Le dernier

Olen nyt ollut Suomessa kolme viikkoa. Paluu on ollut todella vaikea.

I've been in Finland for three weeks now. Coming back home has been really hard.

Mistä aloittaisin? Nopean ja kätevän kaasuhellan sijaan tässä maassa käytetään kömpelöitä sähköliesiä. Talvi tulee syyskuussa. Minisuolakurkut ovat liian isoja. Maksupäätteet ovat liian nopeita. Sisälle ei saa tulla kengät jalassa. Maaseutu alkaa viidensadan metrin päässä kaupungin keskustasta. Kaikki elävät ärsyttävän terveellisesti: tupakansavun sijaan täällä tukehtuu tylsyyteen. Ja missä hemmetissä luuraavat kaikki komeat ruskeasilmäiset, kiharatukkaiset miehet?

What do I start with? Instead of quick and practical gas stoves, this country is full of slow electric ones. The winter starts in September. Gherkins are too big. Paying by card is too fast. You can't enter an apartment with your shoes on. The countryside starts within 500 meters from the city center. Everyone is living so healthy it pisses me off: instead of cigarette smoke you suffocate of boredom. And where the hell have they hidden all the handsome guys with brown eyes and curly hair?

Epätoivoisena yritän tarrautua Ranskaan, kääriytyä siihen: kuuntelen ranskalaisia kesähittejä Groovesharkista, ostan Stockmannilta kolme päivää vanhan Le Monden, pidän ikkunoita raollaan luodakseni vaikutelman huonosta eristyksestä. Välttelen ruisleipää ja laitan viiden asteen lämpötilasta huolimatta ballerinat jalkaan. Teeskentelen, että autotien reunassa kulkee pyöräkaista.

In my despair I try to hold on to France, to wrap myself into it: I listen to french summer hits on Grooveshark, I buy a three-day-old Le Monde from the department store, I keep my windows slightly open to create the illusion of bad insulation. I avoid rye bread and I wear ballet flats even though it's freezing outside. I pretend there's a bicycle lane by the side of the road.

Varasin jopa lennot takaisin Pariisiin, mutta peruin ne heti. Alkoi ahdistaa. Onhan minun pakko asettua aloilleni ja yrittää vain sopeutua. Paluu Ranskaan nyt heti tuskin auttaisi minua siinä. Sitäpaitsi olenhan minä kokenut paluushokin ennenkin ja tiedän, että se menee ajan kanssa ohi. Se on samanlainen prosessi, kuin uuteen kulttuuriin sopeutuminen: ensin muutoksia hylkii ja yrittää tehdä osiat niin kuin on oppinut ne tekemään edellisessä maassa. Sitten alkaa nauttia elämästä uudessa paikassa, tutustuu ihmisiin (ensimmäistä kertaa tai uudelleen), mukautuu olosuhteisiin, unohtaa jopa, miten asiat teki ennen.

I even booked flights to go back to Paris but I cancelled them right away. I got anxious. After all, I do have to settle down here and just try and adapt. Returning to France right away would probably not be helpful. Anyway, I've experienced the reverse culture shock before and I know it'll pass in time. It's actually the same process as adapting to a new culture: first you reject the changes and try to go on doing your thing the way you used to "back home". Then you start enjoying your life in the new place, you get to know people (either new people or your old friends), you adapt to the way things are and you even forget how you used to live somewhere else. 

Paluut ovat aina vaikeita, mutta seikkailunhalu on peruspiirteitäni. Siksi uskonkin, ettei tämä ole viimeinen kerta, kun palaan maailmalta Suomeen. Selailin sattumalta vanhaa päiväkirjaani kuuden vuoden takaa, jolloin olin palaamassa bussilla kotiin Englannissa vietetyn vuoden jälkeen. Vaikka olin silloin paljon nuorempi, voin yhä samaistua kirjoituksen tunnelmaan. Jätän teidät pohtimaan sitä:

"Takapenkillä joku teinityttö kimittää luuriinsa, että 'kuuntele, vittu, sä et ymmärrä, kuuntele nyt, kuuntele!' Se oli ilmeisesti karannut kotoa ruotsinlaivalle kännäämään (ja nyt koko bussi tietää, tyypillinen suomalainen tyttö). Haluaisin kertoa sille tytölle: jos haluaa karata, on karattava kauemmas kuin ruotsinlaivalle. Mutta eihän se kuulisi, niin kovasti se kimittää."

