Le dernier

Olen nyt ollut Suomessa kolme viikkoa. Paluu on ollut todella vaikea.

I've been in Finland for three weeks now. Coming back home has been really hard.

Mistä aloittaisin? Nopean ja kätevän kaasuhellan sijaan tässä maassa käytetään kömpelöitä sähköliesiä. Talvi tulee syyskuussa. Minisuolakurkut ovat liian isoja. Maksupäätteet ovat liian nopeita. Sisälle ei saa tulla kengät jalassa. Maaseutu alkaa viidensadan metrin päässä kaupungin keskustasta. Kaikki elävät ärsyttävän terveellisesti: tupakansavun sijaan täällä tukehtuu tylsyyteen. Ja missä hemmetissä luuraavat kaikki komeat ruskeasilmäiset, kiharatukkaiset miehet?

What do I start with? Instead of quick and practical gas stoves, this country is full of slow electric ones. The winter starts in September. Gherkins are too big. Paying by card is too fast. You can't enter an apartment with your shoes on. The countryside starts within 500 meters from the city center. Everyone is living so healthy it pisses me off: instead of cigarette smoke you suffocate of boredom. And where the hell have they hidden all the handsome guys with brown eyes and curly hair?

Epätoivoisena yritän tarrautua Ranskaan, kääriytyä siihen: kuuntelen ranskalaisia kesähittejä Groovesharkista, ostan Stockmannilta kolme päivää vanhan Le Monden, pidän ikkunoita raollaan luodakseni vaikutelman huonosta eristyksestä. Välttelen ruisleipää ja laitan viiden asteen lämpötilasta huolimatta ballerinat jalkaan. Teeskentelen, että autotien reunassa kulkee pyöräkaista.

In my despair I try to hold on to France, to wrap myself into it: I listen to french summer hits on Grooveshark, I buy a three-day-old Le Monde from the department store, I keep my windows slightly open to create the illusion of bad insulation. I avoid rye bread and I wear ballet flats even though it's freezing outside. I pretend there's a bicycle lane by the side of the road.

Varasin jopa lennot takaisin Pariisiin, mutta peruin ne heti. Alkoi ahdistaa. Onhan minun pakko asettua aloilleni ja yrittää vain sopeutua. Paluu Ranskaan nyt heti tuskin auttaisi minua siinä. Sitäpaitsi olenhan minä kokenut paluushokin ennenkin ja tiedän, että se menee ajan kanssa ohi. Se on samanlainen prosessi, kuin uuteen kulttuuriin sopeutuminen: ensin muutoksia hylkii ja yrittää tehdä osiat niin kuin on oppinut ne tekemään edellisessä maassa. Sitten alkaa nauttia elämästä uudessa paikassa, tutustuu ihmisiin (ensimmäistä kertaa tai uudelleen), mukautuu olosuhteisiin, unohtaa jopa, miten asiat teki ennen.

I even booked flights to go back to Paris but I cancelled them right away. I got anxious. After all, I do have to settle down here and just try and adapt. Returning to France right away would probably not be helpful. Anyway, I've experienced the reverse culture shock before and I know it'll pass in time. It's actually the same process as adapting to a new culture: first you reject the changes and try to go on doing your thing the way you used to "back home". Then you start enjoying your life in the new place, you get to know people (either new people or your old friends), you adapt to the way things are and you even forget how you used to live somewhere else. 

Paluut ovat aina vaikeita, mutta seikkailunhalu on peruspiirteitäni. Siksi uskonkin, ettei tämä ole viimeinen kerta, kun palaan maailmalta Suomeen. Selailin sattumalta vanhaa päiväkirjaani kuuden vuoden takaa, jolloin olin palaamassa bussilla kotiin Englannissa vietetyn vuoden jälkeen. Vaikka olin silloin paljon nuorempi, voin yhä samaistua kirjoituksen tunnelmaan. Jätän teidät pohtimaan sitä:

"Takapenkillä joku teinityttö kimittää luuriinsa, että 'kuuntele, vittu, sä et ymmärrä, kuuntele nyt, kuuntele!' Se oli ilmeisesti karannut kotoa ruotsinlaivalle kännäämään (ja nyt koko bussi tietää, tyypillinen suomalainen tyttö). Haluaisin kertoa sille tytölle: jos haluaa karata, on karattava kauemmas kuin ruotsinlaivalle. Mutta eihän se kuulisi, niin kovasti se kimittää."

