Des films

Sairaana sohvalla maatessani ehdin katsoa paljon leffoja. Tässä muutama vinkki niille, joita kiinnostavat ranskalaiset elokuvat.

When I was ill and lying on the couch I had the time to watch a lot of films. Here are a few tips for those who are interested in french movies.

La haine (1995)

La haine on nimensä mukaisesti elokuva, jossa on paljon vihaa. Se seuraa kolmen lähiönuoren elämää vajaan vuorokauden ajan. Lähiömellakoiden jälkimainingeissa poliisin ja lähiön asukkaiden välit ovat jännittyneet ja kolmikon kaveri sairaalassa. Elokuvalla on paljon sanottavaa yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, mutta se kuvaa taitavasti myös kolmikon sisäisiä jännitteitä.

La haine is faithful to it's name: it's a movie that talks about hate. It follows the lives of three young men from the poor suburbs of Paris for one day. In the aftermath of the urban riots things are tense between the police and the people of the suburb and a friend of the three guys is hospitalized. The movie has a lot to say about inequality in the french society but it also has a fine way of describing the tensions between the group of friends.


Les intouchables (2011)

Tämä on sellainen hyvänmielenleffa, jossa on komediaa ja draamaa. Rikas halvaantunut mies saa avustajakseen lähiönuoren (ehkä jollain La hainen kavereista kävi tuuri?), jonka mutkaton lähestymistapa on jotakin ennennäkemätöntä. Kahden maailman törmätessä molempien elämä muuttuu. Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaama elokuva oli ehdolla kahdeksan César-palkinnon saajaksi ja Omar Sy ansaitsi roolistaan parhaan näyttelijän César-palkinnon.

This is a feel good movie that mixes comedy and drama. A rich paralyzed man gets a new personal assistant who happens to be a young man from the suburbs (the poor kind like the guys in La haine). The young man's unpretentious approach is something that no one has seen before. When two worlds meet, the lives of both of the men change. The movie directed by Olivier Nakache and Eric Toledano was nominated for eight César awards and Omar Sy got the Best Actor César for his role.

Le dîner de cons (1998)

Pierre Brochant osallistuu viikoittain ystäviensä kanssa illallisille, joille jokainen tuo mukanaan "idiootin", jonka kustannuksella pidetään hauskaa. Tällä kertaa miehen kutsuma lempeäluonteinen idiootti kuitenkin sotkee hänen elämänsä ja antaa hänelle opetuksen. Komedia vaikutti aluksi aika julmalta, mutta onneksi asetelma kääntyy ja katsoja pääsee nauramaan.

Pierre Brochant attends weekly dinners of with his friends where each is supposed to bring along an "idiot" so that they can make fun of him. Only this time the friendly "idiot" he invites messes up his life and teaches him a lesson. The comedy seems a little cruel in the beginning but tables turn quickly and you get to laugh freely.

Amour (2012)

Vaikka Amour ei olekaan kaikissa suhteissa ranskalainen elokuva, listaan nyt senkin tänne. Palkintoja kahminut elokuva kertoo vanhan pariskunnan rakkaudesta, joka kestää vaimon halvaantumisen ja vajoamisen lähes tiedottomaan tilaan. Elokuva on melko raskas ja hidas, mutta erittäin puhutteleva.

Even though Amour isn't entirely french, I'm going to add it to the list. The award-winning movie tells a story of the love of an old couple, a love that lasts through the stroke suffered by the wife and her sinking into a nearly unconscious state. The movie is quite slow and heavy but it conveys big ideas.

Malade en France

Lämpimät säät saapuivat vihdoin pitkän takatalven jälkeen. Samalla saapui myös kuume, joka ei ottanut lähteäkseen.

The warm weather has finally arrived after the long colder period. At the same time arrived a fever that didn't want to leave.

Kun tauti ei lähtenyt luomuparsaa popsimalla päätin mennä lääkäriin. Koska en kuulu ranskalaisen sosiaaliturvan piiriin, on lääkärissä käyminen usein osoittautunut hankalaksi. Onneksi paikallinen YTHS tarjoaa lääkäriaikoja opiskelijoille ilmaiseksi ja niinpä soitin sinne. Ja soitin uudestaan. Ja uudestaan. Mutta siellä ei vastattu. Kuumeisessa päässäni päättelin sitten, että joko niillä on liikaa soittajia tai sitten puhelimessa on joku vika. Eihän ne lomallakaan voineet olla, kun ei oltu vastaajaa laitettu eikä nettisivuillakaan mainittu lomasta mitään. Viimeisillä voimillani raahauduin siis metrolle ja matkustin Porte de Douaille. Siellä se oli, luukut kiinni. Terveyskeskus lomalla.

