Week-end à la campagne

Kun on helle, kaikki lähtevät pois Pariisista. Kaikki, paitsi turistit ja työharjoitteluaan suorittavat nuoret suomalaiset naiset....

When it's hot, everyone leaves Paris. Everyone except tourists and some young women doing their internship...

Tai no, lähdinhän minäkin viime viikonlopulla. Kaverin suvun vanha maatila tarjosi raikasta ilmaa ja hiljaisuutta 40 minuutin junamatkan päässä pääkaupungin vilinästä. Viikonloppu täynnä lukemista, hyvää ruokaa ja hidasrytmistä keskustelua mukavien ihmisten kanssa tuli todellakin tarpeeseen.

Or well, me too, I did actually leave last weekend. The old farmhouse of a friend's family offered fresh air and silence just a 40-minute train ride away from the noise of the capital. A weekend full of reading, good food and slow conversation with lovely people was exactly what I needed.

Bikinitkin pääsivät veteen ensimmäistä kertaa tänä kesänä.

I got my bikini wet for the first time this summer.

Otin kuvia alen loppurysäyksestä ostetuista espadrilloista....

I took pictures of the espadrilles I'd bought from the last summer sales...

... ja puoliksi syödystä vesimelonista pöydällä...

.... and of a half-eaten water melon on the table...

Kun sunnuntai-iltana menin suihkuun pikkuruisessa kylpyhuoneessani Pariisissa, huomasin, että minulla oli rusketusraidat - asia, jota olisi ollut mahdotonta saavuttaa tässä kaupungissa. Mutta nälkä kasvaa syödessä. Tajusin juuri, että minullahan on viisi lomapäivää käytettäväni elokuun aikana...

When Sunday evening I went to take a shower in my tiny Parisian bathroom, I realized that I had tan lines - something that would have been impossible to accomplish in this city. Actually, I just realized that I have the right to take five days off during august...

Le Tour de France

Viime sunnuntaina helteen lamauttama kaupunki lähti liikkeelle: Tour de Francen finaali saapui Pariisiin.

Last Sunday the city paralysed by a heat wave woke up: the final of the Tour de France arrived to Paris.

Versaillesta startannut sadannen Tour de Francen finaali järjestettiin poikkeuksellisesti iltakisana. Pyöräilijät saapuivat kaupunkiin Seinen rantaa pitkin päätyen Champs-Elyséesille, jossa vedettiin ympyrää Riemukaaren ympäri. Ikävä kyllä helle oli edelleen puoli kahdeksan aikaan illalla niin tukahduttava, etten jaksanut lähteä maaliviivalle saakka, vaan päädyin kävelemään sata metriä asuntoni vieressä Seinen ylittävälle Pont de Bir-Hakeim -sillalle. Sielläkin oli porukkaa. Kaikki odottivat hiljaa jännittyneinä, jotkut virittivät kameroittensa asetuksia.

The final of the 100th Tour de France started from Versailles and it was exceptionally organised in the evening. The cyclists arrived to the city by the river Seine and followed it up to the Champs-Elysées, where they circled around the Arc de Triomphe. Unfortunately it was still so warm at half past seven in the evening that I didn't have the energy to walk all the way to the finish line. Instead I ended up going to the Pont de Bir-Hakeim bridge that's right next to my apartment. There were people there too. Everyone was waiting in silent excitement, some were checking their camera settings.

Sitten sillan alitse alkoi kulkea tööttääviä ajoneuvoja, jotka kuljettivat katoillaan pyöriä. Ja sitten:

Then there were cars with bicycles attached to their roofs, honking their horns, driving under the bridge. And then: 

Sinne menivät! Kaikki oli ohi nopeasti, mutta oli silti hienoa olla osana tätä legendaarista tapahtumaa, etenkin sen 100-vuotissynttärinä. Onnea Kittelille Pariisin etapin voitosta ja Froomelle Tourin voitosta!

There they go! It was quickly over but it was still great to be a part of this legendary event, especially on its 100th anniversary. Congrats to Kittel for the Paris win and to Froome for the Tour win!

Faire du vélo à Lille

Pari viikkoa sitten törmäsin Ylen juttuun pyöräilyviikosta. Siinä kerrottiin, että Suomessa on huonot pyörätiet ja ikäviä asenteita pyöräilijöitä kohtaan. Juttu innoitti minua jakamaan kanssanne omat kokemukseni pyöräilystä täällä Lillessä.

A couple of weeks ago I read an article about the cycling week on the website of the national broadcasting company of Finland. It said that the state of the cycle paths is poor in Finland and that the attitudes towards cyclists are negative. It inspired me to share with you my personal experience of cycling in Lille.

Ostin oman pyöräni heti kun talvi ja lumituiskut alkoivat hellittää. Löysin sen leboncoin-sivustolta, jossa ihmiset myyvät käytettyjä tavaroitaan, eräänlaiselta kirpputorilta siis. Pyörässä ei ole takajarrua eikä käsijarrukaan toimi kovin hyvin, joten hintaa oli vain 20 euroa. Kaunis se on kuitenkin ja olen jo aivan rakastunut! Täytyy kai raahata se Pariisiin kesäksi.