Coming back is always hard but taste for adventure is one of my main qualities. That's why I believe that this is not the last time I return to Finland after living abroad. I happened to look through an old diary from six years ago, and I came across a chapter that I'd written in a bus on my way home after a year spent in England. Even though I was much younger back then, I can still relate to what I wrote. I'll leave you with that picture:

"In the backseat a teenage girl is screaming on the phone: 'listen to me, for fuck's sake you don't understand, now listen, listen!' Apparently she had ran away to get drunk on a cruise to Sweden (and now everyone in the bus knows about it, a typical Finnish girl). I would like to say to the girl: if you want to run away, you have to run further than that boat. But she wouldn't hear me, would she, she's screaming too loud."

Qu'est-ce qui a changé?

Elokuu. Kohta olen ollut Ranskassa vuoden. Eilen oli ehkä kesän viimeinen kuuma päivä Seinen rannalla.

August. Soon it'll be one year since I arrived to France. Yesterday was maybe the last hot day of the summer by the Seine.

Vaikka vuosi on mennyt nopeasti, on se myös hyvin pitkä aika. En oikeastaan enää muista, millaista oli asua Tampereella. Tai kuka minä olin viime elokuussa, kun söin vielä aamuisin juustovoileipiä. Mitä 12 kuukautta Ranskassa on tehnyt minulle? Entä miten Suomi on muuttunut sinä aikana? Vieläkö pultsarit omistavat polkupyörän ja opiskelijat design-astiasarjoja?

Even though the year has gone past quickly, it is also a very long time. I'm having a hard time remembering what it was like to live in Tampere. Or who I was last august, when I still had toast with cheese for breakfast. How have I changed during these 12 months in France? And how has Finland changed during that time? Do winos still own bicycles and students eat off designer plates?

Vastauksia näihin kysymyksiin alan varmasti saada parin viikon kuluttua, kun laskeudun Helsinki-Vantaalle. Muutamia pinnallisia muutoksia itsessäni olen kuitenkin jo huomannut.

I'm sure I'll start finding answers to these questions in a couple of weeks as I land to the Helsinki-Vantaa airport. But I've already noticed some superficial changes in myself.

1. Kirjoitan puhelinnumerot kahden sarjoissa. 06 38 51 32 44. Kuinka paljon selkeämpää, kuin suomalainen tapa, jossa välilyöntejä on vähän siellä sun täällä!
I write phone numbers with spaces every two characters. 06 38 51 32 44. That is so much clearer than the Finnish way with spaces in random places (040 5632 442).

2. Välilyönti ennen huutomerkkiä näyttää hyvältä. En kuitenkaan vielä tunnusta itse käyttäväni sitä !
A space before an exclamation mark looks good. But I still don't admit to actually using it myself !

3. Tuntuu epäluontevalta ilman suukkoja. Kun sanon heipat jollekin suomalaiselle tutulle Pariisissa, tulee hölmö olo, kun ei ole luontevaa suukotella, mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu.
I feel uneasy without the bise. When I say bye to a Finnish friend in Paris, I feel dumb: it's not natural to do the bise, but it still feels like something's missing.

4. Yksin juodusta oluesta tulee syyllinen olo. Parista viinilasillisesta lounastauolla taas ei.
I feel guilty if I drink a beer by myself. But not if I drink a couple of glasses of wine during lunch break.