Coming back is always hard but taste for adventure is one of my main qualities. That's why I believe that this is not the last time I return to Finland after living abroad. I happened to look through an old diary from six years ago, and I came across a chapter that I'd written in a bus on my way home after a year spent in England. Even though I was much younger back then, I can still relate to what I wrote. I'll leave you with that picture:

"In the backseat a teenage girl is screaming on the phone: 'listen to me, for fuck's sake you don't understand, now listen, listen!' Apparently she had ran away to get drunk on a cruise to Sweden (and now everyone in the bus knows about it, a typical Finnish girl). I would like to say to the girl: if you want to run away, you have to run further than that boat. But she wouldn't hear me, would she, she's screaming too loud."

Qu'est-ce qui a changé?

Elokuu. Kohta olen ollut Ranskassa vuoden. Eilen oli ehkä kesän viimeinen kuuma päivä Seinen rannalla.

August. Soon it'll be one year since I arrived to France. Yesterday was maybe the last hot day of the summer by the Seine.

Vaikka vuosi on mennyt nopeasti, on se myös hyvin pitkä aika. En oikeastaan enää muista, millaista oli asua Tampereella. Tai kuka minä olin viime elokuussa, kun söin vielä aamuisin juustovoileipiä. Mitä 12 kuukautta Ranskassa on tehnyt minulle? Entä miten Suomi on muuttunut sinä aikana? Vieläkö pultsarit omistavat polkupyörän ja opiskelijat design-astiasarjoja?

Even though the year has gone past quickly, it is also a very long time. I'm having a hard time remembering what it was like to live in Tampere. Or who I was last august, when I still had toast with cheese for breakfast. How have I changed during these 12 months in France? And how has Finland changed during that time? Do winos still own bicycles and students eat off designer plates?

Vastauksia näihin kysymyksiin alan varmasti saada parin viikon kuluttua, kun laskeudun Helsinki-Vantaalle. Muutamia pinnallisia muutoksia itsessäni olen kuitenkin jo huomannut.

I'm sure I'll start finding answers to these questions in a couple of weeks as I land to the Helsinki-Vantaa airport. But I've already noticed some superficial changes in myself.

1. Kirjoitan puhelinnumerot kahden sarjoissa. 06 38 51 32 44. Kuinka paljon selkeämpää, kuin suomalainen tapa, jossa välilyöntejä on vähän siellä sun täällä!
I write phone numbers with spaces every two characters. 06 38 51 32 44. That is so much clearer than the Finnish way with spaces in random places (040 5632 442).

2. Välilyönti ennen huutomerkkiä näyttää hyvältä. En kuitenkaan vielä tunnusta itse käyttäväni sitä !
A space before an exclamation mark looks good. But I still don't admit to actually using it myself !

3. Tuntuu epäluontevalta ilman suukkoja. Kun sanon heipat jollekin suomalaiselle tutulle Pariisissa, tulee hölmö olo, kun ei ole luontevaa suukotella, mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu.
I feel uneasy without the bise. When I say bye to a Finnish friend in Paris, I feel dumb: it's not natural to do the bise, but it still feels like something's missing.

4. Yksin juodusta oluesta tulee syyllinen olo. Parista viinilasillisesta lounastauolla taas ei.
I feel guilty if I drink a beer by myself. But not if I drink a couple of glasses of wine during lunch break.

5. Minulla on paljon vähemmän kirjoitettavaa blogiin. Ihmetyksen ja selvänäköisyyden aika Ranskassa on ohi. En osaa enää hämmästyä tai harmistua siitä, miten ranskalaiset ovat sellaisia tai tälläisiä. Vaikka minulla on varmasti vielä paljon opittavaa tästä maasta ja kulttuurista, en enää ole samalla tavalla herkkä uusille asioille, kuin ensimmäisten täällä viettämieni kuukausien aikana.
I have much less to write about in this blog. The time of wonder and clairvoyance in France is over. I am no longer astonished by what the French are like. Even though I still have much to learn about this country and its culture, I am no longer as sensitive to new things as during the first few months I spent here.

6. Tupakansavu ei enää häiritse. Tuprutelkaa pois vaan, mikään ei tunnu missään tässä vaiheessa!
Cigarette smoke doesn't disturb me anymore. Smoke away, nothing can get to me at this point!