I bought my bicycle as soon as we'd gotten rid of the winter and the snow. I found it at the site leboncoin, where people sell all kinds of used stuff, a kind of a flee market that is. The bike doesn't have a brake in the back and the one in the front isn't great either, so it only cost me 20 euros. It is pretty though and I've totally fallen in love with it! I guess I'll have to take it to Paris with me for the summer.

Lille on erinomainen pyöräilykaupunki. Se on niin "pieni", että pyörällä on nopeasti toisella puolen kaupunkia ja maastoltaan niin litteä, että pääosin saa vain rullailla eteenpäin kuin Hollannissa konsanaan. Pyöräkaistoja tuntuu riittävän minne meneekin ja jopa suurin osa yksisuuntaisista kaduista on merkitty pyörien osalta kaksisuuntaisiksi. Lempijuttuni taitavat kuitenkin olla yllä olevan kuvan söpöt pyöräliikennevalot.

Lille is a great city for cycling. It is so "small" that cycling gets you to the other side of the city in no time and it is so flat that most of the time you're just rolling on as if you were in Holland. It seems like most of the main roads have a cycle lane and even most of those tiny one-way streets are marked two-way for cyclists. Still, I think my favorite thing are the miniature traffic lights for cyclists pictured above.

Rinnakkaiseloni autoilijoiden kanssa on sujunut hyvin. Lilleläiset autoilijat ottavat sekä jalankulkijat että pyöräilijät hyvin huomioon, joten olo on liikenteessä turvallinen ja rentoutunut - toisin kuin esimerkiksi ystävilläni Lontoossa, jossa kävin juuri piipahtamassa. Siellä pyöräilijät saavat pelätä etenkin aggressiivisia mustia takseja sekä rakennusmaille materiaaleja tuovia rekkoja. Viime vuonna Lontoon liikenteessä kuoli 14 pyöräilijää. 

I've been getting along with the cars pretty well. The drivers in Lille seem to watch out for pedestrians and cyclists, so I feel pretty safe and relaxed on the cycle lane - an experience unknown to my friends in London, where I visited last week. In London cyclists are particularly afraid of the aggressive black taxis and of big lorries bringing materials to the building sites of the city. Last year fourteen cyclists died in London traffic. 

Tampereella sen sijaan sai pelätä vihaisia jalankulkijoita. Kaupungilla liikkui juttuja mummoista, jotka yrittävät sateenvarjollaan seivästää ohiajavia pyöräilijöitä. Lillessä en ole joutunut törmäyskurssille jalankulkijoidenkaan kanssa, sillä pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden jakamia kevyenliikenteenväyliä ei täällä ole. Suurin nautinto on kuitenkin pyöräillä kaupungin tyhjiä katuja arkiöisin, kun liikenne on hiipunut ja ihmiset liikkuvat lähinnä tietyillä yöelämään keskittyneillä alueilla. Vain minä, pyörä ja kaupunki. Mikä vapauden tunne!

In Tampere cyclists have to worry about angry pedestrians. The word on the streets was that there were grannies who tried to impale passing cyclists with their umbrellas. In Lille I haven't gotten in trouble with pedestrians either because there are no shared routes for pedestrians and cyclists. However, the greatest pleasure is riding my bicycle on the empty streets at week nights when there's no more traffic and the pedestrians mostly stay in areas known for their night life. Just me, my bike and the city. Oh, the feeling of freedom!

Pourquoi les Françaises sont-elles fines?

Kun lähdin Ranskaan, äitini antoi minulle tehtävän: selvittää, miksi ranskattaret eivät liho. Nyt minulla on kunnia julkistaa useiden kuukausien tutkimustyön tulokset. Olkaa hyvät, te kaikki laihdutusintoiset leidit! Ihan aluksi huomautan kuitenkin eräästä asiasta. Vartalosi on kaunis juuri sellaisena kuin se on, joten tätä blogipostausta ei kannata ottaa liian vakavasti!

When I left for France, my mum gave me a mission: to find out why French women don't get fat. Now, after studying the subject for months, I have the honor to publish my results. Here you go, all of you ladies worrying about your body fat. But might I just first remind you of something. Your body is beautiful the way it is, so don't take this post too seriously!

1. Ranskattaret tupakoivat. Siinä missä Suomessa tupakoiminen on enimmäkseen amispoikien puuhaa, Ranskassa tuntuu siltä, että suurin osa opiskelijakollegoistani, sekä miehistä että naisista, polttaa. Röökiä kun vetää, niin ei ruoka enää maistu miltään, eikä muutenkaan ole kuulemma nälkä. Myös seurueen ruokahalut katoavat tupakankatkuisessa huoneessa.

French women smoke. Where as in Finland smoking is a hobby for 15-year old boys who learn how to fix cars, in France it seems like most of my student colleagues, male and female, smoke. When you smoke a cigarette, food won't be as tasty and in any case you don't feel hungry. Also, you will spoil the appetite for the rest of the company.