5. Minulla on paljon vähemmän kirjoitettavaa blogiin. Ihmetyksen ja selvänäköisyyden aika Ranskassa on ohi. En osaa enää hämmästyä tai harmistua siitä, miten ranskalaiset ovat sellaisia tai tälläisiä. Vaikka minulla on varmasti vielä paljon opittavaa tästä maasta ja kulttuurista, en enää ole samalla tavalla herkkä uusille asioille, kuin ensimmäisten täällä viettämieni kuukausien aikana.
I have much less to write about in this blog. The time of wonder and clairvoyance in France is over. I am no longer astonished by what the French are like. Even though I still have much to learn about this country and its culture, I am no longer as sensitive to new things as during the first few months I spent here.

6. Tupakansavu ei enää häiritse. Tuprutelkaa pois vaan, mikään ei tunnu missään tässä vaiheessa!
Cigarette smoke doesn't disturb me anymore. Smoke away, nothing can get to me at this point!

Suomalaisuuteni on kuitenkin edelleen hyvässä hapessa. Sen todistaa se, että kekkuloin ihan pokkana uikkareissa jokirannassa keskellä kaupunkia. Tai no, valitsimme kyllä sen hiljaisemman rannan, mutta silti.

My Finnishness is still in a good shape though. I've just proved it by hanging out in a bikini by the river in the city center. Well, we did choose the quiet side of the Seine, but still.

Fête de la musique

Pariisissa kuten monissa muissakaan Ranskan kaupungeissa ei eilen juhlittu juhannusta, vaan musiikkia. Kadut olivat täynnä ihmisiä, epämääräisiltä nakkikioskeilta käryävää savua ja jos jonkinlaisia musiikkiesityksiä. Itse menin juhlimaan Ménilmontantin kaupunginosaan ja päädyin sambakulkueen mukana parkkipaikalla pidettyihin bileisiin.

In Paris and in many other French cities, yesterday was not the celebration of summer solstice but of music. The streets were full of people, dodgy looking hot dog stands pushing blue smoke and all sorts of musical performances. I myself went to the Ménilmontant neighborhood and ended up following a samba parade to a party in a parking lot.

Hauskaa oli ja metrokin kulki poikkeuksellisesti läpi yön, joten kotiin palaamisesta ei tarvinnut stressata (se kun voi toisinaan Pariisin kokoisessa kaupungissa olla haasteellista). Eräs kaupungin alkuperäisasukas oli väittänyt minulle Fête de la musique'in olevan joka vuosi pettymys, mutta minun odotukseni ainakin täyttyivät: ei satanut ja sain tanssia ystävien kanssa.

I had a great time and the metro run exceptionally through the night so I didn't have to stress out about getting back home (which can sometimes be a real challenge in a city the size of Paris). A native Parisian had claimed that the Fête de la musique is a disappointment every year, but my expectations were met: it didn't rain and I got to dance with friends. 

Pourquoi les Françaises sont-elles fines?

Kun lähdin Ranskaan, äitini antoi minulle tehtävän: selvittää, miksi ranskattaret eivät liho. Nyt minulla on kunnia julkistaa useiden kuukausien tutkimustyön tulokset. Olkaa hyvät, te kaikki laihdutusintoiset leidit! Ihan aluksi huomautan kuitenkin eräästä asiasta. Vartalosi on kaunis juuri sellaisena kuin se on, joten tätä blogipostausta ei kannata ottaa liian vakavasti!

When I left for France, my mum gave me a mission: to find out why French women don't get fat. Now, after studying the subject for months, I have the honor to publish my results. Here you go, all of you ladies worrying about your body fat. But might I just first remind you of something. Your body is beautiful the way it is, so don't take this post too seriously!

1. Ranskattaret tupakoivat. Siinä missä Suomessa tupakoiminen on enimmäkseen amispoikien puuhaa, Ranskassa tuntuu siltä, että suurin osa opiskelijakollegoistani, sekä miehistä että naisista, polttaa. Röökiä kun vetää, niin ei ruoka enää maistu miltään, eikä muutenkaan ole kuulemma nälkä. Myös seurueen ruokahalut katoavat tupakankatkuisessa huoneessa.

French women smoke. Where as in Finland smoking is a hobby for 15-year old boys who learn how to fix cars, in France it seems like most of my student colleagues, male and female, smoke. When you smoke a cigarette, food won't be as tasty and in any case you don't feel hungry. Also, you will spoil the appetite for the rest of the company.