Suomalaisuuteni on kuitenkin edelleen hyvässä hapessa. Sen todistaa se, että kekkuloin ihan pokkana uikkareissa jokirannassa keskellä kaupunkia. Tai no, valitsimme kyllä sen hiljaisemman rannan, mutta silti.

My Finnishness is still in a good shape though. I've just proved it by hanging out in a bikini by the river in the city center. Well, we did choose the quiet side of the Seine, but still.

Week-end à la campagne

Kun on helle, kaikki lähtevät pois Pariisista. Kaikki, paitsi turistit ja työharjoitteluaan suorittavat nuoret suomalaiset naiset....

When it's hot, everyone leaves Paris. Everyone except tourists and some young women doing their internship...

Tai no, lähdinhän minäkin viime viikonlopulla. Kaverin suvun vanha maatila tarjosi raikasta ilmaa ja hiljaisuutta 40 minuutin junamatkan päässä pääkaupungin vilinästä. Viikonloppu täynnä lukemista, hyvää ruokaa ja hidasrytmistä keskustelua mukavien ihmisten kanssa tuli todellakin tarpeeseen.

Or well, me too, I did actually leave last weekend. The old farmhouse of a friend's family offered fresh air and silence just a 40-minute train ride away from the noise of the capital. A weekend full of reading, good food and slow conversation with lovely people was exactly what I needed.

Bikinitkin pääsivät veteen ensimmäistä kertaa tänä kesänä.

I got my bikini wet for the first time this summer.

Otin kuvia alen loppurysäyksestä ostetuista espadrilloista....

I took pictures of the espadrilles I'd bought from the last summer sales...

... ja puoliksi syödystä vesimelonista pöydällä...

.... and of a half-eaten water melon on the table...

Kun sunnuntai-iltana menin suihkuun pikkuruisessa kylpyhuoneessani Pariisissa, huomasin, että minulla oli rusketusraidat - asia, jota olisi ollut mahdotonta saavuttaa tässä kaupungissa. Mutta nälkä kasvaa syödessä. Tajusin juuri, että minullahan on viisi lomapäivää käytettäväni elokuun aikana...

When Sunday evening I went to take a shower in my tiny Parisian bathroom, I realized that I had tan lines - something that would have been impossible to accomplish in this city. Actually, I just realized that I have the right to take five days off during august...

Le Tour de France

Viime sunnuntaina helteen lamauttama kaupunki lähti liikkeelle: Tour de Francen finaali saapui Pariisiin.

Last Sunday the city paralysed by a heat wave woke up: the final of the Tour de France arrived to Paris.

Versaillesta startannut sadannen Tour de Francen finaali järjestettiin poikkeuksellisesti iltakisana. Pyöräilijät saapuivat kaupunkiin Seinen rantaa pitkin päätyen Champs-Elyséesille, jossa vedettiin ympyrää Riemukaaren ympäri. Ikävä kyllä helle oli edelleen puoli kahdeksan aikaan illalla niin tukahduttava, etten jaksanut lähteä maaliviivalle saakka, vaan päädyin kävelemään sata metriä asuntoni vieressä Seinen ylittävälle Pont de Bir-Hakeim -sillalle. Sielläkin oli porukkaa. Kaikki odottivat hiljaa jännittyneinä, jotkut virittivät kameroittensa asetuksia.

The final of the 100th Tour de France started from Versailles and it was exceptionally organised in the evening. The cyclists arrived to the city by the river Seine and followed it up to the Champs-Elysées, where they circled around the Arc de Triomphe. Unfortunately it was still so warm at half past seven in the evening that I didn't have the energy to walk all the way to the finish line. Instead I ended up going to the Pont de Bir-Hakeim bridge that's right next to my apartment. There were people there too. Everyone was waiting in silent excitement, some were checking their camera settings.

Sitten sillan alitse alkoi kulkea tööttääviä ajoneuvoja, jotka kuljettivat katoillaan pyöriä. Ja sitten:

Then there were cars with bicycles attached to their roofs, honking their horns, driving under the bridge. And then: 

Sinne menivät! Kaikki oli ohi nopeasti, mutta oli silti hienoa olla osana tätä legendaarista tapahtumaa, etenkin sen 100-vuotissynttärinä. Onnea Kittelille Pariisin etapin voitosta ja Froomelle Tourin voitosta!

There they go! It was quickly over but it was still great to be a part of this legendary event, especially on its 100th anniversary. Congrats to Kittel for the Paris win and to Froome for the Tour win!