2. Kerrostaloissa ei ole hissejä. Eivätpä nämä Lillen talot kovin korkeita ole, mutta kyllä siitä varmaan jotain hyötyä on, kun nousee pari kerrosta päivittäin. Yliopistolla on hissi, mutta se on niin hidas, ettei kukaan jaksa odottaa sitä. Joten etenkin tupakoivien naisten tulee ravattua portaita melko tavalla.

The buildings don't have elevators. Well, the houses in Lille aren't exactly skyscrapers but I do think getting up to the second floor daily does something to you. At the university there's an elevator but it's so slow no one has the patience to wait for it. So especially the women who smoke will be running up and down those stairs quite a lot.

3. Ihmiset käyvät ulkona. Sen sijaan, että koko talvi vietettäisiin sohvalla viltin alla kynttilöitä poltellen ja suklaata syöden, Ranskassa ollaan liikkeellä iltaisin läpi vuoden. Voi olla, että jos illalliselle (tai ainakin metrolle) täytyy kävellä, ne juustoiset ruokalajit sulavat paremmin.

People go out a lot. Instead of spending all winter on the couch under a blanket burning candles and eating chocolate, the French go out at night all year long. This might sound a little funny but I believe that if you have to walk to get to your dinner (or at least until the metro), those cheesy menus are easier to digest. 

4. Ranskattaret pukeutuvat kauniisti. He eivät välttämättä lopulta olekaan niin laihoja kuin kuvitellaan, mutta he ostavat kauniita, hyvinistuvia vaatteita, jotka tuovat esiin heidän vartalonsa parhaat puolet. Kuten kämppikseni totesi: "Elles savent mettre leur corps en valeur." Kokonaan toinen asia sitten on, miten kukin tämän lystin rahoittaa. Ehkä varat Comptoir des Cotonniersin mekkoihin otetaan ruokabudjetista.

French women dress nicely. In the end, they might not be as thin as you think, but they buy beautiful, well fitted clothes which bring out the best sides of their bodies. As my flatmate said: "Elles savent mettre leur corps en valeur." A whole different question is how to finance this sort of beauty. Maybe the money for Comptoir des Cotonniers dresses comes from their food budget. 

5. Macaronsit ovat kuitenkin aika pieniä. Ei niistä voi lihoa. Ja vaikka Carrefourin karkkihyllyt notkuvat makeisia, en ole juuri koskaan nähnyt kenenkään syövän karkkia. Ehkä se on lasten juttu. Tai sitten kenenkään ei tee mieli niitä, koska pusseista puuttuu salmiakki.

Macarons are quite small after all. You can't get fat eating those. And even though the candy department in Carrefour is abundant, I've hardly ever seen anyone actually eat candy. Maybe it's a children's thing. Or maybe no one feels like eating them because none of the candy bags includes any salmiakki

Paris-Roubaix raté

Kamala epäonnistumisen tunne, kun Lillen metropolialueen läpi kulkeva pyöräilykisa Paris-Roubaix jäi katsomatta.

A failure of my life, I missed the Paris-Roubaix cycling competition that goes through the metropolitan area of Lille.

Paris-Roubaix on yksi ammattilaispyöräilyn klassikoista, ja se on erityisesti tunnettu haastavista mukulakiviosuuksistaan. Nimensä mukaan se alkaa Pariisista ja loppuu noin 250 kilometrin päähän Roubaixiin, jonne pääsee Lillen keskustasta metrolla. Tarkoituksena oli mennä kuitenkin jonkin mukulakiviosuuden viereen bongaamaan pyöräilijät. Mutta ei. Ensinnäkin, tiedättehän te sunnuntaiaamut. Ja sitten piti käydä markkinoilla ja istua puistossa nauttimassa yllättäen lauhtuneesta säästä ja auringonpaisteesta. Kotiin palattua oli ensin järjesteltävä järkyttävän kokoinen kukkakimppu erinäisiin vaaseihin ympäri kämppää ja sitten syötävä myöhäinen lounas. No, sitten olikin jo liian myöhäistä lähteä etsimään Carrefour de l'Arbrea.

Paris-Roubaix is one of the classics of professional cycling and it's known for it's challenging cobble stone roads. Logically, it starts from Paris and ends in Roubaix, a town I could have reached by metro from central Lille. The idea was actually to go and follow the race next to one of the cobble stone sections. But no. First of all, you know what Sunday mornings are like. And then I had to go to the market and sit in the park enjoying the surprisingly warm and sunny day. When I got back home, I had to arrange the huge bunch of flowers I'd gotten at the market and then it was time to have a late lunch. Well, at that point it was way too late to start looking for Carrefour de l'Arbre.

Syylliset kukat. The guilty flowers.

Pitää kai yrittää ensi vuonna uudestaan. Tai ehkä voisin hyvittää tämän katsomalla kesän Tour de Francea, se kuulemma kulkee aina Pariisin läpi...

Well, I'll probably just have to wait for next year. Or maybe I could try and make up for it by checking out the Tour de France this summer, I heard it goes through Paris...