2. Kerrostaloissa ei ole hissejä. Eivätpä nämä Lillen talot kovin korkeita ole, mutta kyllä siitä varmaan jotain hyötyä on, kun nousee pari kerrosta päivittäin. Yliopistolla on hissi, mutta se on niin hidas, ettei kukaan jaksa odottaa sitä. Joten etenkin tupakoivien naisten tulee ravattua portaita melko tavalla.

The buildings don't have elevators. Well, the houses in Lille aren't exactly skyscrapers but I do think getting up to the second floor daily does something to you. At the university there's an elevator but it's so slow no one has the patience to wait for it. So especially the women who smoke will be running up and down those stairs quite a lot.

3. Ihmiset käyvät ulkona. Sen sijaan, että koko talvi vietettäisiin sohvalla viltin alla kynttilöitä poltellen ja suklaata syöden, Ranskassa ollaan liikkeellä iltaisin läpi vuoden. Voi olla, että jos illalliselle (tai ainakin metrolle) täytyy kävellä, ne juustoiset ruokalajit sulavat paremmin.

People go out a lot. Instead of spending all winter on the couch under a blanket burning candles and eating chocolate, the French go out at night all year long. This might sound a little funny but I believe that if you have to walk to get to your dinner (or at least until the metro), those cheesy menus are easier to digest. 

4. Ranskattaret pukeutuvat kauniisti. He eivät välttämättä lopulta olekaan niin laihoja kuin kuvitellaan, mutta he ostavat kauniita, hyvinistuvia vaatteita, jotka tuovat esiin heidän vartalonsa parhaat puolet. Kuten kämppikseni totesi: "Elles savent mettre leur corps en valeur." Kokonaan toinen asia sitten on, miten kukin tämän lystin rahoittaa. Ehkä varat Comptoir des Cotonniersin mekkoihin otetaan ruokabudjetista.

French women dress nicely. In the end, they might not be as thin as you think, but they buy beautiful, well fitted clothes which bring out the best sides of their bodies. As my flatmate said: "Elles savent mettre leur corps en valeur." A whole different question is how to finance this sort of beauty. Maybe the money for Comptoir des Cotonniers dresses comes from their food budget. 

5. Macaronsit ovat kuitenkin aika pieniä. Ei niistä voi lihoa. Ja vaikka Carrefourin karkkihyllyt notkuvat makeisia, en ole juuri koskaan nähnyt kenenkään syövän karkkia. Ehkä se on lasten juttu. Tai sitten kenenkään ei tee mieli niitä, koska pusseista puuttuu salmiakki.

Macarons are quite small after all. You can't get fat eating those. And even though the candy department in Carrefour is abundant, I've hardly ever seen anyone actually eat candy. Maybe it's a children's thing. Or maybe no one feels like eating them because none of the candy bags includes any salmiakki

Des films

Sairaana sohvalla maatessani ehdin katsoa paljon leffoja. Tässä muutama vinkki niille, joita kiinnostavat ranskalaiset elokuvat.

When I was ill and lying on the couch I had the time to watch a lot of films. Here are a few tips for those who are interested in french movies.

La haine (1995)

La haine on nimensä mukaisesti elokuva, jossa on paljon vihaa. Se seuraa kolmen lähiönuoren elämää vajaan vuorokauden ajan. Lähiömellakoiden jälkimainingeissa poliisin ja lähiön asukkaiden välit ovat jännittyneet ja kolmikon kaveri sairaalassa. Elokuvalla on paljon sanottavaa yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, mutta se kuvaa taitavasti myös kolmikon sisäisiä jännitteitä.

La haine is faithful to it's name: it's a movie that talks about hate. It follows the lives of three young men from the poor suburbs of Paris for one day. In the aftermath of the urban riots things are tense between the police and the people of the suburb and a friend of the three guys is hospitalized. The movie has a lot to say about inequality in the french society but it also has a fine way of describing the tensions between the group of friends.


