikkaamaan ulkomailla asuvia ystäviään. Minulla ei ole täällä perhettä, ei lukiokavereita eikä tällä hetkellä rahaa lähteä ulkomaille. Suunnitelmat Bretagnen-matkastakin menivät myttyyn logistiikkaongelmien vuoksi. Jään siis yksin tyhjään kaupunkiin.
Well first of all, I have the time to find the waffle maker from the cupboard and prepare some delicious gaufres. Another thing that happens is that Lille becomes a ghost town: everyone returns back to their family, goes on a skiing trip with their high school friends or hops on the plane to see their friends abroad. I don't have family in France, no high school friends either, and at the moment no money to travel abroad. I also had to cancel my trip to Bretagne because of logistics problems. So I stayed alone in the deserted city.
Yksinäisyys korostuu, kun on enemmän vapaata aikaa. Normaalin opiskelurutiinin yhteydessä tapaa koko ajan opiskelukavereita vähintäänkin luennoilla, eikä sitä muutenkaan ehdi murehtimaan, jos jollekin illalle ei ole ohjelmaa, voihan aina olla tunnollinen opiskelija ja lukea perinpohjaisesti artikkelit seuraavan päivän luentoa varten. Mutta tosiasia on, että vieraassa maassa on aina vähän yksinäinen ja ulkopuolinen. Olen tullut paikkaan, jossa kukaan ei oikeastaan tarvitse minua. Kaikilla on jo kaveriporukkansa ja omat lähimmät ystävänsä. Lisäksi erilaisuuteni toimii minua vastaan: en osaa pelata sosiaalisia pelejä oikein, ja kykenemättömyyteni ilmaista itseäni vieraalla kielellä latistaa persoonallisuuteni ja aiheuttaa epävarmuutta.
When you have more free time, your loneliness becomes more evident. In the regular daily student life you meet your student friends all the time, at least in class, and you don't have the time to worry about spending an evening alone, in any case there will be a heap of articles to read before going to bed. But the fact remains that when you're a foreigner, you will always be a little lonely and an outsider. I've come to a place where no one really needs me. Everyone already has their usual group of mates and their own closest friends. On top of that, I often find that being different works against me: I don't know how to play the social games right and my inability to express myself in a foreign language makes my personality seem shallow and makes me feel insecure.
 |
| Karkkipussi hajosi portaissa. / I broke my bag of candies. |
Helppo ratkaisu näihin ongelmiin olisi ollut integroituminen Erasmus-porukkaan, jossa kaikki ovat yhtä yksinäisiä ja vieraita ja tarvitsevat toisiaan. Niinhän suurin osa vaihtareista tekeekin, minkä vuoksi "Erasmus-bileet" ja "Erasmus-elämä" ovat käsitteitä. Olin seurannut tätä ilmiötä jo Tampereella kansainvälisenä tuutorina toimiessani ja juuri siksi halusin välttää muiden ulkomaalaisten seuraa: pahimmillaan Erasmus-opiskelija viettää vuoden uudessa maassa tutustumatta yhteenkään paikalliseen, oppimatta kieltä ja löytämättä kulttuurista kuin vain kaikkein pinnallisimmat piirteet. Totta kai hän tutustuu muihin kulttuureihin muiden vaihtareiden kautta. Mutta itse olin jo viettänyt pari vuotta ulkomailla muiden ulkomaalaisten ympäröimänä ja minusta tuntui, että halusin vähän syvällisemmän kokemuksen siitä, millaista on oikeasti uppoutua johonkin uuteen ja vieraaseen.
The easy solution to these problems would have been to integrate to the Erasmus group where everyone is alone and foreign and need each other. This is what most of the exchange students do, that's why "Erasmus parties" and "Erasmus life style" are well know. I had seen this phenomenon already in Tampere where I was many times a tutor for international students. This is why when I arrived to Lille I wanted to avoid the company of the other foreigners: in the worst case, an Erasmus student spends a year in a new country without getting to know any locals, without learning any of the language and without discovering much more than the most superficial characteristics of the culture. Of course he or she gets to know other cultures by socializing with the other international students. But I had already spent a couple of years abroad surrounded by other foreigners and I felt like I wanted something more profound this time.
Joten lopultakin voin syyttää vain itseäni ja jääräpäisyyttäni siitä, että joudun toisinaan kestämään yksinäisyyttä. On myös totta, että olen luonteeltanikin seurankipeämpi kuin monet muut - siksi muistelen aina kaiholla aikaa, jolloin asuin Camphill-yhteisössä Englannissa: koskaan ei tarvinnut viettää hetkeäkään yksin. Toisaalta olen ylpeä siitä, että olen pitänyt pääni ja onnistunut tutustumaan ranskalaisiin ja oppinut kieltä vaikka välillä onkin vaikeita hetkiä. Mutta lukuunottamatta paria ystävää minusta tuntuu, että jossain vaiheessa tutustumista nousee aina muuri vastaan, eikä siihen ihmiseen pysty tutustumaan syvällisemmin. Onko tämä jokin ranskalainen piirre? Ovatko ranskalaiset, kaikesta seurallisuudestaan huolimatta, sulkeutuneita? Ranskassa on kokemukseni mukaan erittäin tärkeää se, millaisen kuvan antaa itsestään muille ihmisille. Ehkä ihmiset eivät uskalla näyttää itseään sellaisena kuin ovat, koska kukaan meistä ei oikeasti ole sellainen kuin se kuva, jota täällä pitää varjella. Tämä on turhauttavaa, koska kun on yksin vieraassa maassa, arvostaa jokaista ystävällistä sanaa ja elettä eri tavalla kuin ennen, samoin jokaista ystävää, jonka saa. Toisaalta myös epäystävällisyys ja pettymykset sattuvat enemmän. Ja yksinäisyys tuntuu katkerammalta.
So in the end I only have my stubborn self to blame for having to put up with loneliness. It is also true that I'm someone who needs people around her - that's why I loved living in the Camphill-community in England: I never had to spend a moment alone. On the other hand I'm proud of myself for being so determined and getting to know French people and learning the language even when it's hard. But apart from a couple of good friends, I have the impression that at some point of getting to know a French person, I hit a wall and it gets impossible to get to know the person more profoundly. Is this a French thing? Are the French, even though very sociable, somehow closed? According to my experience, in France, it is considered very important to maintain a certain image of yourself in front of others. Maybe this is why the French are scared to really open up: underneath, no one is like the image they are supposed to protect. This is frustrating because when you're alone in a foreign country, you appreciate every friendly word and gesture a lot, as well as every friend you manage to make. On the other hand unfriendliness and disappointments feel all the more bitter. And the loneliness deeper.
Jotta nämä synkät pohdinnat eivät jättäisi lukijoita liian masentuneiksi, niin mainitsen, että on olemassa yksi hyvä asia, jonka voi lomalla tehdä yksin....
And to not to leave my readers too depressed after this gloomy pondering, I will end with a positive thought: there is one great thing that you can do when spending the holidays alone....