When organic asparagus didn't help, I decided it was time to go see the doctor. Since I'm not entitled to the French social security, it has sometimes been a challenge to do this. Fortunately the local student health service welcomes me free of charge and so I called them. And I called again. And again. But there was no answer. In my feverish head I figured it must be a problem with the phone. I mean they couldn't be closed for the holidays, otherwise they would have left a message at the answering machine, and there was nothing on their web page either. So I gathered the last of my strength and I took the metro to Porte de Douai. There it was, closed. The health center was on holidays.

Olin hurjistunut siitä, että terveyskeskus voi noin vain jättää potilaansa heitteille. Siis ei viestiä, ei mitään! No, kävelin sitten suutuspäissäni apteekkiin ja ostin sieltä yskänlääkettä. Ystävällinen nainen myi minulle viiden euron pullon hymyssä suin. Kun pääsin kotiin aloin tavata pullon kylkeä... ja minulle paljastui, että nainen oli myynyt minulle homeopaattista yskänlääkettä! Ihan tuosta vain varoittamatta että tällä ei sitten ole mitään tieteellisesti todistettua vaikutusta. Kertakaikkisen raivoissani päätin luovuttaa ranskalaisten terveydenhoitoalan ammattilaisten suhteen ja vajosin sohvalle mutisten "ei Suomessa ikinä tällaista..."

I was furious about the fact that a health center would just abandon its patients like this. No message, no nothing! Well, angry, I walked into a pharmacy to get some medication for my cough. A friendly woman sold me a bottle for 5 euros. When I got home I get to reading what it said on the side of the bottle and found out it was homeopathic! The woman had just sold me a bottle of something that has no proven efficacy, without even warning me! Mad with rage I decided to give up on the french health care providers and collapsed onto the couch thinking "this would never happen in Finland..." 

Mutta kanssakäymiseni järjestelmän kanssa eivät olleet vielä oli. Kun kuumetta oli jatkunut jo lähes viikon, päätin, että oli aika yrittää uudestaan. Soitin naapurille ja kysyin, mistä saisin hoitoa. "No tunnetko jonkun lääkärin Lillestä?" Täällä on hyvin tiukka omalääkärijärjestelmä, ja ihmiset käyvät hoidossa jonkun tietyn lääkärin luona, eivät jossakin tietyssä terveyskeskuksessa kuten Suomessa. En tietenkään tuntenut ketään lääkäriä, joten katsoin netistä lähimmän lääkärin ja soitin sinne. Tapaaminen järjestyikin samalle aamupäivälle ja sain heti antibiootit korvatulehduksen taltuttamiseksi. Lysti maksoi 23 euroa. Ei se nyt niin vaikeaa ollut kunhan vain suostuin pelaamaan järjestelmän säännöillä.

But my encounters with the system were not over. When I'd had fever for almost a week, I decided to try again. I called my neighbor and asked him where I should go to get treatment. "Well do you know a doctor in Lille?" he asked me. Here in France they have a very doctor-centered system where you go and see a particular doctor instead of going to a particular health center like in Finland. Of course I didn't know a doctor so I found the nearest on the internet and called the number indicated. I got an appointment for the morning and they gave me antibiotics to fight the ear infection. This service cost me 23 euros. See, it wasn't that difficult as soon as I agreed to play along the rules of the system.

Et ton enfance, c'était comment?

Eräs nuori ranskalaismies esitti minulle jokin aika sitten kysymyksen, johon en oikein osannut vastata. Millaista oli kasvaa Suomessa? Millainen lapsuus minulla oli? Yritän nyt hahmotella jonkinlaista vastausta. On hyvä kuitenkin huomioida, että kyseessä on vain tiettyyn aikaan ja paikkaan sijoittuva subjektiivinen kokemus.

A while ago, a young Frenchman asked me a question I couldn't really answer. What was it like to grow up in Finland? What was my childhood like? I'll try to come up with an answer here. But it's good to note that this is a subjective experience tied to a certain time and place.

Mummo, minä ja pikkusisko 90-luvun alussa. Grandma, me and my little sister in the early 90's.