Les intouchables (2011)

Tämä on sellainen hyvänmielenleffa, jossa on komediaa ja draamaa. Rikas halvaantunut mies saa avustajakseen lähiönuoren (ehkä jollain La hainen kavereista kävi tuuri?), jonka mutkaton lähestymistapa on jotakin ennennäkemätöntä. Kahden maailman törmätessä molempien elämä muuttuu. Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaama elokuva oli ehdolla kahdeksan César-palkinnon saajaksi ja Omar Sy ansaitsi roolistaan parhaan näyttelijän César-palkinnon.

This is a feel good movie that mixes comedy and drama. A rich paralyzed man gets a new personal assistant who happens to be a young man from the suburbs (the poor kind like the guys in La haine). The young man's unpretentious approach is something that no one has seen before. When two worlds meet, the lives of both of the men change. The movie directed by Olivier Nakache and Eric Toledano was nominated for eight César awards and Omar Sy got the Best Actor César for his role.

Le dîner de cons (1998)

Pierre Brochant osallistuu viikoittain ystäviensä kanssa illallisille, joille jokainen tuo mukanaan "idiootin", jonka kustannuksella pidetään hauskaa. Tällä kertaa miehen kutsuma lempeäluonteinen idiootti kuitenkin sotkee hänen elämänsä ja antaa hänelle opetuksen. Komedia vaikutti aluksi aika julmalta, mutta onneksi asetelma kääntyy ja katsoja pääsee nauramaan.

Pierre Brochant attends weekly dinners of with his friends where each is supposed to bring along an "idiot" so that they can make fun of him. Only this time the friendly "idiot" he invites messes up his life and teaches him a lesson. The comedy seems a little cruel in the beginning but tables turn quickly and you get to laugh freely.

Amour (2012)

Vaikka Amour ei olekaan kaikissa suhteissa ranskalainen elokuva, listaan nyt senkin tänne. Palkintoja kahminut elokuva kertoo vanhan pariskunnan rakkaudesta, joka kestää vaimon halvaantumisen ja vajoamisen lähes tiedottomaan tilaan. Elokuva on melko raskas ja hidas, mutta erittäin puhutteleva.

Even though Amour isn't entirely french, I'm going to add it to the list. The award-winning movie tells a story of the love of an old couple, a love that lasts through the stroke suffered by the wife and her sinking into a nearly unconscious state. The movie is quite slow and heavy but it conveys big ideas.

Et ton enfance, c'était comment?

Eräs nuori ranskalaismies esitti minulle jokin aika sitten kysymyksen, johon en oikein osannut vastata. Millaista oli kasvaa Suomessa? Millainen lapsuus minulla oli? Yritän nyt hahmotella jonkinlaista vastausta. On hyvä kuitenkin huomioida, että kyseessä on vain tiettyyn aikaan ja paikkaan sijoittuva subjektiivinen kokemus.

A while ago, a young Frenchman asked me a question I couldn't really answer. What was it like to grow up in Finland? What was my childhood like? I'll try to come up with an answer here. But it's good to note that this is a subjective experience tied to a certain time and place.

Mummo, minä ja pikkusisko 90-luvun alussa. Grandma, me and my little sister in the early 90's.

Ympärillä oli aina metsää. Talvella rakennettiin lumiukkoja ja -linnoja, hiihdettiin ja kuunneltiin lauantaiaamun lastenohjelmia radiosta. Kesällä uitiin järvessä kunnes oltiin sinisiä, syötiin metsämansikoita ja lomailtiin mummolassa.

There was always forest around us. In the winter we built snowmen and snow castles, did cross country skiing and listened to the Saturday morning children's show on the radio. In the summer we swam in the lake until we turned blue, ate wild strawberries and spent holidays at my grandparents' farm. 

Tällaiset huopakengät ovat jääneet mieleen. Tosin niissä oli keltainen nauha valkoisen sijaan.

I remember felted shoes like this. But they had a yellow ribbon instead of white.