Ladurée

Jostain syystä en ole Pariisissa asuessani tehnyt lainkaan "Pariisi-juttuja". Seine, Eiffel-torni, Invalides, Louvre ja niin pois päin muodostavat ikään kuin vain kulissit näytelmälle, jonka nimi on "Elämää Pariisissa". Näytelmän juoni sen sijaan käsittää kipakoita sananvaihtoja kyyläävän naapurinrouvan kanssa, työvaatteiden silittämistä ja antibiooteista saadun allergisen reaktion.

For some reason I haven't really done many "Paris things" since I've moved here. The Seine, the Eiffel Tower, les Invalides, the Louvre et cetera are just the setting of a play called "Life in Paris". The plot of the play on the other hand includes fierce exchange of views with a stalking neighbor, ironing clothes for work and an allergic reaction to antibiotics.

Onneksi joskus tulee vieraita, ja hetkeksi näytelmä saa uutta potkua. Silloin taustalla alkaa kuulua haitarimusiikkia ja juoneen punoutuu iltakävely Champs-Elyséellä ja makean pastellinsävyisiä unelmia Laduréen konditoriassa.

Fortunately, at some point guests arrive and the play gets a little more exciting. For a moment there's an accordion playing in the background and the plot takes you walking down the Champs-Elysée at night and living pastel colored dreams in the Ladurée patisserie.

Macaronsejahan sieltä ostettiin. Appelsiininkukkaa, ruusua, sitruunaa ja pistaasia. Rapeita päältä ja tahmeita sisältä.

We got macarons of course. Orange blossom, rose, lemon and pistachio. Crisp on the outside, sticky on the inside.

Mutta ei makeaa mahantäydeltä. Nähtävyyksiä kierrellen vietetyt päivät ovat raskaita ja odotan jo innolla maanantai-aamua, jolloin saan taas pyöräillä tutun reitin töihin, naputella koneelle salasanan ja pistää teeveden kiehumaan.

But too much is too much. Days spent sight seeing can be hard and I'm already looking forward to Monday morning when I will cycle the every day route to work, type my password on the computer and put the kettle on.

Le travail

Jotkut ovat ehkä pohtineet, millaisia ovat työpäivät lähetystöllä. Aika tavallista toimistotyötähän se on: istutaan tietokoneella, käydään kopiokoneella, haetaan tietoa, kirjoitetaan. Välillä syödään lounaseväitä joko keittiössä jos sataa tai sisäpihan puutarhassa, jos on kaunista.

Some of you might have wondered what a work day is like at the embassy. It's quite a regular office job actually: you sit in front of the computer, you run to the printer, you search information and you write stuff. At some point you eat lunch in the kitchen if it's rainy or in the garden if it's sunny.

No, eivät kaikki työpäivät kulu omassa työhuoneessa. Tietoa haetaan netin lisäksi erilaisista briiffeistä ja seminaareista, joita Ranskan viranomaiset ja järjestöt järjestävät ministeriöissä, kansalliskokouksessa ja muissa vähemmän tunnetuissa paikoissa. Viime viikolla pääsin ensimmäistä kertaa briiffiin Ranskan ulkoministeriön paraatipuolelle. Se oli aika hienoa.

Well, not all of my working days are spent in my own office. To get information, we rely on other sources than just the internet: we go to briefings and seminars organized by the French authorities and organisations in the ministries, at the parliament and in other less known locations around Paris. Last week I got to attend a briefing at better side of the French Ministry of Foreign Affairs. It was quite fancy.

Kuriositeettina kokoushuoneen vieressä oli George VI:n vuoden 1938 virallista vierailua varten rakennettu kylpyhuone, joka on säilytetty alkuperäisessä kunnossaan. Jälleen kerran kirosin kamerani surkeaa kykyä ottaa tarkkoja kuvia hämärissä huoneissa (tai monissa muissakaan tiloissa). Saakohan presidentti Niinistö yhtä kuninkaallisen vastaanoton ensi viikolla?

As a curiosity, there was a bathroom built for the 1938 official visit of George VI right next to the room where the meeting was held. Once again I cursed my camera for its inability to take sharp pictures in dark rooms (or in any other places). I wonder if the Finnish president Niinistö gets such a royal reception next week?

À l'Ambassade

Suurlähetystöllä työskentely kannattaa. 

Working at the Embassy is worth it.

Etenkin jos kaipaa salmiakkia.

Especially if you crave for some Finnish salmiakki.