Ympärillä oli aina metsää. Talvella rakennettiin lumiukkoja ja -linnoja, hiihdettiin ja kuunneltiin lauantaiaamun lastenohjelmia radiosta. Kesällä uitiin järvessä kunnes oltiin sinisiä, syötiin metsämansikoita ja lomailtiin mummolassa.

There was always forest around us. In the winter we built snowmen and snow castles, did cross country skiing and listened to the Saturday morning children's show on the radio. In the summer we swam in the lake until we turned blue, ate wild strawberries and spent holidays at my grandparents' farm. 

Tällaiset huopakengät ovat jääneet mieleen. Tosin niissä oli keltainen nauha valkoisen sijaan.

I remember felted shoes like this. But they had a yellow ribbon instead of white.

Suuren osan lapsuudestani vietin päiväkodissa. Siellä oli kivaa. Ranskassahan lapset menevät 3-vuotiaina "kouluun", en sitten tiedä miten erilaista siellä on kuin päiväkodissa. Päiväkodista muistan parhaiten sitä ympäröivän vihreän puuaidan, joka erotti meidät metsästä. Kerran löysin punaisia marjoja sen vierestä ja syötin niitä siskollenikin. Pian hysteeriset aikuiset olivatkin jo kiidättämässä meitä terveyskeskukseen ja meille syötettiin lääkehiilellä maustettua jäätelöä myrkytyksen estämiseksi.

A great part of my childhood was spent in kindergarten, which was great fun. In Finland kids don't go to school until they're 7, so until then it was just fun and games. One of my most vivid memories of the "päiväkoti" (literally traslates to "day home") is the green wooden fence which separated us from the forest. Once I found some red berries next to it and shared them with my sister. The next thing I knew, the hysterical adults took us to the nurse and fed us ice cream laced with carbon powder thinking we would die of some sort of poisoning.

Mun aapinen. My ABC book.

Sitten täytin seitsemän ja menin kouluun. Koulun takana oli pulkkamäki ja järvi, ei mikään kovin turvallinen ympäristö siis. Kerran hyppäsimme kaverin ja siskon kanssa samaan kelkkaan ja laskimme puuta päin, sisko teloi molemmat jalkansa ja käveli pitkään kepeillä. Ensimmäisenä vuonna opittiin lukemaan ja laskemaan, englannin opiskelu alkoi kun olimme yhdeksän ja ruotsi muutamaa vuotta myöhemmin. Muita mahdollisia kieliä olivat saksa ja ranska. Kokeilin saksaa, mutta lopulta päätin keskittyä ranskaan, joka oli paljon kiehtovampi vaihtoehto runolliselle teini-ikäiselle.

After my 7th birthday I went to school. Behind the school there was a lake and a sledding hill, not the safest environment for kids. Once me, a friend and my sister jumped into the same sled and crashed into a tree. My sister hurt both her ankles and had to walk with crutches for months. On first grade we learnt to read and do some basic maths. English started when we were nine and Swedish a few years later. We could also learn German and French. I started with German but in the end I chose to concentrate on French, which was a much more fascinating option for a poetic adolescent. 

Koulussa järjestettiin discoja, joissa soi usein raskaanpuoleinen musiikki. Näin jälkikäteen tuntuu kummalliselta, että kaksitoistavuotiaat tanssivat hitaita HIM:in "Join me in death"-kappaleen tahtiin: "This life/ ain't worth living.../ Would you die tonight for love? / Join me in death..." Ei ihme, että suomalaisista kasvaa melankolisia!

At school they organized "discos", parties where we ate candy and danced to songs that were often rock or metal. Now when I think about it, it's kind of weird that 12 year old kids dance to HIM's "Join me in death": "This life/ ain't worth living.../ Would you die tonight for love? / Join me in death..." Well, no wonder Finnish people grow up so melancholic!

Minusta tuntuu, että suomalaisnuorten elämä on tietyllä tavalla vähemmän suojeltua kuin monissa muissa maissa. Me matkustamme paljon ja itsenäistymme aikaisin. Itse muutin pois kotoa opintojen takia kuusitoistavuotiaana, enkä sen jälkeen juuri palannut pidemmäksi aikaa. Seitsemäntoistavuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa kuukaudeksi Eurooppaa kiertämään saman ikäisen ystäväni kanssa. Nukuttiin rannalla Ranskan Rivieralla ja muuta jännittävää.