Suuren osan lapsuudestani vietin päiväkodissa. Siellä oli kivaa. Ranskassahan lapset menevät 3-vuotiaina "kouluun", en sitten tiedä miten erilaista siellä on kuin päiväkodissa. Päiväkodista muistan parhaiten sitä ympäröivän vihreän puuaidan, joka erotti meidät metsästä. Kerran löysin punaisia marjoja sen vierestä ja syötin niitä siskollenikin. Pian hysteeriset aikuiset olivatkin jo kiidättämässä meitä terveyskeskukseen ja meille syötettiin lääkehiilellä maustettua jäätelöä myrkytyksen estämiseksi.

A great part of my childhood was spent in kindergarten, which was great fun. In Finland kids don't go to school until they're 7, so until then it was just fun and games. One of my most vivid memories of the "päiväkoti" (literally traslates to "day home") is the green wooden fence which separated us from the forest. Once I found some red berries next to it and shared them with my sister. The next thing I knew, the hysterical adults took us to the nurse and fed us ice cream laced with carbon powder thinking we would die of some sort of poisoning.

Mun aapinen. My ABC book.

Sitten täytin seitsemän ja menin kouluun. Koulun takana oli pulkkamäki ja järvi, ei mikään kovin turvallinen ympäristö siis. Kerran hyppäsimme kaverin ja siskon kanssa samaan kelkkaan ja laskimme puuta päin, sisko teloi molemmat jalkansa ja käveli pitkään kepeillä. Ensimmäisenä vuonna opittiin lukemaan ja laskemaan, englannin opiskelu alkoi kun olimme yhdeksän ja ruotsi muutamaa vuotta myöhemmin. Muita mahdollisia kieliä olivat saksa ja ranska. Kokeilin saksaa, mutta lopulta päätin keskittyä ranskaan, joka oli paljon kiehtovampi vaihtoehto runolliselle teini-ikäiselle.

After my 7th birthday I went to school. Behind the school there was a lake and a sledding hill, not the safest environment for kids. Once me, a friend and my sister jumped into the same sled and crashed into a tree. My sister hurt both her ankles and had to walk with crutches for months. On first grade we learnt to read and do some basic maths. English started when we were nine and Swedish a few years later. We could also learn German and French. I started with German but in the end I chose to concentrate on French, which was a much more fascinating option for a poetic adolescent. 

Koulussa järjestettiin discoja, joissa soi usein raskaanpuoleinen musiikki. Näin jälkikäteen tuntuu kummalliselta, että kaksitoistavuotiaat tanssivat hitaita HIM:in "Join me in death"-kappaleen tahtiin: "This life/ ain't worth living.../ Would you die tonight for love? / Join me in death..." Ei ihme, että suomalaisista kasvaa melankolisia!

At school they organized "discos", parties where we ate candy and danced to songs that were often rock or metal. Now when I think about it, it's kind of weird that 12 year old kids dance to HIM's "Join me in death": "This life/ ain't worth living.../ Would you die tonight for love? / Join me in death..." Well, no wonder Finnish people grow up so melancholic!

Minusta tuntuu, että suomalaisnuorten elämä on tietyllä tavalla vähemmän suojeltua kuin monissa muissa maissa. Me matkustamme paljon ja itsenäistymme aikaisin. Itse muutin pois kotoa opintojen takia kuusitoistavuotiaana, enkä sen jälkeen juuri palannut pidemmäksi aikaa. Seitsemäntoistavuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa kuukaudeksi Eurooppaa kiertämään saman ikäisen ystäväni kanssa. Nukuttiin rannalla Ranskan Rivieralla ja muuta jännittävää.

I feel like the adolescents in Finland are in a way less protected than in many other countries. They travel a lot and they start becoming independent early. I myself left home when I was 16 to go and study in a nearby city, and I've never really returned since. When I was seventeen I did my first one month tour of Europe with a friend of the same age. We slept on the beach in the French Riviera and so on.

Lapsuuteni päättyi lopullisesti pian virallisen täysi-ikäistymisen jälkeen, kun sain painaa tämän lakin päähän. Kun siirtyy lukiosta yliopistoon - tai kuten itseni ja monen muun suomalaisen kohdalla, ulkomailla tai töissä vietetyn välivuoden kautta yliopistoon - ihminen on aikuinen. Vanhempien ei tämän jälkeen enää odoteta osallistuvan merkittävissä määrin ihmisen toimeentuloon, vaan nuori aikuinen tukeutuu ennen kaikkea valtion tarjoamiin tukiin ja omaan työntekoon.

I would say my childhood ended for good soon after turning 18 when I got to put on this hat (the "ylioppilaslakki" which shows you've graduated high school and passed your "baccalauréat" exam). When you go to university - or as myself and many other Finns, when you take a cap year or two to travel or work and then go to university - you're an adult. After that, the parents are no more expected to significantly support you, but you will rather rely on the state's financial aid and your own work for your living.

Pâques

Sisko ja veli tulivat ilokseni Lilleen pääsiäisviikonlopuksi.

My sister and brother brought Eater joy to Lille.

Musée des Beaux-Arts.

Seurasi ankaraa turistikierrosta, herkuttelua ja sisarusten välistä kinastelua. Tässä muutama otos viikonlopulta (copyright J. Hokkanen).

What followed was some hard core sight seeing, good food and useless quarrels amongst the siblings. Here are some shots of weekend (copyright J. Hokkanen).

La Citadelle.

Le Zoo.

Happy Days Diner.

La Piscine, Roubaix.

Isäni kieltäytyi tulemasta vierailulle Lilleen, koska "se nyt on sellainen tylsä teollisuuskaupunki..." No, toivottavasti nyt kaduttaa!

My father refused to come and visit Lille because "it's just a boring industrial town..." Well, I hope he's feeling sorry now!

C'est la fête!

Välillä minua syytetään siitä, että blogissani parjataan Ranskaa, välillä siitä, että täällä halvennetaan Suomea. Vaikka patrioottiset kannanotot voikin jättää omaan arvoonsa, olen tullut siihen tulokseen, että minun pitää selkeämmin myös kehua kumpaakin maata. Tänään siis kehutaan Ranskaa. Lupaan, että kevään aikana kirjoitan vielä haikailevasti Suomesta.

Sometimes people complain that my blog is too critical of France, sometimes they say I'm making fun of Finland. Even though we can choose to ignore such patriotic statements, I have decided to start giving credit to these two countries in a more explicit way. So here's a positive post about France. And I promise that during the spring we will get nostalgic about Finland.

Pidän siitä, että täällä käydään niin paljon kylässä, järjestetään bileitä ja käydään ulkona. Onhan Suomessakin perinteiset perjantai- ja lauantai-illan riennot, mutta Lillessä niitä tuntuu olevan lähes joka illalle. Kutsutaan kymmenen kaveria syömään, mennään leffaan, juodaan olut naapurin kanssa, pistäydytään taidenäyttelyn avajaisissa ja niin edelleen. Eikä kukaan kutsu paikalle poliisia vaikka kotibileet jatkuisivat aamuneljään.

I like the fact that people visit each other so often, organize parties and go out. Of course there's stuff happening Friday and Saturday nights in Finland as well, but in Lille it's pretty much every night. You invite ten of your friends for dinner, you go to the movies, you have a beer with your neighbor or you pop into a gallery opening. And no one calls the police even though the house party goes on 'till 4 am.

Sosiaalisen elämän ja juhlimisen ei tarvitse myöskään loppua opiskelijaelämän mukana. Suomessa seitsemänkymmentävuotisjuhlat tarkoittavat iltapäiväkahveja perheen parissa, mutta ei täällä: kaverini setä oli kuulemma omissaan bailannut muiden mukana pikkutunneille. Joululoman jälkeen kämppikseni näytti minulle youtube-videota perheensä uuden vuoden bileistä. Videolla hänen tätinsä tanssivat ympäri taloa hihitellen. Joku taisi olla riisumassa paitaansa.