I feel like the adolescents in Finland are in a way less protected than in many other countries. They travel a lot and they start becoming independent early. I myself left home when I was 16 to go and study in a nearby city, and I've never really returned since. When I was seventeen I did my first one month tour of Europe with a friend of the same age. We slept on the beach in the French Riviera and so on.

Lapsuuteni päättyi lopullisesti pian virallisen täysi-ikäistymisen jälkeen, kun sain painaa tämän lakin päähän. Kun siirtyy lukiosta yliopistoon - tai kuten itseni ja monen muun suomalaisen kohdalla, ulkomailla tai töissä vietetyn välivuoden kautta yliopistoon - ihminen on aikuinen. Vanhempien ei tämän jälkeen enää odoteta osallistuvan merkittävissä määrin ihmisen toimeentuloon, vaan nuori aikuinen tukeutuu ennen kaikkea valtion tarjoamiin tukiin ja omaan työntekoon.

I would say my childhood ended for good soon after turning 18 when I got to put on this hat (the "ylioppilaslakki" which shows you've graduated high school and passed your "baccalauréat" exam). When you go to university - or as myself and many other Finns, when you take a cap year or two to travel or work and then go to university - you're an adult. After that, the parents are no more expected to significantly support you, but you will rather rely on the state's financial aid and your own work for your living.

Paris-Roubaix raté

Kamala epäonnistumisen tunne, kun Lillen metropolialueen läpi kulkeva pyöräilykisa Paris-Roubaix jäi katsomatta.

A failure of my life, I missed the Paris-Roubaix cycling competition that goes through the metropolitan area of Lille.

Paris-Roubaix on yksi ammattilaispyöräilyn klassikoista, ja se on erityisesti tunnettu haastavista mukulakiviosuuksistaan. Nimensä mukaan se alkaa Pariisista ja loppuu noin 250 kilometrin päähän Roubaixiin, jonne pääsee Lillen keskustasta metrolla. Tarkoituksena oli mennä kuitenkin jonkin mukulakiviosuuden viereen bongaamaan pyöräilijät. Mutta ei. Ensinnäkin, tiedättehän te sunnuntaiaamut. Ja sitten piti käydä markkinoilla ja istua puistossa nauttimassa yllättäen lauhtuneesta säästä ja auringonpaisteesta. Kotiin palattua oli ensin järjesteltävä järkyttävän kokoinen kukkakimppu erinäisiin vaaseihin ympäri kämppää ja sitten syötävä myöhäinen lounas. No, sitten olikin jo liian myöhäistä lähteä etsimään Carrefour de l'Arbrea.

Paris-Roubaix is one of the classics of professional cycling and it's known for it's challenging cobble stone roads. Logically, it starts from Paris and ends in Roubaix, a town I could have reached by metro from central Lille. The idea was actually to go and follow the race next to one of the cobble stone sections. But no. First of all, you know what Sunday mornings are like. And then I had to go to the market and sit in the park enjoying the surprisingly warm and sunny day. When I got back home, I had to arrange the huge bunch of flowers I'd gotten at the market and then it was time to have a late lunch. Well, at that point it was way too late to start looking for Carrefour de l'Arbre.

Syylliset kukat. The guilty flowers.

Pitää kai yrittää ensi vuonna uudestaan. Tai ehkä voisin hyvittää tämän katsomalla kesän Tour de Francea, se kuulemma kulkee aina Pariisin läpi...

Well, I'll probably just have to wait for next year. Or maybe I could try and make up for it by checking out the Tour de France this summer, I heard it goes through Paris...

Pâques

Sisko ja veli tulivat ilokseni Lilleen pääsiäisviikonlopuksi.

My sister and brother brought Eater joy to Lille.

Musée des Beaux-Arts.

Seurasi ankaraa turistikierrosta, herkuttelua ja sisarusten välistä kinastelua. Tässä muutama otos viikonlopulta (copyright J. Hokkanen).

What followed was some hard core sight seeing, good food and useless quarrels amongst the siblings. Here are some shots of weekend (copyright J. Hokkanen).

La Citadelle.

Le Zoo.

Happy Days Diner.

La Piscine, Roubaix.

Isäni kieltäytyi tulemasta vierailulle Lilleen, koska "se nyt on sellainen tylsä teollisuuskaupunki..." No, toivottavasti nyt kaduttaa!

My father refused to come and visit Lille because "it's just a boring industrial town..." Well, I hope he's feeling sorry now!