Social life and partying doesn't have to stop when you graduate. In Finland, you celebrate your 70th birthday by inviting your family to have some cake and coffee in the afternoon. But not here: my friend's uncle turned 70 a few weeks ago and apparently he stayed up partying with the others all night. After Christmas my flatmate showed me a youtube video of the New Year's Eve party with her family. On the video her aunts are dancing tipsy around the house. I think one of them was taking her shirt off.

En halua vähätellä Suomea tai suomalaista seuraelämää, mutta on asioita, joita toivoisin voivani ottaa täältä mukaan. Se tietty keveys, jonka ranskalaiset hallitsevat niin hyvin: illallisen voi järjestää ilman lautasliinoja ja hienoja astiasarjoja, tärkeintä on hyvä mieli ja mukavat ihmiset. Eikä ulos lähtiessä tarvitse käyttää tuntikausia peilin edessä ripsenkihartimien ja hiustensuoristimien kanssa, nopea silaus huulipunaa riittää ja sitten mennään. Silloin ei ehkä tule juotua niitä överikännejäkään, jos on lähtenyt matkaan ilman odotuksia suuresta illasta.

I'm not saying that Finland or Finnish social life are not good but there are things that I would like to take with me when I go back. That certain lightness that the French master: you can organize a dinner without napkins or fine cutlery - good mood and nice people are what counts. And when you go out, you don't need to spend hours in front of the mirror with eyelash curlers and hair straighteners, a little bit of lipstick and you're good to go. Maybe you will even avoid drinking too much if you left the house without too many expectations.

Illallista seuraavana päivänä pitää tietenkin siivota ja tiskata. Mutta se on sen päivän murhe.

The day after a dinner party you'll of course have to clean and wash up. But you'll worry about that then.

La musique française, partie 4

Ranskassa kuulee paljon myös englannin kielistä musiikkia, vaikka ranskalaiset ovatkin tunnettuja siitä, että omaa kieltä ja musiikkia pidetään arvossaan. Toisaalta osa englannin kielisestä musiikista onkin ranskalaista.

You do hear a lot of music in English in France even though the French are known to give a lot of value to their own language and culture. On the other hand, some of that music is actually French.

Moriarty: Jimmy

Moriartyn jäsenten ranskalaisuus on ehkä vähän kyseenalaista, mutta nimeän nyt mielivaltaisesti orkesterin ranskalaiseksi. Kappale on ilmeisesti vuonna 2007 ilmestyneeltä albumilta "Gee Whiz But This Is a Lonesome Town".

The frenchness of Moriarty is a little questionable but I'll call it French anyway. The song is from the 2007 album "Gee Whiz But This Is a Lonesome Town".

Kavinsky (feat. Lovefoxx): Nightcall

Kavinsky on pariisilainen elektronisen musiikin tekijä, jonka tuotannossa on kaikuja 80-luvulta. Tämä vuoden 2010 kappale on ilmestynyt mm. Drive-elokuvan (jota en ole nähnyt) soundtrackillä ja kuulemma soinut jonkin verran myös Suomessa (vaikka en itse ole kuullut).

Kavinsky is a musician from Paris. He makes electronic music influenced by the sounds of the 80's. This song is from 2010 and it has appeared on the sound track of the movie Drive (which I haven't seen) and I understand that it's been playing a little in Finland as well (even though I haven't heard it there).

Salon du Chocolat

Takatalvi iski, joten lisää kevätkuvia ei ole tiedossa. Mitenköhän niiden kukkien käy tuolla räntäsateessa? Narsissien sijaan laitan siis tänne muutaman kuvan viime viikon suklaamessuista, sillä suklaa taitaa näillä keleillä olla ainoa lohtu.

Winter's back! So there'll be no more spring pictures. What's going to happen to the flowers now that there's snow again? Instead of daffodils I'll have to post some pictures of last week's Salon du Chocolat since chocolate is probably the only consolation when the weather's like this.

Suklaavaatteet ei ehkä ois hirveen lämpimiä tällä säällä...

Chocolate clothing would probably not be warm enough right now...

Hyvää viikkoa kaikille! Have a good week everyone!